Tuskinpa ketkään muut ovat viime vuosina perehtyneet yhtä laajasti ja intensiivisesti Suomen vanhojen metsien tilaan kuin Luonnonmetsä-työryhmien jäsenet. Luonnonmetsä-työryhmä on kartoittanut valtion metsiä saamelaisalueen eteläpuolella, ja Luonnonmetsät Sápmi -työryhmä on jatkanut selvitystä saamelaisalueella.
Tämän vapaaehtoistyön yhtenä rahoittajana toiminut Koneen Säätiö järjesti syyskuussa tilaisuuden, jossa inventointien tuloksia esiteltiin metsäluonnon monimuotoisuuteen ja ekologiaan perehtyneille tutkijoille. Luonnonmetsä-työryhmän kartoituksesta kertoi Risto Sulkava, ja Luonnonmetsä Sápmi -työryhmän tuloksia esitteli Jan Saijets. Aiheesta käytyjen keskustelujen pohjalta laadittiin yhdentoista tutkijan allekirjoittama kirje Suomen hallitukselle, joka julkaistiin 5.10. Tutkijoista kuusi on Suomen ympäristökeskuksesta, kaksi Luonnontieteellisestä keskusmuseosta, loput kolme ovat yliopistosta, ammattikorkeakoulusta ja luontoalan yrityksestä.
Kirjeessä tutkijat pitävät vapaaehtoisten kartoitusten tuloksia merkittävinä ja toteavat niiden olevan ”paras maassamme kerätty tietoaineisto suojelemattomien vanhojen ja luonnontilaisten metsien määrästä ja sijainnista”. Siksi ”kartoitusten tuloksia ei tule sivuuttaa suojelupäätöksiä tehdessä”.
Kirjeessä viitataan muun muassa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipään puheenvuoroon. ”Suomessa on riittävästi tietoa suojelupäätösten tekemiseksi”, Mäkipää totesi. ”Metsäteollisuuden puuhuolto ei ole riippuvaista näiden metsien suojelusta, ja yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta nämä metsät ovat arvokkaampia pystyssä: vanhat metsät tarjoavat mahdollisuuksia matkailuun, virkistykseen ja hiilinieluina. Saamelaisalueella nämä metsät ovat tärkeitä erityisesti poronhoidon näkökulmasta.”
Tutkijoista on tärkeää, että ”suojelupäätöstä ei tehdä liian tiukkojen kriteerien pohjalta”. Heidän mukaansa ”METSO-ohjelman kriteeristössä on hyvät suuntaviivat, joita kannattaa hyödyntää”, ja Luonnonmetsätyöryhmien käyttämät ”inventointikriteerit sopivat hyvin suojelupäätösten pohjaksi”.
Samalla tutkijat muistuttavat, että ”toimia tarvitaan paljon lisää”. ”On myös tärkeää tunnistaa, että suojelemalla edellä mainittuihin kartoituspaketteihin sisältyvät alueet ei vielä yksinään pysäytetä Suomen metsäluontoon kohdistuvaa luontokatoa.”
Suomen Luontopaneelin 1.12.2021 julkaisema mietintö, jossa esitetään keinoja luontokadon pysäyttämiseksi, on samoilla linjoilla: ”Luontopaneeli katsoo, ettei vanhoja metsiä eikä luonnontilaisia ja sen kaltaisia metsiä tule enää hakata, vaan ne on viipymättä saatettava tiukan suojelun piiriin. Luontopaneelin näkemystä tukee myös EU:n metsästrategia, jonka mukaan jäsenvaltioiden tulee varmistaa, ettei vanhojen metsien ja luonnontilaisten metsien tila heikkene, ennen kuin jäsenvaltiot alkavat soveltaa suojelujärjestelmää.”
Suojelukriteereistä on kuitenkin käyty jo kovaa vääntöä – sillä mitä tiukemmat kriteerit, sitä vähemmän suojelua. Helsingin Sanomien artikkelissa 19.10. siteerataan Suomen ympäristökeskuksen projektipäällikkö Kimmo Syrjästä. Syrjänen sanoo poliittisen paineen olevan ”yllättävän kova kriteerien suhteen”, sillä ”tietyt tahot” haluavat saada niistä mahdollisimman tiukat. Nuo ”tietyt tahot” voi suomentaa ainakin maa- ja metsätalousministeriöksi ja valtion talousmetsiä hallinnoivaksi Metsähallitukseksi, artikkelin toimittaja Piia Elonen kirjoittaa. Ylen uutisessa 10.11. maa- ja metsätalousministeriön johtava asiantuntija Katja Matveinen onkin myöntänyt, että ministeriö haluaa suojelulle nimenomaan tiukat kriteerit.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkijoiden tekemä pohjatyö on nyt valmistunut. Tämän pohjatyön perusteella ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö laativat yhdessä kriteeriehdotukset poliitikkojen käyttöön.
”Metsäalan etujärjestöistä on toivottu tieteellisiä kriteerejä”, Elonen kirjoittaa Helsingin Sanomissa 5.12. Tällöin peli saataisiin selväksi: kun arvokkaat metsät olisi suojeltu, ulkopuolelle jääneiden arvometsien hakkuista ei tarvitsisi enää kiistellä. Tieteellisiä kriteerejä toivovat tietysti myös ympäristöjärjestöt. Vuosikymmeniä jatkuneille metsäkonflikteille halutaan loppu. Toisin näyttää käyvän, sillä kovan poliittisen paineen alla työskennelleet Luken ja Syken tutkijat korostavat nyt omassa tiedotteessaan, että päätös kriteereistä on poliittinen. Ilmeisesti tutkijat tietävät, mitä on tulossa ja haluavat tehdä pesäeron hallituksen härskisti ajamaan menettelyyn, jonka myötä metsäluonnon ahdingosta piittaamaton meno jatkuu.
Petteri Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu, että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pysäytetään. Kirjaus ei estänyt luonnonsuojelun määrärahojen roimaa vähentämistä, eikä se näköjään saa estää myöskään luonnoltaan arvokkaiden metsien syöttämistä sellutehtaisiin. Kun hallituksen ministeriö laittaa metsien suojelun käytäntöjä pohtivat tutkijat peukaloruuviin, tulee selväksi, ettei Orpon porukalla ole halua suojella edes valtion merkittävimpiä luontokohteita, laajemmista kokonaisuuksista puhumattakaan.
Aivan kuin hallitus katsoisi, että tavoitteen kirjaaminen on niin suurenmoinen ja rohkea toimenpide, että se sinällään riittää.
Kuvat kertovat siitä, että kaikki suojelun ulkopuoliset metsät ovat Metsähallitukselle pelkkää hakattavaa: ei kaihdeta edes maisemallisesti herkkien rantojen, niemennokkien ja harjujen käsittelyä. Kuvat on otettu Kuhmon Iso-Valkeisen järven rannalta, missä hakkuut kohdistuvat vain 50 metriä leveään harjuun. Harjulla kulkee retkeilypolku, ja rannalla on myös laavu ja tulipaikka.