Samuli Haapasalon blogi "Vuosi luonnossa" ilmestyi vuonna 2019 vuoden jokaikinen päivä eli 365 kertaa! Vuonna 2020 blogi ilmesty joka toinen arkipäivä ja vuoden 2021 alusta kerran viikossa tiistaisin. "Vuosi luonnossa" on luontopäiväkirja kaikkein ajankohtaisimmista ja kiinnostavimmista asioista luonnossa. Se pitää lukijan aina ajan tasalla siitä, mitä luonnossa tapahtuu. Aikaisemmin Samulin kirjoituksia ja kuvia on saanut tarkastella "100 päivää luonnossa" ja "Linturetkellä" -juttusarjoista. Pitkän linjan luontoharrastajana hän on kirjoittanut ja kuvannut vuosien mittaan monia juttuja myös Suomen Luonnon printtilehteen. Samuli Haapasalon kirjoittama ja kuvaama kirja "Tii tii tiainen" ilmestyi vuonna 2017.
Ääriolosuhteisiin sopeutuminen on merisirrin erikoinen vahvuus
Merisirri on yksi kaikkein karaistuneimpia lintuja maailmassa. Kun merisirri pärjää hyvin erityisen ankarissa olosuhteissa, viimassa, pakkasessa ja kaamoksessa, se välttää samalla monet pitkän muuttomatkan vaarat. Lähimmillään linnun näkee nyt Korppoon Jurmossa. Mutta pääosa kannasta talvehtii pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, ainoana kahlaajana!
Teksti: Samuli Haapasalo / Vuosi luonnossa
Merisirri, tässä ja alla olevissa kuvissa lokakuun alussa tänä vuonna 2021 Varanginvjonon rannoilla. Kuvat: Samuli Haapasalo
3/2022
Merisirri on myöhäisimpiä syysmuuttajia. Vasta kaamoksen tultua se vetäytyi Jäämeren saarilta ja silloinkin vain esim. Varanginvuonon hyisille rannoille Pohjois-Norjassa. Varangin niemimaalla on myös elinvoimainen pesimäkanta. Suomessakin merisirri pesii ylhäällä käsivarren tundralla Enontekijöllä.
Myös Jurmoon, Saaristomeren ankarille, tuulisille ja karuille luodoille kerääntyy joka talvi näitä sitkeitä vaikeitten olosuhteitten mestareita. Ei ole helppoja olosuhteita tarjolla noille kahlaajille Jurmonkaan talvessa. Mutta suurin osa merisirreistä talvehtii siis napapiirin pohjoispuolella!, ainoana kahlaajana maailmassa.
Varanginvuonolla aurinko ei nouse yli horisontin marraskuun jälkipuoliskolta tammikuun lopulle eli yli kahteen kuukauteen. Mutta satapäiset merisirriparvet nousevat silloinkin siivilleen vuoroveden nousujen ja laskujen välillä. Ne nauttivat hierualta eli nousu- ja laskuveden väliseltä merenpohjalta monipuolista, runsasta syötävää. Usein ankarassa pakkasessa, jota Golfvirran sulana pitämä meri kuitenkin tasoittaa. Viima lisää kuitenkin kylmän purevuutta ja nostaa aallokkoa rannoillekin.
Tässä on samalla lajin vahvuus: erikoistuminen karujen olosuhteitten ympäristöön. Kun veden vaihtelut pitävät rantahieruoita osin sulana, ruokaa kuitenkin aina piisaa. Kuun vetovoima huolehtii vuorovesistä jokaisena kaamospäivänäkin. Eikä täydy lentää liian pitkiä muuttomatkoja vaaroineen ja uhkineen. Toki muutto Huippuvuorilta Pohjois-Norjaan on sekin jo vaativa lento Barentsinmeren vaihtelevissa, nopeasti muuttuvissa sääolosuhteissa.
Vuoroveden paljastama rakkolevästö tarjoaa monenlaista pientä vedenelävää merisirrille ravinnoksi.
Vihollisia sirrillä on kaamoksessa vähän, koska nekin siirtyvät ainakin keskitalveksi helpommille saalismaille. Ja keväällä merisirrien paluu pesimäpaikoille on nopeampaa, helpommin ajoitettavaa ja vähemmän voimia vaativaa kuin kaukomatkalaisten.
Kunnon kylmä kylpy auttaa pitämään höyhenistön puhtaana ja lämpimänä
Kiehtova lintulaji kaiken kaikkiaan: Merisirri elää koko elämänsä arktisella tundralla ja Jäämeren saarilla ja rannoilla, viihtyy talvenkin kylmässä, pimeässä, märässä, tuulessa ja viimassa, myrskyissä ja sohjossa. Löytää noissa oloissa syötävänsä ja linnun höyhenistö antaa viimassa pärjäämisen edellytykset. Mutta ihminen ja hänen vaikutuksensa maailman tilaan on merisirrillekin uhka.
Jutun sirrit kuvasin viime lokakuun alussa Varanginvuonon perukassa. Samalla kuvasin kolmella niistä värirenkaat. Tieto Norjan rengastustoimistosta kertoi: linnut oli rengastettu maaliskuun märissä viimoissa kahta ja puolta vuotta aikaisemmin samalla rannalla.
Jos nyt tammikuussa, kaamoksen aikana, tekisi retken Varanginvuonolle, kohtaisi siellä satapäisiä merisirriparvia kaamoksessa! Aurinko nousee seuraavan kerran tämän kuun lopussa. Se ei ole noussut tunturin takaa esiin kahteen kuukauteen eikä nouse vielä tänäänkään!
Samuli Haapasalo / Vuosi luonnossa
Samuli Haapasalon blogi "Vuosi luonnossa" ilmestyi vuonna 2019 vuoden jokaikinen päivä eli 365 kertaa! Vuonna 2020 blogi ilmesty joka toinen arkipäivä ja vuoden 2021 alusta kerran viikossa tiistaisin. "Vuosi luonnossa" on luontopäiväkirja kaikkein ajankohtaisimmista ja kiinnostavimmista asioista luonnossa. Se pitää lukijan aina ajan tasalla siitä, mitä luonnossa tapahtuu. Aikaisemmin Samulin kirjoituksia ja kuvia on saanut tarkastella "100 päivää luonnossa" ja "Linturetkellä" -juttusarjoista. Pitkän linjan luontoharrastajana hän on kirjoittanut ja kuvannut vuosien mittaan monia juttuja myös Suomen Luonnon printtilehteen. Samuli Haapasalon kirjoittama ja kuvaama kirja "Tii tii tiainen" ilmestyi vuonna 2017.
Mustarastas on monen suomalaisen suosikkilintu. Se oli myös yksi Pentti Linkolan suosikeista. Mitä mustarastaan talveen kuuluu nyt? Miten se pärjää? Kaikki kuvat ovat joulukuulta 2021.
Punatulkku osui hienoon valoon. Männyn oksat ja niistä roikkuvat vastavalon erityisesti kultaamat naavat luovat hetkeksi suorastaan epätodellisen kauniin tunnelman.