Oman elämänsä Hyönteismies, selkärangattomien ystävänä jo vuodesta 1979.
Jokainen pikkupoika innostuu jossain vaiheessa ötököistä, toisille vaihde jää päälle aikuisiälle asti. Kiinnostus syveni valokuvauksen kautta intohimoksi ja tahdoksi oppia lajeista kaikki mahdollinen, määritystuntomerkit ja elintavat mukaan lukien. Siitä syntyi missio: koko maailman täytyy saada tietää, miten upeita luontokappaleita ympärillämme möyrii. Kun ihmiset oppivat tuntemaan ötököitä ympärillään, he myös lakkaavat pelkäämästä niitä. Silloin he ehkä huomaavat, että hyönteisiäkin voi rakastaa.
Hyönteisiä ja muita pieniä kohteita valokuvatessa suurimpia haasteita ovat valaistus, riittävä suurennus ja syväterävyys. Tässä kirjoituksessa käydään pintapuolisesti yksi tapa lähteä kokeilemaan kerroskuvauksen tuomia etuja syväterävyyden hallitsemiseen.
Teksti: Tapio Kujala
Valaistus on makrokuvauksessa oleellisen tärkeää. Kameran asetuksilla saa jonkin verran vaikutettua asiaan, esimerkiksi valotusaikaa, herkkyyttä ja aukon kokoa säätämällä. Yleensä kun valon määrää lisää, kärsii joko liike- tai syvätarkkuus. Pidempi valotusaika saa aikaan helposti tärähtäneen näköisen kuvan ja suurin aukkokoko, joka päästää läpi eniten valoa, tekee tarkkuusalueesta toivottoman kapean. Syväterävyyteen vaikuttaa lisäksi objektiivin polttoväli ja tarkennusetäisyys. Herkkyyden säätäminen taas lisää kuviin kohinaa, jota onneksi pystyy kuvien jälkikäsittelyvaiheessa vielä korjaamaan.
Valoa saa lisää salamalla. Tämä myös mahdollistaa aukon himmentämisen ja herkkyyden vähentämisen, jolloin syväterävyys kasvaa ja kohina vähenee automaattisesti. Salamavalon osalta ensiarvoisen tärkeää on makrokuvauksessa valon pehmentäminen.
Kun kuvauskohteet ovat hyvin pieniä, eikä kaluston tarjoama syväterävyysalue ole vieläkään riittävä, ei peliä ole menetetty. Kerroskuvaus on tekniikka, jossa samasta kohteesta otetaan useampia kuvia eri etäisyyksiltä. Kuvat yhdistetään ohjelmallisesti niin, että kustakin kuvasta otetaan mukaan terävänä näkyvät osiot. Tällöin syntyy koontikuva, jossa niin etualalla kuin takanakin olevat osiot saadaan yhtä teräviksi.
Kirjanpainajasta (Ips typographus) otettu kuva ei ole syväterävyytensä puolesta lähelläkään toivottavaa tasoa.
Kerroskuvauksessa yhdistetään useiden eri kuvien terävät osioit toisiinsa jotta saadaan yksi yksittäisiä kuvia syväterävämpi kuva.
Lopputuloksena on kuva, jossa etu- ja taka-alalla olevat osiot näkyvät terävinä. Lopullisen kuvan sävyjä ja terävyyttä on myös säädetty jälkikäteen ja siitä on poistettu hyönteisessä olleita pölypallukoita ja muita roskia.
Puhuttaessa hyönteisten kerroskuvaamisesta, itsellänikin oli pitkään se ajatus, että ainoastaan kuolleita yksilöitä voisi kerroskuvata ja että kuvaamiseen tarvittaisiin kalliita lisävarusteita ja ohjelmistolisenssejä. Toki jos puhutaan mikroskooppisen pienten kohteiden kerroskuvaamisesta, on yhden kuvan syväterävyysalue niin kapea, että kuvia tarvitaan kymmenittäin, jopa sadoittain, jolloin on välttämätöntä hankkia yksittäisten kuvien välillä kameraa automaattisesti liikuttava makrokisko. Tällaista itselläni ei ole, joten jätetään tämäntyyppinen kerroskuvaaminen kirjoituksen ulkopuolelle.
Kerroskuvaaminen on mahdollista melkeinpä millä kameralla tahansa ja jos valokuvausta enemmän harrastaa ja omistaa Adoben valokuvausjäsenyyden, johon sisältyy Lightroom ja Photoshop, ei sovelluspuolellakaan tarvitse tehdä hankintoja kerroskuvauksen aloittamiseen.
