Koulujen loputtua minä ja kuopus halusimme lähteä kesänaloitusretkelle. Olin jo kauan suunnittelut vierailua johonkin lähiseudun uhattuun metsään. Niistä on nautittava nyt, kun ne ovat vielä olemassa!
Työssäni olen puolustanut Helsingin Myllypurossa sijaitsevaa Matokallion metsää, jonka päälle suunnitellaan jääurheilukeskusta. En kuitenkaan ollut aiemmin ehtinyt käydä metsässä. Tällä kertaa emme vain pyöräilleet metsän ohi vaan sukelsimme sen siimekseen.
Jo metsän reunassa kuulimme käen kukkuvan. Siis käen! En meinannut uskoa korviani, sillä en muistanut, milloin viimeksi olin kuullut käen kukkuvan Helsingissä. Metsässä meitä odottivat myös räkättirastaat, taulakäävät, lahopuut, suuret kuuset ynnä muut. Olimme ihan Roihupellon teollisuusalueen ja Itäkeskuksen välissä, mutta samalla melkein kuin erämaassa. Vain kauempaa kantautuva liikenteen hurina hieman pilasi erämaatunnelmaa.
Söimme eväät kallion laella. Lisäksi kuopus harjoitteli lajintunnistusta Luontoon! -puuhakorttien avulla, maisteli ahosuolaheinän ja ketunleivän lehtiä sekä kiipeili kalliolla ja puissa.
Metsässä käytyäni toivon entistäkin hartaammin, että se säilyy. Haluan meidän pesueen ja kaikkien muidenkin pääsevän nauttimaan Matokallion upeasta tunnelmasta myös tulevaisuudessa! Lähimetsät, pienetkin sellaiset, ovat tärkeitä hengähdys-, virkistys-, seikkailu- ja leikkipaikkoja. Tällä kertaa Matokallion metsä vei meidät kesään. Kiitos metsä!