Kun valo ja värit katoavat luonnosta talven lähestyessä, voi valokuvien avulla muistella kesän väriloistoa. Tässä kirjoituksessa esitellään muutamia kauniin metallinhohtoisia lehtikuoriaisia.
Kovakuoriaisista ja eritoten niiden kauneudesta puhuttaessa suurella yleisölle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen leppäkertut sekä kulta- ja kuparikuoriaiset. Ainakin harva mieltää tummanpuhuvia maakiitäjäisiä yhtä mielekkäiksi, vaikka niidenkin joukosta löytyy värikkäämpiä lajeja. Itse olen aina pitänyt lehtikuoriaisista. Heimoon (Chrysomelidae) kuuluu lukuisa määrä väritykseltään monipuolisia tai metallisen kiiltäviä lajeja. Väritys toimii useimmiten varoituksena, sillä jotkin lehtikuoriaiset keräävät elimistöönsä ravintokasvissaan olevia myrkyllisiä yhdisteitä, jotka vähintään tekevät kuoriaisista pahanmakuisia välipaloja. Maakiitäjäisiin verrattuna lehtikuoriaiset ovat hyvin hitaita. Uhan kohdatessaan vain harva laji turvautuu ensimmäisenä lentotaitoonsa. Varmempi tapa on pudottautua aluskasvillisuuden kätköihin.
Käydään seuraavaksi läpi muutama selvästi metallinhohtoinen lehtikuoriaislaji. Syytä on pitää mielessä, että tämä on vain pieni raapaisu monimuotoisten ja värikkäiden lehtikuoriaisten maailmaan. Suomesta tunnetaan peräti 260 lajia. Lehtikuoriaiset hyödyntävät nimensä mukaisesti ensisijaisena ravintonaan kasvien lehtiä. Maailmanlaajuisesti lehtikuoriaisia tunnetaan n. 35 tuhatta lajia, mutta uskotaan, että kuvaamattomia lajeja on vielä yhtä suuri määrä. Heimo onkin selkeästi runsaslajisin kaikista kasvisravintoon erikoistuneista kovakuoriaisheimoista.
Lepänlehtikuoriainen on suhteellisen yleinen laji. Nimensä mukaisesti se elää lepillä, useimmiten harmaalepällä, mutta toisinaan myös tervalepällä. Ensimmäisen kerran törmäsin tähän lajiin vuonna 2014 Repoveden kansallispuistossa. Silmä oli jo siinä vaiheessa harjaantunut erottamaan lajin muista samannäköisistä, vihreän, kullan, sinisen ja turkoosin sävyissä kimaltelevista kuoriaisista. Jokin juuri tämän lajin muotojen pehmeydessä ja pintatekstuurissa on ollut itselleni erityisen mieleinen ensikohtaamisesta näihin päiviin saakka.
Lepänlehtikuoriaisen ovat aikuistalvehtijoita. Muniminen tapahtuu keväällä tai alkukesästä. Yhdestä munaryppäästä voi kuoriutua kolmekymmentä toukkaa. Monien muiden lehtikuoriaisten toukkien kaltaisesti pienet toukat hakevat aluksi turvaa isommasta joukosta. Pienet toukat syövät lehtien alapintoja, isommaksi kasvettuaan ne siirtyvät lehtien yläpinnoille ja nakertavat lehtiin reikiä. Kasvun edetessä ne myös levittäytyvät ja itsenäistyvät. Kasvuvaihe kestää kolmisen viikkoa, jonka jälkeen toukka kiinnittyy lehden pintaan ja koteloituu. Viikkoa myöhemmin se kuoriutuu aikuisena kuoriaisena. Yleisimmin aikuisia näkee siis joko varhain keväällä tai loppukesästä.
Lepänlehtikuoriainen, Plagiosterna aenea.
Lepänlehtikuoriaiset parittelemassa.
Lepänlehtikuoriaisen toukkia ja syömäjälkiä.