Kuvien ottaminen on niinkin yksinkertaista, että kun kohteesta ottaa ensin yhden kuvan, täytyy vain liikuttaa kameraa aavistuksen lähemmäksi kohdetta ja ottaa seuraava kuva. Tätä toistetaan tarvittavan monta kertaa. Mitä pienempi kohde, sitä useampia kuvia yleensä tarvitaan. Leppäkertun kokoisessa kohteessa usein riittää muutama kuva. Tämän tyyppinen kerroskuvaaminen on siis mahdollista myös kenttäolosuhteissa eläviä yksilöitä kuvatessa, joskin kohteiden täytyy olla liikkumatta kuvaamisen ajan. Jos kamera taipuu nopeaan sarjakuvaukseen, yksi keino on sarjan kuvaaminen kameran liikuttamisen aikana. Itse olen kuvannut toistaiseksi ilman sarjatulitusta.
Kerroskuvausmenetelmällä kuvattu hietikkokiitäjäisen toukka.
Marjaluteen vastakuoriutuneet nymfit on kuvattu niinikään kerroskuvaustekniikalla ”kenttäolosuhteissa”.
Kun kuvat on otettu, täytyy ne vielä yhdistää toisiinsa. Tämä onnistuu lataamalla ensin kuvat photoshopiin ”pinona” ja yhdistämällä ne sen jälkeen. Alla olevissa kuvissa on vaiheet selostettu yksityiskohtaisemmin. Pientä hienosäätöä voi olla tarpeen tehdä esimerkiksi raajojen ja tuntosarvien läheisyydessä taustalla näkyvät osiot voivat olla sumeita, koska etualalla olevat osat peittävät ne.
Lataustoiminnolla valitaan joko yksittäiset tiedostot tai kansio, jossa yhdistettävät kuvat sijaitsevat. Lisäksi valitaan Yritä tasata lähdekuvat automaattisesti -toiminto, joka korjaa pienet sivuttaisheilahdukset.
Kun Photoshop on tasannut kuvat, valitaan Muokkaa-valikosta Sekoita tasot automaattisesti -toiminto. Tällä toiminnolla voi yhdistää sekä panoraamakuvia että pinoja, joten tällä kertaa valitsemme vielä Pinoa kuvat -toiminnon. Lisävalinnat kannattaa jättää päälle.
Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.
Tapio Kujala
Oman elämänsä Hyönteismies, selkärangattomien ystävänä jo vuodesta 1979.
Jokainen pikkupoika innostuu jossain vaiheessa ötököistä, toisille vaihde jää päälle aikuisiälle asti. Kiinnostus syveni valokuvauksen kautta intohimoksi ja tahdoksi oppia lajeista kaikki mahdollinen, määritystuntomerkit ja elintavat mukaan lukien. Siitä syntyi missio: koko maailman täytyy saada tietää, miten upeita luontokappaleita ympärillämme möyrii. Kun ihmiset oppivat tuntemaan ötököitä ympärillään, he myös lakkaavat pelkäämästä niitä. Silloin he ehkä huomaavat, että hyönteisiäkin voi rakastaa.
Kesän merkittävin lomamatka suuntautui tänä vuonna Pohjois-Suomeen lähelle itärajaa. Tässä kirjoituksessa kerrotaan minkälaisia hyönteisiä kuvankauniita maisemia tarjoavasta Sallasta löytyi.
Kesäkuun alkupuolella lähdimme vanhemman pojan kanssa muutamaksi päiväksi Ruotsiin. Visiitin pääosissa olivat huvipuistot, mutta muutamassa kohdassa ehti myös haavia heilutella.
Sain syyskuun puolivälin tietämillä yhteydenoton Suomen luonnonsuojeluliiton Koillis-Savon paikallisyhdistykseltä. Yhdistys oli täyttämässä 15-vuotta ja syyskokoukseen kaivattiin erityisesti hämähäkkipitoista esitystä. Tämä herätti mielenkiintoni, koska on aina hienoa päästä puhumaan ötököistä ja eritoten hämähäkit aiheena antaa mahdollisuuden vähentää ihmisten kokemia pelkoja ja ennakkoluuloja. Aikataulut osuivat sopivasti yhteen, sillä olimme menossa Nilsiään syyslomalle. Ajattelin napata kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa samalla Selkärangatonta menoa -blogiin esityksessäni käsittelemiä yleistietoja hämähäkeistä.
Vuonna 2019 vierailimme ensimmäistä kertaa Vänön saarella. Silloin paikalta löytyi monia upeita ja harvinaisia lajeja sekä yksi Suomelle täysin uusi ludelaji. Tänä keväänä olimme muutaman päivän samoissa maisemissa. Jännitys oli suuri sen suhteen, löytyisikö hietaviiruludetta tälläkin kertaa.