”Tein 30.9.2024 kävelyretkellä Enontekiön Hetasta Näkkälään havainnon jäljestä, jonka pari asiantuntijaa vahvistivat mäyrän jäljeksi. Paikka oli noin viisi kilometriä Näkkälästä etelään,” kertoi kyselyyn havaintonsa lähettänyt Arto Vuorinen Suomen Luonnolle.

Näin pohjoisessa mäyrähavainnot ovat harvinaisia.

Vuorinen kuuli paikallisilta asukkailta myös toisesta havainnosta lähiseuduilla. Lokakuussa Ruijan tiellä Norjan puolella lähellä rajaa mäyrä oli ylittänyt tien ja pysähtynyt hetkeksi kaikessa rauhassa ihmettelemään katselijaa.

Norjan yleisradio NRK uutisoi vuonna 2020 Finnmarksviddan alueen ensimmäisestä mäyrähavainnosta Čuonjajávrin läheisyydessä Kautokeinossa. Norjan luontovalvonnan yksikön edustaja Pär Nilsen arvioi jutussa, että harvinainen vieras olisi tullut Suomen puolelta.

Pohjoisen mäyrät ovat vielä satunnaisia kulkijoita, mutta ne selviävät lämmenneillä tuntureilla entistä helpommin hengissä. Aika näyttää, kuuluuko mäyräkin lajeihin, joiden levinneisyys siirtyy ilmaston kuumenemisen myötä kohti pohjoista.

Mäyrän jälki Enontekiön Näkkälässä 2024. Kuva Arto Vuorinen

Mäyrän jälki Enontekiön Näkkälässä syyskuussa 2024. Kuva Arto Vuorinen

Matkalla pohjoiseen?

Mäyräkyselyymme tuli eniten havaintoja Etelä-Suomesta ja rannikolta, jossa Suomen mäyräkanta on vahvin. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Andreas Lindén kertoi Suomen Luonnossa syksyllä 2024 julkaistussa artikkelissa lajin levinneisyydestä näin:

”Mäyrää esiintyy Suomessa suurella alueella, mutta se on periaatteessa aika eteläinen laji. Se voisi mahdollisesti hyötyäkin ilmastonmuutoksesta.”

Mäyriä vaikuttaa liikkuvan pohjoisemmassa kuin ennen, mutta yksittäisten havaintojen perusteella ei voida päätellä vielä mitään mäyräkannan koon tai levinneisyysalueen muutoksista.

Näihin antaisivat vastauksen vasta pitkäaikaiset säännölliset seurannat. Sellaisisista on kuitenkin puute.

Lisätieto on tärkeää

Suomen mäyräkannasta tiedetään hyvin vähän, sillä muille nisäkkäille käytetyt kannanarviointimenetelmät sopivat lajille huonosti. Lue lisää mäyrän mysteeristä tilaaja-artikkelistamme.

Mäyrän mysteeri – miksi kukaan ei tunnu tietävän, paljonko mäyriä on?

Suomen Luonnon kysely tuotti yhteensä yli 500 mäyrähavaintoa. Havainnot on viety osaksi Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämää avointa Laji.fi-tietokantaa, jossa oli ennen tämän kyselyn avaamista vain noin tuhat mäyrähavaintoa.

Suomen Luonto Laji.fi:ssä.

havaintokyselyilmastonmuutoskyselyluonnonvarakeskusmeles melesmäyrä

Tilaa Suomen Luonto

Opi tuntemaan luontosi ja tue sen suojelua!
Suomen Luonto digitilauksen ensimmäinen kuukausi nyt 1 €!