Lapinpöllö pesii vakituisimmin Pohjois-Pohjanmaalta Lounais-Lappiin, Kainuusta Koillismaalle ja Keski-Suomen itäosista Pohjois-Karjalaan. Ainakin parhaina myyrävuosina laji pesii hyvin hajanaisesti myös Satakunnan, Itä-Hämeen ja Etelä-Karjalan kuusivaltaisissa havu- ja sekametsissä ja satunnaisesti muuallakin Metsä-Lappia myöten. Lapinpöllö suosii iäkkäitä, aukioiden, metsäpeltojen ja soiden pilkkomia, melko luonnontilaisia metsiä. Pesä on vanhassa haukanpesässä, joskus pökkelön päässä tai jopa vanhan muurahaiskeon päällä maassa.

Lapinpöllö on huuhkajan jälkeen suurin pöllömme, jopa 70 senttiä pitkä. Sen tuuhea höyhenpuku kuitenkin hämää, sillä painoa on vain kilosta puoleentoista, kun taas huuhkaja painaa yleensä 2–4 kiloa. Lapinpöllöllä on hyvin suuri pää, ja naamassa pienehköjä keltaisia silmiä ympäröivät tummat ohuet renkaat. Selkä on tummatäpläisen harmaa, vasta juovikkaan vaalea.

Lapinpöllön soidinääni on vaimeneva, hyvin kumea puuskutus ”huh-huh-huh…”, tavallisesti 8–12-tavuinen. Toinen äänityyppi on tasainen ”hump-hump…”. Ääni ei kuulu tiheässä metsässä kilometriäkään. Naaraan ääni on koriseva ”khruuh-khroah…”, poikasten piiskuttava ”ptiih-ptiih…”.

Ääni: Lauri Hallikainen
Pöllöjen äänikuvaukset, tuntomerkit ja äänikuvaukset perustuvat Pertti Koskimiehen Suomen lintuopas -teokseen (WSOY).