Kvantitatiivisen lintututkimuksen uranuurtajiin maailmassa kuulunut Einari Merikallio kirjoittaa teoksessaan Suomen lintujen levinneisyys ja lukumäärä (Otava 1955) hömötiaisen olevan Suomen lintulajeista 4. runsain. Se on hyvin runsaslukuinen (6-13 paria km2:lla) Etelä-Suomen keski- ja itäosassa ja melkein yhtä runsas muussakin Etelä-Suomessa, ja varsinkin Tornio-Kainuussa.
Merikotka pelastettiin perikadon partaalta osaltaan puhtaan ruoan ja talviruokinnan avulla.
Valkoselkätikan metsiin talviaikaan viedyillä taleilla on ollut oma merkityksensä kovin uhanalaisen kannan vahvistumisessa. Varsinkin ankarien talvien lyhyimpinä päivinä metsäruokintapaikka auttaa metsätiaisia ja muita pikkulintuja selviytymään. Ruokintapaikan tulisi aina tukea monimuotoisuutta.
Joku vakituinen lukija on ehkä ihmetellyt, kun en ole hetkeen kirjoittanut tiaisista, yksistä suosikkilinnuistani. No, ei se helppoa ole ollut! Mutta nyt talviruokinnan pian päättyessä kirjoitan sanasen metsäruokintapaikan talvesta ja ajankohtaisesta vaiheesta.
Jos vanhojen metsien suojelua arvioidaan tulevaisuudessa, jo ihan lähitulevaisuudessakin, veikkaan, että melkein jokaiselle tulee olemaan itsestään selvää, että siitä, mitä on suojeltu, ollaan äärimmäisen tyytyväisiä - niin kuin on oltu tähän asti tehdyistä suojeluratkaisuista.
Talitiainen ja sinitiainen viettävät talvella kiertolaiselämää, toisin kuin havumetsien tiaiset. Talvella tiaiset voi tunnistaa niiden varoitus- ja kutsuäänien avulla.
Tiaiset ovat erityisen kiehtovia, pieniä, nokkelia ja vilkkaita metsän lintuja. Niillä on iso merkitys metsän monimuotoisuuden toteutumisen ja lajikadon arvioinnissa.
Lopulta koitti talvi. Täällä etelässä sitä ei ollut ollut kahteen vuoteen, oikeesti! Helsingissä ei viime "talvena" ollut ainuttakaan termistä talvipäivää. Nyt on. Siitä innostuneina kurkistamme vuoden aluksi lumiseen tiaismetsään.