Monille myrskybongareille harmiksi, kulunut kesä oli salamoinnin osalta vaisu. Kesän eli kesä-elokuun aikana havaittiin Suomen maarajojen sisäpuolella 69 000 maasalamaa, eli pilvestä maahan osunutta salamaa. Luvussa ei ole mukana pilvestä toiseen pilveen iskevät salamat. 

Vaikka lähes 70 tuhatta salamaniskua voi kuulostaa isolta määrältä, se on vain noin kaksi kolmasosaa pitkän ajan keskiarvosta, joka on noin 104 000 maasalamaa (1991-2020 keskiarvo). Viime kesänä salamoita havaittiin 158 000 ja kesällä 2021 132 000. Viimeksi vaisumpi ukkoskesä oli 2020. Mittaushistorian kaksi vaisuinta ukkoskesää ovat tapahtuneet varsin hiljakkoin: ne olivat kesät 2015 ja 2017. 

Siinä missä kesät ovat Suomessa viimeisen 64 vuoden aikana lämmenneet noin 0,2 astetta vuosikymmentä kohti (kuva 1a), maasalamoiden määrä on vähentynyt noin 7000 salamaa per vuosikymmen (kuva 1b). Lämpenevä kesäilmasto ei siis ainakaan vielä ole näkynyt lisääntyneenä salamointina. Toisaalta lämpötilan trendi on tilastollisesti merkitsevä (5 % tasolla), mutta salamamäärien trendi ei ole. On siis teoriassa mahdollista, että salamoinnin laskeva trendi on vain sattumaa. 

Niin tai näin, uskon että moni pitkän linjan myrskybongari voi yhtyä tähän havaintoon. Helteistä huolimatta rajut ja salamarikkaat ukkoset ovat olleet viime vuosina melko harvassa. 

Kuva 1. Kesän keskilämpötila Suomessa vuosina 1960-2023 (a), kesän maasalamamäärä vuosina 1960-2023 (b) ja kesän keskilämpötila vs. salamamäärä (c). Lämpötila on laskettu ns. hila-analyysistä, jossa koko Suomi on jaettu 10 km x 10 km kokoisiin hilaruutuihin. Lämpötila on keskiarvo kaikista ruuduista. Aineisto on peräisin Ilmatieteenlaitokselta.

Vähenevä salamamäärä on siinä mielessä paradoksaalinen tulos, että yleensä kuumina kesinä salamoinnille otollisia tilanteita esiintyy enemmän (kuva 1c). Esimerkiksi ennätyksellisen kuumana kesänä 1972 havaittiin myös ennätykselliset 363 000 maasalamaa. Kuten kuvasta 1 näkyy, myös kesät 1973 ja 1988 olivat lämpimiä ja runsassalamisia. Toisaalta vastakkaisiakin esimerkkejä on. Esimerkiksi kesä 2006 oli lämmin, mutta salamamäärä jäi vain 64 000:een. Varmaan siksi, että kesä 2006 oli hyvin kuiva.

Yksittäisten vuosien tasolla kesän keskilämpötila ja salamamäärä korreloivat siis jonkin verran. Korrelaatiokerroin on noin 0,42 ja se on tilastollisesti merkitsevä alle 1 % tasolla. Miksi trendit ovat kuitenkin päinvastaiset? Tarkkaa vastausta tähän paradoksiin ei tutkijoilla ole.

On esitetty, että 64 vuotta pitkä salama-aikasarja ei ole täysin vertailukelpoinen, sillä nykyinen käytössä oleva paikanninverkko on pystytetty vasta vuonna 1998. Lisäksi Lappiin saatiin salamanpaikannin vasta 2002, joten kattavaa ja täysin vertailukelpoista salamahavaintodataa on vasta 22 vuoden ajalta. 1970- ja 1980-lukujen hurjat salamamäärät sisältävät siis enemmän epävarmuuksia. Niissä ei myöskään ole paikannuksia, vaan pelkästään lukumääriä. 

Salamoinnin määrässä on myös ilmakehän kaaottisuudesta johtuvaa suurta vuosien välistä vaihtelua, ja siksi taustalla olevaa (mahdollista) ilmastonmuutostrendiä on vaikea havaita. Ukkoset eivät myöskään tunne valtion rajoja. On välillä sattuman kauppaa, osuuko runsassalamainen rajuilma Suomen rajojen sisä- vai ulkopuolelle. Edellä mainittujen syiden takia ukkostutkijat ovat olleet varovaisia sanomaan juuta tai jaata salamoinnin pitkän ajan kehityksestä.

Toisaalta, ehkä vastakkaiset trendit kertovat loppujen lopuksi siitä, että ukkosten syntyyn vaikuttavat pääosin muut syyt kuin pelkkä lämpötila. Voimakkaimmat rajuilmat nimittäin vaativat syntyäkseen kolme ainesosasta: 1) riittävä kosteus, 2) epävakaus eli kylmää yläilmakehässä, lämmintä alailmakehässä ja 3) jokin laukaiseva tekijä eli tyypillisesti säärintama. Neljäntenä tekijänä usein mainitaan voimakkaat yläilmakehän ilmavirtaukset eli tuuliväänne, mutta tämä ei ole pakollinen tekijä pelkälle salamoinnin määrälle.

Periaatteessa on siis mahdollista, että lämpenevä ilmasto tuottaisikin vähemmän salamointia, jos ukkosen esiintymiselle otolliset ainesosat vähentyisivät ilmaston lämmetessä. Toisaalta ilmastomallitutkimukset nimenomaan arvioivat salamoinnin lisääntyvän Pohjois-Euroopassa ilmastonmuutoksen seurauksena. Aihe vaatii siis vielä lisätutkimuksia. Onneksi vertailukelpoisia salamahavaintoja on koossa jo yli 20 vuotta, mikä alkaa pian olla riittävästi tarkemmalle analyysille.