Jos saisin valita vuoden kauneimman kirjan, se olisi Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Pohjoistuulen metsä (Hiilinielu kustannus, 2023). Kirja on Kovalaisen ja Sepon metsäaiheisen trilogian komea päätös. Aiemmin ovat ilmestyneet Puiden kansa (1997), jossa käsiteltiin metsien mytologiaa ja kulttuuriarvoja sekä Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2007), jossa paneuduttiin metsätalouden muokkaamaan maisemaan ja sen vaikutuksiin.
Metsäkuvaukseen jo vuosikymmenten ajan perehtyneet Kovalainen ja Seppo ovat kuvittaneet myös muiden kirjoittamia teoksia. Näitä ovat muun muassa Riina Jalosen ja kumppaneiden toimittama Uusi Metsäkirja (2006), Petri Keto-Tokoin ja Timo Kuuluvaisen Suomalainen aarniometsä (2011) sekä Petri Keto-Tokoin ja Juha Siitosen Puiden asukkaat. Suomen puiden seuralaislajit (2021).
Pohjoistuulen metsä kertoo metsistä, jotka ovat saaneet kasvaa omilla ehdoillaan vuosisatojen ajan. Kuten kirjassa todetaan, ani harvalla suomalaisella on sellaisesta metsästä omakohtaista kokemusta, sillä luonnonmetsiä on jäljellä enää hyvin vähän. Kuvat on otettu etupäässä itärajan tuntumasta Lapista, Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta.
Laajat panoraamat ja yksityiskohtien kirjo osoittavat, että luonnonmetsät tarjoavat sekä luonto- että taide-elämyksiä. Kuvat ovat henkeäsalpaavan kauniita, ja aivan erityisesti niistä huokuu elämän runsaus. Metsien syvyys ja monikerroksisuus on saatu poikkeuksellisen hienosti esiin. Metsät ovat täynnä erilaisia puita; keloja ja järeitä mahtipuita on silmiinpistävän paljon, naavat ja lupot verhoilevat kuusia utumaisena ilmestyksenä, sammalpeitto on paksua, ja lahopuut, kääpäiset pökkelöt ja kaarnanraot tarjoavat piilopaikkoja lukemattomille metsän asukkaille. Puut ovat yksilöitä, jopa pökkelöt näyttäytyvät omina persooninaan. Runkoja kirjovat kuviot, pahkat, palokorot, jäkälät, sammalet ja sienet tarjoavat värejä ja yksityiskohtia, joista kuvaajat ovat rakentaneet taidokkaita asetelmia. Joissakin kuvissa ihmiset toimivat mittakaavoina ja osoittavat, millaisiksi jättiläisiksi puut voivat meillä Suomessakin kasvaa – jos niiden vain annetaan kasvaa. Vanhoista puista huokuva voima todetaan yksinkertaisesti ja osuvasti: ”Vanhoja puita ei voi valmistaa, eikä rikaskaan ostaa.”
Jos mänty jätetään rauhaan, se voi vaikuttaa ympäristöönsä jopa tuhat vuotta. ”Sanotaan, että mänty kasvaa 200 vuotta, elää 200 vuotta ja kuolee 200 vuotta”, Kovalainen ja Seppo kirjoittavat. Mutta koska mänty on taloudellisesti tärkeä ja teollisuus nielee puuta valtavat määrät, männyt eivät saa elää kauan: teollisuuden käyttöön ne kaadetaan alle satavuotiaina. ”Männyn merkityksestä ekosysteemiin jää näin uupumaan koko aikuisuus, vanhuus ja kuolema”, Kovalainen ja Seppo huomauttavat. Tämä on tietysti tuhoisaa lukuisille metsälajeille, jotka tarvitsisivat nimenomaan suuria petäjiä tai jotka ovat riippuvaisia järeästä kuolleesta puusta. Komeat kelot puuttuvat talousmetsistä lähes tyystin.
Vaikka monesti esitetään, että avohakkuun jälkeen metsä taas kasvaa, hakkuissa katoaa paljon sellaista, mikä ei välttämättä koskaan palaa: ”Luonnontilaisuus on äärimmäisen hitaasti uudistuva luonnonvara.” Kirjan tekijät pohtivatkin metsä-sanan käyttöä: ”Kuten ”rakennus” voi tarkoittaa vaatimatonta varastoa tai Alhambran kaltaista palatsia, ”metsä” voi tarkoittaa avohakkuuta, laikutetulla maapohjalla paakkumännyntaimia kasvavaa palstaa tai tuhansien vuosien aikana kehittynyttä tiheää maapuiden, kelojen, ikiaihkien ja lukuisten eliöiden yhteisöä.” Kovalainen ja Seppo ovatkin sitä mieltä, että olisi tarpeen tehdä selkeä ero metsän ja metsän välillä ja alkaa puhua metsästä etuliittein.
Kuviensa myötä Pohjoistuulen metsä on arvokas taideteos, mutta samalla se sisältää vankkaa tietoa. Kirjassa selvitellään ansiokkaasti luonnonmetsän ekologiaa, kuten myrskyjen, metsäpalojen ja hyönteisten vaikutusta, lajien uhanalaistumista ja sukupuuttovelkaa sekä metsän vesielinympäristöjä. Niin kuin kaikkialla muuallakin, metsässä elämä on vuorovaikutusten virtaa ja jatkumoa. Siihen kuuluvat sekä äkilliset muutokset että hitaat kehityskulut. ”Lajien valtava kirjo on luontoon kuuluva ominaisuus. Se pitää yllä dynaamista tasapainoa, jossa kaikki kiertää ja uudistuu hitaasti tai nopeasti.”
Esille nostetaan myös luonnonmetsien merkitys hiilivarastoina. Aiheeseen liittyy sitkeästi ylläpidettyjä väärinkäsityksiä, jotka saattavat olla myös tarkoitushakuisia, kun halutaan perustella metsien ylenmääräisiä hakkuita.
Lopuksi Pohjoistuulen metsä tutkii metsänkäytön historiaa ja siihen liittyviä episodeja sekä nykyistä metsätaloutta ristiriitaisine tavoitteineen ja epäonnistuneine PEFC-sertifikaatteineen. Samalla pohditaan mahdollisuuksia, joiden myötä luonnonmetsät ja niiden monimuotoisuus voisivat säilyä. Biologian lehtori Raija Marja-Aho tarjoaa vielä seikkaperäisen katsauksen maamme luonnonmetsien suojelusta ja pinta-aloista.
Kirjan ohella Kovalainen ja Seppo ovat työstäneet luonnonmetsistä kertovan näyttelyn, joka oli esillä vuosi sitten Helsingissä valokuvataiteen museossa, ja joka sen jälkeen on kiertänyt muissakin kaupungeissa. Tästä linkistä pääsee katselemaan kuvia, ja sivustolla on myös video, jossa Kovalainen ja Seppo kertovat töistään.
Kävimme katsomassa näyttelyä Kajaanin taidemuseossa, ja jos kirja teki vaikutuksen, samaa voi sanoa näyttelystä. Hieno! Kajaanissa se on esillä 10.12.2023 saakka, ja ensi vuonna sitä pääsee katsomaan ainakin Turussa, Lappeenrannassa ja Vaasassa.
Kirjaa voi tilata tästä linkistä.