Etelä-Suomessa kasvukausi on alkanut poikkeuksellisen kuivana, ja kellastuneet viherkaistat ovat yleistyneet kaupunkien keskustoissa. Huhtikuun alusta lukien monella etelärannikon sääasemalla on satanut vettä alle 50 millimetriä, osassa sääasemia jopa vain 30 millimetriä. Esimerkiksi Helsingin keskustassa, Kaisaniemen säähavaintoasemalla 1.4.–18.6. välinen sademäärä on tasan 30 millimetriä. Lukema on noin 25 % eli neljännes ajankohdan vastaavasta normaalista sademäärästä.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan tilanne on hankalin Varsinais-Suomessa. Siellä kuivuustilanne vastaa jopa kuivan kesän 2018 alkua. Varsinais-Suomen ELY-keskus suosittelee pidättäytymään turhasta vedenkäytöstä. Riippuen siitä lasketaanko sadesummaa huhti- vai toukokuun alusta lähtien, sademäärät ovat olleet joko ennätyksellisen alhaisia tai noin alimmassa 5 prosentissa.
Valitsin allaolevaan kuvapaneeliin kolme sääasemaa Etelä-Suomesta: Kaarina Yltöinen, Helsinki Kaisaniemi, ja Virolahti Koivuniemi. Graafeissa on esitettynä kertynyt sademäärä huhtikuun alusta lähtien. Kaikilla mainituilla asemilla sademäärä on tilastojen alin, jopa selvästi alempi kuin vuonna 2018. Toisaalta, vuonna 2018 kuivuusjakso alkoi vasta toukokuussa, joten vertailu vuoteen 2018 ei ole aivan reilua.
Kuva 1. Kertynyt sademäärä huhtikuun alusta lukien kolmella eteläsuomalaisella sääasemalla. Vasemmalta oikealle: Kaarina Yltöinen, Helsinki Kaisaniemi ja Virolahti Koivuniemi. Punainen viiva kuvaa tämän vuoden tilannetta. Vertailuksi oranssilla viivalla vuoden 2018 tilanne. Valkoinen viiva kuvaa ajankohdan keskiarvoa, harmaat sävyt 10–90 ja 1–99 prosenttipisteitä, ja katkoviivat ajankohdan maksimi- ja minimiarvoja.
Mistä kuivuusjakso sitten johtuu? Niin sadejaksot kuin kuivuuskaudet johtuvat ensisijaisesti ilmakehän kiertoliikkeen vaihteluista, eli siitä miten matala- ja korkeapaineet sekä niitä ohjaavat suihkuvirtaukset sijoittuvat pitkällä aikavälillä. Huhtikuun alusta lähtien säätyyppi Pohjois-Euroopassa on ollut vahvasti korkeapainevoittoinen. Siitä kertoo seuraava kuva, joka esittää ilmanpaineen poikkeamaa normaalista 1.4.–16.6. välisenä aikana. Pohjois-Euroopassa ilmanpaine on ollut jopa 7 hPa tavallista korkeampi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etteivät matalapaineet ja niiden mukanaan tuomat rintamasateet ole olleet kovin yleisiä loppukevään ja alkukesän aikana.
Se miksi korkeapaine on hallinnut säätä näin pitkään, on vaikeampi kysymys. Ilmakehä on luonteeltaan kaoottinen, eikä kaikille ilmakehän tapahtumille ole aina luontevaa selitystä.
Kuva 2. Ilmanpaineen poikkeama Euroopassa huhtikuun alusta lähtien (16.6. saakka). Punertavat sävyt kuvaavat tavanomaista korkeampaa painetta, ja siniset sävyt tavanomaista alempaa painetta. Kuva perustuu Amerikkalaiseen NCEP/NCAR uusanalyysiaineistoon.
Kuvan 1 graafit kertovat niin sanotusta meteorologisesta kuivuudesta, eli siitä miten paljon tai vähän on satanut vettä. Kuivuus ilmiönä on kuitenkin paljon muutakin. Se jaotellaan tyypillisesti neljään eri luokkaan: meteorologinen kuivuus, hydrologinen kuivuus, maataloudellinen kuivuus ja sosioekonominen kuivuus. Näistä ensimmäinen eli meteorologinen kuivuus määritellään puhtaasti sademäärän vähyyden perusteella. Hydrologinen kuivuus kertoo vesivarantojen vähyydestä, eli siitä miten paljon vettä on mm. joissa, järvissä ja pohjavesivarastoissa. Maataloudellinen kuivuus viittaa tilanteeseen jossa kuivuus aiheuttaa vaikutuksia viljasatoon. Viimeinen eli sosioekonominen kuivuus tarkoittaa laajempaa tilannetta jossa kuivuus aiheuttaa ongelmia jo erilaisten raaka-aineiden toimitusketjuille.
Eurooppalaisen kuivuuden seurantajärjestelmän EDO:n (European Drought Observatory) mukaan maaperä on kuivunut jo laajalti koko Itämeren alueella, kuten ilmanpaineen poikkeamastakin (kuva 2) voi ymmärtää. Pahin tilanne on kuitenkin Espanjassa ja Portugalissa, missä kuivuus aiheuttaa jo suuria ongelmia kasvillisuudelle.
Kuva 3. Kuivuustilanne Euroopassa. Kuvan lähde: European Drought Observatory.