Mikä tämä sieni on? Se kasvoi soratien pientareella. Tien toisella puolella on lehtipuita kasvava penger. Sienen pinta oli kokonaisuudessaan kuin samettia.

Kuva: Kai Saikku

Kuva esittää kultasientä (entinen kultakehnäsieni). Laji levisi Suomeen vuonna 1930 ja on sitten yleistynyt ripeästi. Nyt sitä voi pitää melko tavallisena kulttuurinsuosijana, joka kasvaa pihoilla, puistoissa, joutoalueilla, juurespelloilla, tienvarsilla ynnä muilla.

Kultasieni voi muodostaa isoja kasvustoja, jolloin se on varsin ilmestyksellisen näköinen. Lakki voi kasvaa hyvin isoksi, parhaimmillaan jopa 25-senttiseksi. Jalka on tukeva ja paalumainen. Sen latvaosassa on riippuva, nahkamainen rengas, joka nuorena peittää heltat.

Koko itiöemä on kuin kultaisen jauhon peitossa. Jauho irtoaa käsiin ja värjää sormet ruskeankeltaisiksi. Haju on voimakas ja muistuttaa pesualtaan nurkkaan unohtunutta tiskirättiä.

Kultasienen nimi lyhennettiin kultakehnäsienestä kultasieneksi, koska pelättiin sitä sotkettavan kehnäsieneen, vaikka ne eivät ole sukulaisia. Kehnäsienihän on hyvä ruokasieni, mutta kultasienen on todettu vanhemmiten kehittävän itseensä sinihappoa. Tästä on seurannut lieviä myrkytyksiä. Oireena ovat olleet vatsan kouristukset sekä yleinen pahoinvointi.

Tutkimusten mukaan sinihapon muodostuminen riippuu itiöemän kehitysasteesta ja lämpötilasta. Sinihapon muodostuminen vaatii myös hapen läsnäoloa. Nuorissa itiöemissä on vähemmän sinihappoa kuin vanhoissa. Nuoria kultasieniä on joskus suositeltu syötäväksi, mutta nykymielipide on sillä kannalla, ettei nuoristakaan kultasienistä ole tarpeen tehdä ruokaa.