Homo sapiens: Aktivisti koko sydämellä
Aktivisti Ida Korhosta väsyttää. Viimeisen viikon aikana hän on nukkunut puolijoukkueteltassa metsän keskellä, joutunut poliisien kiinniottamaksi, viettänyt yön putkassa ja hiihtänyt sen jälkeen takaisin tunturiin.
Korhonen on pysäyttämässä hakkuita Aalistunturilla Länsi-Lapissa. Haastattelua varten hän on hiihtänyt tunturin laelle “mediatukikohtaan”, jossa kenttää riittää juuri ja juuri puhelun tekemiseen.
Tunturin juurella metsäaktivistit pitävät leiriä ja vahtivat, etteivät Metsähallituksen koneet tule hakkaamaan metsää.
Ironista kyllä, on mennyt vasta reilu kuukausi siitä, kun Suomi sitoutui tavoitteeseen pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä.
”On käsittämätöntä, että meidän pitää olla täällä vahtimassa, että valtio pitää kiinni tavoitteistaan”, Korhonen huokaa.
Luonto ja varsinkin metsät ovat kiehtoneet häntä pienestä pitäen. Lapsena metsät tarjosivat leikkipaikan, murrosiän tunnemyrskyissä metsistä taas muodostui turvapaikka.
Korhosen luontoinnostus alkoi Luonto-Liiton retkiryhmästä, jonka kautta hän pääsi vaellusreissuille ja hienoihin luontokohteisiin. Vähitellen Korhosen valtasi ajatus, ettei hän halua pelkästään nauttia luonnosta vaan myös tehdä jotakin sen hyväksi.
Ympäristötietoisuus kasvoi. Korhonen osallistui Luonto-Liiton kartoituskurssille, mikä herätti kiinnostuksen luonnonsuojelua kohtaan. Siitä seurasi kierre.
”Mitä enemmän tein metsien puolesta, sitä enemmän ymmärsin, miten kipeästi metsät tarvitsevat suojelua.”
Turhauttava metsäkeskustelu
Kuva Suomesta metsien maana alkoi rakoilemaan ja lopulta se romuttui kokonaan. Korhonen tajusi, että toimilla on kiire. Jos luontoa ei suojella nyt, sukupuuttovelka ehtii kasvaa liian suureksi.
Kun Korhonen pääsee puhumaan metsien tilasta, puheen tahti kiihtyy.
”Moni suomalainen ei pidä metsiä itseisarvoisina, vaan raaka-aineen lähteinä tai jonakin, jota voi loputtomasti hyödyntää. Metsäteollisuus on ajanut omaa sanomaansa ja siitä on tullut jaettu totuus.”
Silloinkin, kun metsät ymmärretään muunakin kuin puun lähteenä, puhutaan usein ekosysteemipalveluista tai metsien virkistyskäytöstä. Niissäkin lähtökohta on hyvin ihmiskeskeinen.
”Kaikella luonnolla on oikeus olla olemassa”, Korhonen huomauttaa.
Alkusysäys aktivistiuralle lähti hänen ensimmäisestä kartoitusmatkastaan Inariin. Siellä Korhonen oppi paljon uhanalaisista lajeista, mutta oppimiskokemusta tärkeämpänä hän pitää oivallustaan Suomen metsien tilasta.
Etelässä asuneena Korhonen oli tottunut talousmetsiin. Kun hän pääsi aarniometsiin, joita ei oltu koskaan hakattu ainakaan koneellisesti, kokemus tuntui uskomattomalta.
”Mietin, että tältäkö metsän kuuluisi näyttää. Siitä seurasi oivallus: joskus Suomen metsät ovat näyttäneet tältä ja tulevaisuudessakin ne voisivat näyttää tältä.”
Surutyötä ja iloa
Ympäristöaktivismista on käyty viime aikoina paljon yhteiskunnallista keskustelua. Erityisesti kansalaistottelemattomuus herättää vahvoja mielipiteitä.
Korhonen ajattelee, että kaikenlaisia aktivismin keinoja tarvitaan, jotta sanomasta tulee mahdollisimman vaikuttava.
”Koko yhteiskunta perustuu luonnon hyväksikäyttöön. Kansalaistottelemattomuus on perusteltua, koska järjestelmässä on ongelmia. Jotta sitä voidaan muuttaa, täytyy nousta järjestelmää vastaan.”
Korhonen ajattelee, että aktivismiin ja kansalaistottelemattomuuteen kohdistuva kritiikki tekee myös hyvää.
”Se pysäyttää pohtimaan sitä, miksi teen sitä mitä teen. Olen miettinyt asiaa ja todennut, että kritiikistä huolimatta haluan tehdä kansalaistottelemattomuutta.”
Korhonen toivoo, että kritiikki toimisi myös toisin päin niin, että mielenosoitukset voisivat saada esimerkiksi ison metsäyhtiön työntekijän pohtimaan omaa työtään ja arvojaan.
Korhonen tekee aktivismia lähes kokopäivätyönään. Sen ajan, mitä aktivismilta jää, hän käyttää metsätieteiden opiskeluun. Metsien surkea tila onkin koko ajan läsnä Korhosen elämässä.
Se tekee aktivismista raskasta. Tunteiden kirjo vaihtelee ilosta ja onnesta valtavaan suruun ja vihaankin. Toisaalta hankalatkin tunteet tuovat jotakin hyvää.
”Suru ja viha kertovat siitä, että on jotain niin kaunista, että haluan taistella sen puolesta”, Korhonen pohtii.
Ida Korhosen tärkeät vuodet
2005
”Äiti liittää minut 5-vuotiaana Luonto-Liittoon, lasten ja nuorten ympäristöjärjestöön.”
2021
”Metsäliike syntyy Luonto-Liiton, Greenpeacen ja Elokapinan yhteistyöstä. Koen ensimmäistä kertaa olevani osa suurempaa aktivismiliikettä.”
2023
”Olen mukana Aalistunturilla pysäyttämässä valtion metsän hakkuita. Aktio on hieno osoitus siitä, että useat ihmiset ovat valmiita lähtemään viikoiksi metsään ja yöpymään pakkasessa suojellakseen luontoa.”
2030
”Luontokato on pysäytetty ja voin jäädä eläkkeelle metsäaktivismista.”
Ida Korhonen
- Mitä? 23-vuotias ympäristöaktivisti ja Luonto-Liiton metsäryhmän puheenjohtaja, opiskelee metsätieteitä Helsingin yliopistossa.
- Kotipaikka? Helsinki, kotoisin Keravalta.
- Motto? Pidetään metsät pystyssä, koska ne eivät ole meidän metsiä, vaan me ollaan niiden ihmisiä ja metsät pitävät meidät pystyssä.
- Tärkeintä luonnossa? Kaikki se elämä, mitä luonnossa on ja se, että saa olla osa sitä.