Uivelo oli näkyvästi esillä eri merialueilla tammikuun alkupäivien Viron saarikierroksella. Edellisissä jutuissa esiintyivät ensin pääosissa allihaahka ja sitten alli ja molemmissa alkuvuoden ihmeelliset valot. Nyt on vuorossa talvehtiva pohjoisen uivelo. Ja vielä on tulossa muitakin.
Kuvat: Samuli Haapasalo
Uivelokoiraan pääosin vitivalkoinen höyhenpuku pienine mustine koristeineen loistaa sinistä vettä vasten. Myös naaraan posken tunnusomainen valkeus punaruskean päälaen alla erottuu kauaksi.
Pienikokoista uiveloa esiintyi kaikilla merialueilla sille tyypilliseen tapaan eli ei tiiviinä parvina vaan hajanaisina ryhminä, joskus muutamia ihan yhdessäkin. Uivelot eivät yleensä liity muitten vesilintujen joukkoon, vaan ovat omillaan.
Talvisella merelläkin uivelo säilyttää valppautensa ja hyvin pitkän pakoetäisyyden ihmiseen. Kuvat ovat Hiiumaan Orjakun suurehkosta satama-altaasta, jossa uivelolla on tilaa valppauteen.
Viime vuosien jäätilanne on osaltaan johtanut siihen, että uivelon talvehtiminen Itämeren alueella Virossa sekä Suomenlahdella tuntuu lisääntyneen. Toisaalta uivelon syysmuutto on varsin myöhäinen. Se voi jatkua suorastaan yli vuodenvaihteen. Samalla tavallaan yllättävää on, kuinka laaja uivelon talvehtimisalue kuitenkin on. Se ulottuu täältä ”jään reunasta” eteläiseen Eurooppaan saakka. Paluumuuton huippu osuu Virossa ja Suomessa huhti-toukokuun vaihteeseen. Liian aikaisin ei voi mennä Kuusamon korkeuksille asti, talven pitää ensin taittua sielläkin kevääseen.
Näissä kuvissa uivelon mustan kauniisti koristama valkoinen ja tyynen pikkupakkasen sininen vedenpinta sointuvat yhteen hieman kuin Viron väreissä.
Erikoiseksi maiseman tekee vielä se, että sula vesi väreillee hetkin voimakkaasti pikkupakkasessa. Rantojen metsät tuon lämpöväreilyn takana ovat kauniisti tuoreen lumen peittämiä. Tällaisessa ympäristössä tämän pienen vesilinnun kauneus tulee erityisen hyvin esiin.
