Nyt luontoon: Hätistä hirvikärpänen
Hirvikärpänen saapui Suomeen kaakosta vasta 1960-luvulla, mutta on kuluneiden vuosikymmenten aikana ehtinyt ärsyttää lukemattomia luonnossaliikkujia. Laji on runsastunut ja levittäytynyt vauhdilla kohti pohjoista.
Ihmisen verta tämä täikärpänen ei pysty hyödyntämään. Se ei tosin ole kovin taitava lajintunnistaja, vaan syöksähtää minkä tahansa kookkaan ja lämpimän kulkijan kimppuun. Osa yrittää myös imeä verta, ja tuloksena voi olla pitkään kutisevia paukamia.
Hirvellä saattaa olla kerralla kimpussaan jopa tuhansittain hirvikärpäsiä. Siihen verrattuna marjastajan kokema piina on vielä kohtuullista, mutta metsässä tieto ei juuri lohduta. Onneksi hirvikärpästen kiusaa voi vähentää tutustumalla lajiin ja panostamalla vaatetukseen.
Hirvikärpänen on huono lentäjä. Se ei pärjää tuulessa, ja hyvissäkin olosuhteissa pääsee vain muutamankymmenen metrin päähän lähtöpaikastaan.
Hirvikärpäset pysyvät siis siellä, missä hirvet parhaiten viihtyvät. Siksi nuoria metsätiheiköitä kannattaa välttää ja suosia avoimia, tuulisia marjastusmaita.
Tuulipuku on hyvä vaate metsäretkelle. Kiristettävä huppu ja tiukat resorit helmassa ja hihansuissa ovat tarpeen, sillä hirvikärpänen on hyvä kaivautumaan vaatteiden alle. Myös liukkaasta kankaasta sanotaan olevan apua.
Asun kruunaa verkkohattu, joka pitää surisijat poissa kasvoilta ja estää niitä tunkeutumasta huppuun.
Varustautumisesta huolimatta hirvikärpäsiä voi tarttua retkeltä kotiinviemisiksi. Kotipihassa onkin syytä käydä läpi vaatteiden saumat ja muut kolot ja lopuksi tarkistaa hiukset. Jos hirvikärpänen jää iholle pitkäksi aikaa, se luultavasti testaa, olisiko ihmisestä ateriaksi.
Vinkki! Hirvikärpänen kuuluu täikärpästen heimoon. Suomessa on kymmenkunta heimon lajia, joista monet loisivat linnuilla. Ne on nimetty kuvaavasti rastaantäikärpäseksi, pääskyntäikärpäseksi ja niin edelleen.