Kauppinen: Tiasten viesti
Kylmänä päivänä talitiaiset ilmestyvät pihan puihin. Kaivoin pari talipalloa puihin roikkumaan. Linnut alkoivat heti syödä. Talitiaiset ovat opportunisteja, hyötyvät viivyttelemättä ruuasta, joka niiden eteen kannetaan.
Voittajiksikin niitä voi kutsua. Talitintit ovat runsastuneet selvästi viime vuosikymmeninä, kertovat esimerkiksi talvilintulaskennat, joita tehdään taas joulun ja loppiaisen välissä. Laskentareittejä tamppaavat lintuharrastajat. He kirjaavat muistiin näkemänsä ja kuulemansa siivekkäät. Havainnot kokoaa Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo.
Viime talvena reittejä kuljettiin 564. Talvella 1960–61 luku oli 430, kertovat museon aikakirjat.
Tuolloin puoli vuosisataa sitten lintuharrastajat havaitsivat reiteillään 18 547 talitiaista, siis 43 talitiaista per reitti. Viime talvena määrä oli 76. Määrä on lähes tuplaantunut.
Talitiainen on todella runsas lintulaji. Mikään muu viidestä säännöllisesti Suomessa pesivästä tiaislajista ei yllä tuommoisiin lukemiin. Mutta kaikkien määrissä näkyy muutoksia, joihin liittyy ihminen.
Talitiaisten määrää on kasvattanut lintujen talviruokinta, jonka suosio kasvoi etenkin 1980-luvulla. Jos ihmistä ei olisi, talitiaisia olisi paljon vähemmän.
Vielä enemmän ruokinnasta on hyötynyt sinitiainen. Sitä on hyödyttänyt myös talvien leudontuminen. Sekin johtuu tutkijoiden mukaan osin ihmisestä.
Talvella 1960–61 sinitiaisia havaittiin alle yksi lintu laskentareittiä kohden. Viime talvena määrä oli huikeat 44. Esimerkiksi Ouluun sinitiainen tuli vasta 1980-luvulla, ensin puistoihin, ruokintojen lähelle ja vasta 1990-luvulla valoisiin rantametsiköihin kauemmas ihmisestä. Sinitiaisia ei ehkä olisi Suomessa lainkaan ilman ihmistä.
Metsän tiaisista hömötiaisten ja töyhtötiaisten määrä on talvilintulaskennoissa pudonnut 50 vuodessa kolmasosaan (viime talvena reiteillä havaittiin keskimäärin neljä hömötiaista ja puolitoista töyhtötiaista). Hömö- ja töyhtötintit kaivertavat pesäkolonsa pökkelöihin, joita on vaikea löytää nykymetsistä. Lapintiaista koettelee metsien muutoksen ohella ilmaston lämpeneminen.
Kuudes tiaisemme kuusitiainen on aavistuksen runsastunut talvilintulaskentojen perusteella. Se pesii ihmisen tekemissä pöntöissä ja muissa koloissa. Kerran kuusitiainen pesi taloni sokkelin reiässä.
Kertomani tiedot ovat olemassa yliopiston ansiosta. Ne löytyivät muutamalla nettihaulla. Jatkossa seurantatieto tulee vähenemään. Kokonaisia tutkimusasemia lakkautetaan. Ajan itsekeskeisen hengen mukaisesti yhä useammin kysytään, onko tutkimuksesta hyötyä ihmiselle. Ongelma on vain, että tähän ei voi vastata etukäteen.
Meitä on suojellut tiedonjano. Se on syvintä ihmisyyttä. Kun jokin on yllättänyt meidät, meillä on ollut siitä sattumalta jo valmiiksi tietoa.
Yliopisto ja muu tutkimus ovat kuin ihmiskunnan suuri mökkipäiväkirja. Me havainnoimme, tutkimme, keräämme tietoa – jotta voimme sitten joskus selailla aukeamia taaksepäin, verrata aiempien vuosien tietoon. Tämä on myös tieteen ja tutkimuksen perusolemus.
Kurjistamalla tutkimusta jätämme mökkipäiväkirjaan tyhjiä sivuja, joita on mahdoton täyttää jälkikäteen.