Peippikuoriainen on yksi kauneimmista lehtikuoriaisitamme. Sen sateenkaarenkirjavat värit ja metallinen hohde ei jätä ketään kylmäksi. Itse löysin lajin ensimmäistä kertaa mökiltä Hausjärveltä. Suhteellisen yleisenä lajina se on tullut myöhemmin vastaan monesta muustakin paikasta.
Nimensä mukaisesti peippikuoriaiset elävät peipeillä. Joissain lähteissä ravintokasviksi mainitaan myös tavallinen nokkonen, mutta tuoreemmissa tutkimuksissa tätä ei ole saatu osoitettua. On mahdollista, että kyse on kasvien sekoittamisesta, sillä toisinaan peippien lehdet muistuttavat erehdyttävästi nokkosen lehtiä.
Kömpelöliikkeiset toukat kuoriutuvat loppukesästä ja syövät ravintokasvinsa lehtiä lähinnä yöaikaan ja tyytyvät piileskelemään päivisin. Kehittyminen on verrattain nopeaa ja koteloituminen koittaa syyskuussa. Ennen koteloitumistaan toukat laskeutuvat alas kasvilta ja kaivautuvat maaperään. Syksyn aina aikuistuneet kuoriaiset ehtivät vielä hetken aikaa nakerrella kasvien lehtiä ennen kuin ne vetäytyvät talvehtimaan. Ilmeisesti myös osa toukista ja koteloista talvehtii, mikä parantaa lajin selviytymismahdollisuuksia erilaisissa sääolosuhteissa.
Peippikuoriainen, Chrysolina fastuosa.
Peippikuoriaisen toukka.
Piilopäät ovat saaneet nimensä ulkonäöstään. Kun kovakuoriaisia katsoo suoraan yläpuolelta, ei päätä pysty erottamaan vaan se jää jyrkästi alaspäin kaartuvan etuselän alle piiloon.
Piilopäissä on muutamia kirkkaan metallisia lajeja. Vuoden 2015 heinäkuussa olimme Lappeenrannassa ja kävin haavimassa sähkölinjojen alapuolella olevaa matalaa kasvillisuutta. Samalta alueelta löysin useampiakin elämänpinnoja, kuten loistokaapuyökkösen, idänsylkikuoriaisen ja pikkusinipääkön. Nyt haaviin osui pieni vihreänä kimmeltävä helmi, joka osoittautui silmällä pidettäväksi viherpiilopääksi.
Piilopäiden toukat rakentavat ympärilleen siementä muistuttavan suojakotelon, jota ne raahaavat mukanaan kuin kotilo kuortaan.
Viherpiilopää, Cryptocephalus nitidulus.
Piilopään toukka.
Useimmat ruoko- ja korsikuoriaiset ovat väritykseltään metallinhohtoisia. Ne eroavat olemukseltaan selvästi tyypillisistä leppäkertun mallisista lehtikuoriaisista. Kuoriaisten ruumis ja raajat ovat pidemmät, erityisesti takaraajat, joiden reidet voivat koirasyksilöillä olla huomattavan leveitä. Näiden kovakuoristen elintavatkin ovat erilaiset verrattuna muihin lehtikuoriaisiin. Ruoko- ja korsikuoriaisia tapaa helpoiten rantojen läheisyydessä. Ne käyttävät ravintonaan vesistöissä tai kosteilla paikoilla kasvavia kasveja, kuten ruokoja, saroja, vihvilöitä, lumpeita ja ulpukoita. Toukat elävät kasvien vedenalaisissa osissa ja saavat hengitysilmansa kasviputkistojen välittämänä. Myös kotelot sijaitsevat veden alla.
Helpikuoriainen, Donacia clavipes. Lajin ravintokasvina toimii järviruoko.
Välkeruokokuoriainen, Donacia aquatica. Toukat elävät sarojen juuristoissa.
Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta. Lopuksi vielä kuva korsikuoriaisiin kuuluvasta vihviläkuoriaisesta (Plateumaris sericea):
