Elokuu on ollut märkä. Erityisesti maanantaina 28.8. maan länsi- ja eteläosassa satoi vettä paikoin yli 50 millimetriä noin 12 tunnin aikana. Vaikka 50 millimetriä saattaa kuulostaa vähältä, se vastaa 50 litraa eli viittä sangollista vettä jokaiselle neliömetrille. Lisää vettä on tulossa tänään ja huomenna. Elokuu on tilastollisesti 2. sateisin kuukausi heinäkuun jälkeen, eikä suotta.

Vaikka kulunut kesä ei ole ollut ennätyksellisen lämmin, se on silti ollut hieman tavanomaista lämpimämpi. Yksi ilmastonmuutoksen piirteistä onkin, että yleensä on keskimääräistä lämpimämpää. Sademäärissä sen sijaan ollaan melko lähellä pitkän ajan keskiarvoja: märkä elokuu kompensoi kuivaa alkukesää.

Mitä viimeaikaista rankkasateista tai rankkasateista ylipäänsä voidaan sanoa ilmastonmuutoksen näkökulmasta? Kuva 1 antaa siihen vähän näkökulmaa. Kuvan vaaka-akseli kuvaa sitä miten hyvin ilmastonmuutoksen vaikutus kyseiseen sääilmiöön tunnetaan. Äärikylmyydelle ja äärikuumuudelle tieto on vahvaa: on hyvin tiedossa että ilmastonmuutos voimistaa helleaaltoja mutta toisaalta heikentää kylmyysjaksoja. Myös rankkasateisiin ilmastonmuutoksen vaikutus tunnetaan suhteellisen hyvin; lämpenevä ilmasto luo potentiaalia suurille sademäärille. 

Kuva 1. Kvalitatiivinen kuva siitä millainen on tutkijoiden luottamus tutkimuksiin joilla voidaan arvioida ilmastonmuutoksen osuutta yksittäisessä sääilmiössä. Kuva muokattu NOAA:n artikkelista.

Kuvan pystyakseli kuvaa sen sijaan sitä miten hyvin ilmastonmuutoksen vaikutus voidaan kvantifioida yksittäisestä sääilmiöstä. Edelleen, helle- ja kylmyysjaksoille tietoa riittää, ja aivan viime vuosina tiede onkin edistynyt hurjasti tällä saralla. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että pystyakselilla rankkasateet osuvat kuitenkin selvästi alemmaksi kuin vaaka-akselilla.

Toisin sanottuna, tiedetään hyvin että lämpenevässä ja siten kosteammassa ilmastossa rankkasateiden ennustetaan voimistuvan, mutta silti yksittäisestä rankkasateesta on vaikea arvioida ilmastonmuutoksen osuutta. 

Periaatteessa syy voisi johtua ainakin kolmesta seikasta: 

1. Rankkasateiden havaintoaineisto ja aikasarjat ovat yleensä lyhyempiä kuin lämpötilan. Esimerkiksi tunnin maksimisademääriä, joita nykyiset punnitsevat sademittarit mittaavat, ei ole mitattu vielä kovin montaa vuosikymmentä.
2. Ilmastomallit eivät välttämättä simuloi rankkasateiden intensiteettiä riittävän todenmukaisesti. Varsinkin pienialaiset rankkasateet tulevat maailmanlaajuisilta ilmastomalleilta heikosti simuloiduksi mallien karkean erottelukyvyn takia.
3. Miten hyvin ymmärrämme rankkasateiden synnyn ja miten ilmastonmuutos vaikuttaa sen syntymekanismeihin?

Näistä edellämainituista varsinkin kohta 2 on haastava. Perinteisesti ilmastomallit ovat olleet ns. hydrostaattisia, eli maan vetovoiman ja paine-erovoima on mallin ilmakehässä tasapainoissa. Konvektiopilvissä tämä tasapaino kuitenkin rikkoutuu. Jotta nämä konvektiiviset, 1-10 kilometrin skaalan rankkasateet tulisi realistisesti mallinnettua, tarvitaan ilmastomalleilta siis aivan uudentyyppisiä ominaisuuksia. Käytännössä niiden tulee olla ns. epähydrostaattisia eli konvektion ratkaisevia. Pystysuuntainen liikeyhtälö täytyy ratkaista.

Nyky-ymmärryksen mukaan erityisesti lyhytkestoiset ja rankimmat sateet voimistuvat eniten lämpenevässä ilmastossa. Esimerkiksi Helsingin seudulla kerran 50 vuodessa toistuva 3 tunnin sademäärä (n. 37 mm) vuosina 1970-1999 arvioidaan voimistuvan noin 45 millimetriin vuosisadan lopussa. Voimistumista tulisi siis jopa 20 % (RCP4.5 skenaarion mukaan). Eli kun sataa, niin sataa kerralla vähän enemmän!

On kuitenkin hyvä korostaa että sadetilanteissa meteorologiset olosuhteet eli itse säätilanne on kaikki kaikessa. Viileässäkin ilmastossa optimaalinen säätilanne voi tuottaa hurjat sademäärät. Osittain tästä syystä monet kuukausittaiset vuorokausisateiden Suomen ennätykset ovat vielä 1900-luvulta. Ei siis pidä laittaa kaikkea sadetta ilmastonmuutoksen piikkiin.