Pärjäämme arjessa mainiosti ilman autoa. Autosta olisi meille enemmän vaivaa ja kuluja kuin hyötyä. Joskus kuitenkin pidempien retkien ja reissujen suunnittelu on haastavaa. Vähän syrjäisemmille ja hiljaisemmille retkikohteille ei useinkaan mene julkisia lasten kannalta inhimillisen kävelymatkan päähän. Taksiakin olemme oppineet hyödyntämään, mutta aina kohteet eivät ole edes järjellisen taksimatkan päässä.

Suuriksi säännöllisen retkeilyn pelastajiksi ovat osoittautuneet pääkaupunkiseudun saaret. Yhteysalukset lähtevät helposti saavutettavista paikoista ja vievät suoraan retkikohteisiin.

Olemme hypänneet Vuosaaressa laivaan ja matkanneet telttaretkelle Kaunissaareen. Ruoholahdesta olemme lähteneet päiväretkelle Pihlajasaareen ja Otaniemestä yhdeksi yöksi Gåsgrundiin Espoon saaristoon. Kotimme lähellä sijaitsevaan Vartiosaareen olemme aikojen saatossa hiihtäneet, soutaneet ja menneet yhteysaluksella. Tänä ja viime kesänä sinne on päässyt kätevästi myös aurinkosähkölautalla.

Uusin saarituttavuus on Isosaari. Olimme siellä ystävien kanssa telttailemassa viime viikolla. Kyseessä on armeijan vanha linnake, joka avautui vasta muutama vuosi sitten yleisölle. Saaristolaislautta Isosaareen lähtee Helsingin kauppatorilta.

Isosaari ei ole mikään erämainen saari, mutta sieltä löytyy kyllä monenlaista nähtävää rakennetusta ympäristöstä, metsiin ja merenrantoihin.

Retki Isosaareen osui tämän kesän helteisimpiin päiviin. Vaikka välimatkat olivat lyhyitä, rinkkojen kantaminen, telttojen pystytys ja kokkailu tuntuivat normaalia uuvuttavammilta. Välillä piti kerätä voimia teltta-alueella pötkötellen ja tietenkin meressä viilentyen.

Isosaaressa telttailu on sallittua ainoastaan armeijan vanhalla sulkeiskentällä. Nyt siellä oli meidän lisäksemme vain kaksi muuta telttaa. Nautin eniten suoraan luonnon helmassa telttailusta, mutta yllättävän viehättävä tunnelma oli myös tällaisella rauhallisella camping-alueella. Ja tiettyä helpoutta on toki siinä, että vesipiste on heti telttojen vieressä ja halutessaan pääsee suihkuun, sisävessaan ja jopa saunaan.

Isosaaressa olisi riittänyt nähtävää pidemmällekin reissulle. Nyt ehdimme tutkia lähinnä saaren pohjoisrantoja sekä Keskimetsää ympäristöineen. Seuraavalla kerralla haluan ehtiä myös saaren etelärannalle. Ennen kuin matkaamme uudestaan Isosaareen tai muuhunkaan tuttuun saareen aiomme kuitenkin suunnata Kirkkonummen Linlon saareelle.

autottomuusEspooEspoon saaristoGåsgrundhelsinkiIsosaarijulkinen liikenneKaunissaarikirkkonummiLinlopihlajasaariretkeilysaariSipoon saaristotelttailuvartiosaariyhteysalus

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!