Hyönteisten mielletään yleisesti olevan aktiivisia keväästä syksyyn. Sisätiloissa elävä lajisto on oma lukunsa, mutta niiden lisäksi myös ulkona voi talven aikana etsiä ja löytää hyönteisiä. Helpoiten se tapahtuu lumihankia tarkkailemalla.
Lämpötilan ei tarvitse olla kuin muutaman asteen plussalla, kun selkärangattomat lähtevät liikkeelle. Varsinkin kevättalvella liikkeelle paneva voima voi liittyä pelkästään lumien sulamiseen. Tulvavedet pakottavat otukset ulos talvehtimispiiloistaan. Jos ne sattuvat päätymään lumihangelle, ne voi erottaa helposti. Varsinkin jos lumi on tuoretta, eikä siihen kertyneet roskat ja siemenet ole hankaloittamassa etsimistä. Kaikki lajit eivät edellytä plusasteita, vaan pystyvät liikkumaan aktiivisesti pikkupakkasissakin. Apuna niillä on elimistössään yhdisteitä, jotka estävät jäätymisen. Tällaisia lajeja löytyy niin hämähäkeistä kuin hyönteisistäkin.
Tyypillisiä talvihyönteisiä ovat jo nimensä puolesta talvisääsket, lumikorennot ja lumikirsikkäät. Viimeksi mainittuja kutsutaan myös lumivaaksiaisiksi tai talvivaaksiaisiksi. Ne kuuluvatkin pikkuvaaksiaisten heimoon (Limoniidae). Hangella voi tavata monia juoksu- tai riippuhämähäkkejä sekä lyhytsiipisiä. Ruostesiiven piikikkään toukan on havaittu myös usein matkaavan hangen päällä. Toisinaan hyppyhäntäiset muodostavat laajojakin ryhmittymiä lumen päälle. Talvella esiintyviä hyppyhäntäisiä kutsutaan myös lumikirpuiksi, pystyväthän ne loikkimaan peräpäässään olevan hyppyhangon avulla. Hangella tavattavista hyppyhäntäislajeista tyypillisimpiä ovat lumihyppiäiset (Entomobrya nivalis).
Myös lumikorennot osaavat hyppiä ja kuolleeksi tekeytymisen ohella se on niiden ainoa puolustautumiskeino. Lumikorennoilla ei ole siipiä, joiden avulla ne pystyisivät lentämään. Siivet olisivat vain tiellä, koska liikkuessaan matalissa lämpötiloissa, eivät korennot pystyisi niitä hyödyntämään muutenkaan. Hyppyjä lukuunottamatta lumikorennot ovat hyvin hidasliikkeisiä. Loikat nekin kantavat vain muutaman sentin päähän, mutta useimmiten otukset vetävät alas laskeuduttuaan raajat kasaan, pysyvät täysin liikkumatta ja toivovat, että mahdollinen saalistaja luulisi niitä roskiksi ja jättäisi ne rauhaan.
Lumikorennot kuuluvat kärsäkorentoihin, joihin lukeutuvat myös kesällä tavattavat skorpionikorennot. Lumikorennot viettävät talvella aktiivista elämää. Hangen päällä kulkiessaan ne etsivät pariutumiskumppaneita. Helpoiten lajin löytää maaliskuussa, jolloin naaraat ovat jo hakeutumassa lumen alta paljastuvien sammallaikkujen läheisyyteen muniakseen. Sekä toukat että aikuiset hyödyntävät sammalta ravintonaan.
Lisääntyminen tapahtuu hyönteismaailmassa hyvin poikkeuksellisesti. Yleensä hyönteisten paritellessa koiras kiipeää naaraan päälle. Lumikorentojen kohdalla koiras ryömii naaraan alle ja pitää sitä kiinni siipiaihioidensa pihtimäisellä otteeella.
Maailmanlaajuisesti lumikorentoja on olemassa kolmisenkymmentä lajia, mutta Suomesta tunnetaan vain yksi, lumikorento (Boreus westwoodi). Sekä Baltiasta että Ruotsista tunnetaan lisäksi tummalumikorento (B. hyemalis), joten on hyvin mahdollista, että laji esiintyy Suomessakin, mutta sitä ei vain ole vielä löydetty. Tai ainakin se voi hyvin levitä maahamme lähivuosina.
Lumikorentojen kaltaisesti myös lumikirsikkäät ovat lentokyvyttömiä. Nopealla vilkaisulla niiden pitkät, kulmikkaat raajat tuovat mieleen hämähäkin, mutta raajojen lukumäärä kertoo niiden olevan hyönteisiä. Lajeja tunnetaan Suomesta kolme: nuoskalumikirsikäs (Chionea lutescens), vuorilumikirsikäs (C. araneoides) ja nimensä mukaisesti vain pohjoisessa esiintyvä lapinlumikirsikäs (C. crassipes).
Lumikirsikkäät ovat liikkeellä marraskuusta maaliskuuhun, niitä voi nähdä jopa kuuden pakkasasteen kylmyydessä, mutta todennäköisyydet kasvavat suojakeleillä. Lumikirsikkäiden etsiminen tuulisessa säässä ei myöskään usein tuota tulosta.
”Kuljetin keräämääni lumikirsikästä useita tunteja pienessä lasipullossa taskussani. Kotiin palattuani asetin sen reunalliseen astiaan, jolla se alkoi juosta innokkaasti yrittäen nousta reunuksia ylöspäin. Se kääntyi aina takaisin lähestyessään kättäni, mikä antoi minulle vaikutelman, että käteni lämpö aiheutti suunnanmuutoksen. Asetin seuraavaksi pienen määrän lunta astiaan. Lumikirsikäs kiipesi heti lumen päälle, painoi suuosansa sitä vasten hetkeksi kuin juoden, juoksi sitten lumikasan yli. Lähestyvä käteni esti pakoyritykset toistuvasti. Huomasin, että käteni olivat melko lämpimät. Itse asiassa se ei pysähtynyt vaimoni viileämmistä käsistä ja jatkoi kulkuaan hänen kädellään.”
Lumikorento (Boreus westwoodi). Tukevamman takaruumiin kärjessä sojottava munanasetin kertoo yksilön olevan naaras.
Lumikorento (Boreus westwoodi). Koiraalta puuttuu munanasetin ja sillä on vielä näkyissä siipiaihiot, joita se hyödyntää parittelun aikana.
Monille tutut skorpionikorennot kuuluvat samaan kärsäkorentojen lahkoon kuin lumikorento.
Nuoskalumikirsikäs, Chionea lutescens. Laji muistuttaa nopeasti vilkaistuna enemmän hämähäkkiä kuin vaaksiaista…
…mutta kun raajojen määrän laskee, sen tunnistaa nopeasti hyönteiseksi.
Ruostesiiven toukka, Phragmatobia fuliginosa.
Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.