Vanhojen autioituneiden talojen pihapiirit voivat olla tunnelmallisia. Ainakin jos perikunnat eivät ole nylkeneet puustoa tai muuten pistäneet paikkaa rahoiksi. On mukava nähdä, kuinka luonto asuttaa ihmisen hylkäämää tilaa. Sitä paitsi entisaikojen ihmistoiminta ei välttämättä jättänyt rujoa ja korjaamatonta jälkeä. Päinvastoin. Silloin, kun kaikkialla ei vielä ryskätty konevoimin eikä muovia, peltiä, lasia ja muuta tehdasvalmistetta kertynyt romukasoiksi saakka, ihmiskäden jälki saattoi olla suorastaan somaa ja lisätä luonnon monimuotoisuutta.
Siellä täällä vanhoja autiotaloja ja tiloja on jäänyt kansallispuistojen ja suojelualueiden piiriin, jolloin niitä pyritään säilyttämään perinnebiotooppeina tai jonkinlaisina omavaraisuuden ja pienviljelyn muistomerkkeinä.
Kainuussa tällaisia muistomerkkejä ovat muun muassa Elimyssalon suojelualueella sijaitsevat Levävaaran ja Latvavaaran talot. Niissä vieraillessaan ei voi olla miettimättä, miten eristyksissä asukkaat ovat aikoinaan eläneet. Tänäkin päivänä Levä- ja Latvavaara ovat syrjäisiä paikkoja, etenkin talvisin, jos metsäautoteitä ei aurata, mutta miten syrjäisiä ne ovat olleet aikoina, kun liikuttiin vain hevosella tai jalan! Entisajan ihmiset ovat olleet sitkeitä, taitavia ja omavaraisia.
Myös Hiidenportin kansallispuiston Kovasinvaara on hieno näyte entisajan erämaa-asutuksesta. Viimeiset asukkaat myivät kotinsa valtiolle vuonna 1949. Mitään rakennuksia ei paikalla enää ole, mutta niityt ja viljelymaille kasvaneet lehtimetsät muodostavat vehreän ja valoisan vastakohdan Hiidenportin tummavoittoisille havumetsille ja karuille soille. Olemme vierailleet Kovasimella monesti toukokuussa hiirenkorvien aikaan, jolloin koivikosta kantautuu rastaiden, lehtokerttujen ja sirittäjien laulu. Myöhemmin kesän alussa olemme käyneet kuuntelemassa sinipyrstöjä, jotka iltahämärissä tai varhain aamulla laulavat vaaranrinteiden havumetsissä.
1990-luvulla asuimme Hiidenportin kansallispuiston eteläpuolella, ja pihaltamme näkyi Kovasinvaaran sinertävänä häämöttävä siluetti. Ehkä siksikin paikka tuntuu erityiseltä.
Tuolloin kotimme sijaitsi Pohjois-Karjalan puolella Valtimon kunnassa Sivakan kylässä. Valtimolla puolestaan sijaitsi Murtovaaran talomuseo, joka oli kotoamme noin 10 kilometrin päässä. Sielläkin tuli tietysti vierailtua. Harmaine hirsirakennuksineen Murtovaara on edustava näyte omavaraistalouden ajasta. Murtovaara on ollut museona jo vuodesta 1972 lähtien, mutta pitkään siellä oli myös vakituinen asukas, talon tytär Hilja Lipponen, joka siirtyi vanhainkotiin vuonna 1985. Hilja-mummoon emme ehtineet tutustua, mutta hänen siskonsa Katri oli yhä elossa ja asui Sivakassa naapurinamme. Kävimme usein Katrin luona iltaa istumassa ja rupattelemassa, ja hän kertoili meille lapsuusajoistaan Murtovaarassa.
Myöhemmin, kun asuimme Virossa Vormsin saarella, kotimme lähellä oli kymmeniä vanhoja talonpaikkoja. Sodan ja neuvostomiehityksen myötä Vormsi tyhjeni lähes kokonaan, kun asukkaat lähtivät evakkoon. Valtaosa muutti lopullisesti Ruotsiin. Vaikka saari asutettiin uudestaan, väkeä on edelleen paljon vähemmän kuin ennen sotaa. Monet talot menivät aikanaan polttopuiksi, joten autioituneet pihapiirit muodostuvat enää rakennusten kivisistä perustuksista, niityn tilkuista, syreenipensaista ja omenatarhoista. Luonto on ottanut niissä vallan. Kyyt ja rantakäärmet talvehtivat kiviraunioissa, metsäkauriit laiduntavat niityillä, villisiat käyvät syömässä maahan pudonneita omenoita.
Talomuseot ja suojelualueiden vanhat pientilat sopivat mainiosti kesäisiksi retkikohteiksi. Ja vaikka tällaiset viralliset kohteet ovat hienoja, kannattaa pitää silmät auki myös tavallisilla metsäkävelyillä. Joskus voi tupsahtaa hienoon vanhaan talonpaikkaan. Otollisia ehdokkaita näkee tietysti kartaltakin. Yhdistelmä mennyttä ihmiskäden kosketusta ja omilleen jätettyä luontoa tarjoaa parhaimmillaan kauniita perhosniittyjä, muhkeiksi kasvaneita pihapuita ja sammaleisia kiviaitoja.
Vierailijan täytyy kuitenkin noudattaa erityistä huomaavaisuutta. Vaikka ihmisomistajaa ei paikalla olisikaan, asukkaita voi silti olla. Esimerkiksi kettuja, mäyriä, jäniksiä, rastaita, kimalaisia, käärmeitä, rupikonnia, sisiliskoja…