Esikoinen on syksystä asti haaveillut survival-leirin eli selviytymisleirin järjestämisestä. Hän on valmistautunut katsomalla aiheeseen liittyviä videoita YouTubesta, vuolemalla keppejä, askartelemalla omia retkeilyvälineitä sekä leikkimällä selviytymistä lähipuiston pusikoissa.

Marraskuussa retkeilimme ystäväperheen kanssa Teijon kansallispuistoissa Mathidedalin reissullamme, ja niin kaverit selviytymisleirille olivat löytyneet! Yhteisen leirin ajankohdaksi valikoitui juhannus ja kohteeksi Kopparnäs-Störsvikin merenranta-alue Inkoon ja Siuntion rajalla.

Juhannusaattoaamuna ystäväperheestä saapui ikävä viesti. Yksi lapsista oli sairastunut, eivätkä he voisi lähteä matkaan. Päätimme silti lähteä kauan odotettuun reissuun ja järjestää ensimmäisen selviytymisleirin oman perheen kesken. Matkasimme siis suunnitelman mukaan ensin bussilla Kopparnäsintien tienhaaraan ja siitä edelleen taksilla Sandfjärdenin pysäköintialueelle.

Täytimme vesikanisterin kaivosta ja kävelimme noin kilometrin päässä olevalle Sandvikenin hiekkarannalle, jonka olimme valinneet leiripaikaksi. Sää oli helteinen ja ajankohta juhannus – ei kai olisi pitänyt ihmetellä väkimäärää rannalla. Silti telttojen ja ihmisten määrä sekä ylitsepursuavat huussit yllättivät.

Siinä vaiheessa oli vaikea enää lähteä muuttamaan suunnitelmia. Sopeuduimme siis tilanteeseen, etsimme rauhallisennäköisen nurkkauksen itsellemme ja aloimme kokata reissun ensimmäistä ruokaa. Italian soijarouhepata-ainekset, joihin piti lisätä vain vesi, olivatkin pesueen poikasten mielestä leirin parasta ruokaa ja eniten ”survival” – ellei esikoisen pyydystämää ahventa lasketa mukaan.

Selviytymisleirin ohjelmaksi esikoinen oli suunnitellut muun muassa kalastusta, villiyrttien keräämista, majojen rakentamista ja tulenteon harjoittelua.

Ei reissumme kuitenkaan pelkkää selviytymistä ollut, vaan pulikoimme myös meressä ja teimme lyhyitä retkiä lähimaastoon. Taukopaikkojen ulkopuolella ruuhkaa ei ollut. Meinasin jo innostua siirtämään leirimme lähelle Brändöskatanin rantakalliota, johon kävelyretkellä pysähdyimme syömään eväitä, pulahtamaan vedessä sekä ihailemaan lehtovirmajuuren ja muiden rantakasvien kukissa pörrääviä kimalaisia ja nokkosperhosia. Kaunista ja rauhallista oli myös Sanvikenin itäpuolisilla kallioilla ja Kurubackuddenin niemennokassa. Ehkä ensi kerralla perustamme tukikohtamme jompaan kumpaan niistä.

Tällä kertaa siirsimme teltan toiseksi yöksi vain pikkuruisen etäämmälle Sandvikenin taukopaikasta. Rannalta, pienen kallion kupeesta löytyi juuri sopiva kolo, jossa ei tarvinnut kuunnella öisiä jalkapallopelejä eikä nuotioporukoiden juttuja.

Juhannuspäivän jälkeen meno rauhoittui muutenkin. Suurin osa ihmisistä oli lähtenyt yhden yön jälkeen kotiin. Kun pulahdimme viimeisen kerran uimaan ennen kotiin lähtöä, Sandvikenin ranta oli lähes pelkästään meidän.