Toisinaan perheenäidin on hyvä päästä retkelle rentoutumaan ilman pesuetta. Olen toki ennenkin liikkunut luonnossa ystävien kanssa, mutta nyt koronapandemian aikaan retkeilystä on tullut aiempaa merkittävämpi, koronaturvallinen tapa tavata kavereita. Lapsuudenystävien kanssa olemme kuluneen vuoden aikana käyneet muun muassa Helsingin Mustikkamaalla, Vihdin Rokokalliolla sekä Vantaan Korson lähimetsissä. Toukokuun aloitimme päiväretkellä Kirkkonummen Porkkalaan.

Porkkalanniemestä olin kuullut paljon, mutta itse en ollut aiemmin päässyt siellä käymään. Autottomana ja veneettömänä Porkkala on harmillisen vaikeasti saavutettava kuten luontoon.fi-sivuitakin käy ilmi. Nyt yksi ystävistä nappasi muun porukan auton kyytiin Kirkkonummen asemalta, ja pitkäaikainen haaveeni toteutui. Kun auto oli pysäköity Porkkalanniemen ulkoilualueen parkkipaikalle ja kipusimme ensimmäisen kallion yli, näin vihdoinkin Porkkalan kalliorannat, metsät ja merinäköalat omin silmin.

Kuljimme rauhallisesti Vetokannaksen taivalta myötäillen aina luotsiasemalle saakka. Ohitimme upeita silokallioita, lukuisia käkkärämäntyjä, muinaisia hautaröykkiöitä ja viehättäviä taukopaikkoja. Välillä pysähdyimme evästämään tai muuten vain ihailemaan maisemia ja juttelemaan. Vaikka päivä oli aurinkoinen, muita retkeilijöitä oli yllättävän vähän liikkeellä. Luontokin oli melko hiljainen. Meressä uiskenteli haahkoja ja muutamia kyhmyjoutsenia, mutta juuri muita lintuja emme päässeet näkemään. Ehkä olimme lintujen kannalta turhan myöhäiseen kellonaikaan liikkeellä.

Vaikka lajihavainnot jäivät tällä kertaa vähäisiksi, maisemat, ulkoilma ja seura tekivät tehtävänsä. Arjen stressit unohtuivat, ja olin retken ajan läsnä juuri siinä hetkessä. Jälleen kerran totesin, että haluan enemmän tällaista elämääni sekä pesueen että ystävien kesken – ja ehkä joku kerta ihan yksinkin.

haahkakirkkonummikyhmyjoutsenluotsiasemaPorkkalaPorkkalanniemipäiväretkiVetokannaksen taivalystävät

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!