WWF valitsi Vuoden 2014 luontokirjaksi Jarmo Niemisen Aarresaaret – Helsingin saariston uskomaton luonto (Gummerus). Kirja on ylistys Helsingin monipuoliselle lähiluonnolle. Suomen Luonnon uusina kolumnisteina aloittaa myös kaksi kirjailijaa, Anni Kytömäen ja Juha Hurmeen. Hurmeelta ilmestyi keväällä teos Nyljetyt ajatukset (Teos) ja Kytömäeltä Finlandia-palkintoehdokkaaksi yltänyt Kultarinta (Gummerus). Tässä arviot näistä loistavista teoksista. Nautinnollisia lukuhetkiä kirjojen parissa!

Maan puolustajan saaripäiväkirja
Helsingin edustalla on suuri joukko luonnoltaan uskomattoman hienoja saaria. Jarmo Nieminen, everstiluutnantti evp, tuntee niistä monet perinpohjaisesti armeija-ajaltaan ja loputkin intohimoisena luontomiehenä. Aihe on erityisen ajankohtainen nyt, kun Puolustusvoimat on luopumassa monista hallussaan olleista saarista. Eläkkeellä Nieminen on jatkanut maan puolustamista kirjoittamalla, valokuvaamalla ja vetämällä luontoretkiä.
Aarresaaret (Gummerus 2014) vie lukijan Helsingin saaristoluontoon kaikkina vuodenaikoina. Aiheet ovat monipuolisia sotilashistoriaa ja kulttuuriarvojakaan unohtamatta. Avausaukeaman kartta on lukijalle hyvä orientoitumisapu, ja kirjassa esiteltyjen saarten kohdalla on viittauksena sivunumero. Hyvä oivallus!
Armeijavuosina hankittu kova kunto ja maastokelpoisuus ovat avanneet Niemiselle sellaisia polkuja ja väyliä, joita ilman saariston salaisimpia sopukoita ja hienoimpia kokemuksia ei olisi löytynyt. Lukija olisi jäänyt paljosta vaille.
Teksti on päiväkirjamaista kerrontaa, joka tarjoilee sekä tietoa että tunnelmia niin elävästi kuin vain vuosikymmeniä stadin saarilla liikkunut luontofriikki osaa. Valokuvat ovat sekä visuaalisesti että teknisesti säväyttäviä. *****
Jorma Laurila

Epäajanmukaisia ajatuksia
Tuttavani, joka on toimittaja, souti kesällä 2011 ohjaaja Juha Hurmeen ja lavastaja Matti Rasin kanssa Kustavista Merikarvialle, kun kaksikko oli matkalla Hailuotoon. Siksi olen hyvin perillä siitä, kuinka suuri osa romaanin Nyljetyt ajatukset (Teos 2014) tapahtumista on totta ja missä määrin kirjoittaja Hurme vetää niitä hatusta.
Kirjassa kaksi kaverusta, Aimo (Matti Rasi) ja Köpi (Juha Hurme) soutavat Kustavista Hailuodon teatterifestivaaleille. Matkan kuluessa he juovat viinaa ja puhuvat taiteesta sekä elämästä.
On totta, että viinaa nautittiin. Tuttavani on kuitenkin viisaasti editoitu pois, niin että kirjan dramaturgia perustuu kahden kaverin vuorovetoon. Joutavaa lätinää on korvattu syväpuheella.
Lopputulos on jännittävä yhdistelmä veijari-
romaania ja korkeakirjallista esseetä. Kuvittele Veikko Huovisen Lampaansyöjät sekä sarja taidehistorian luentoja, niin olet jo hajulla.
Hurmeen teksti on hauskasti epäajanmukaista. Hän on intohimoinen vanhan kirjallisuuden vaalija, ankara retkeilijä ja luonnon arvojen puolustaja – siis helppo valinta Suomen Luonnon uudeksi kolumnistiksi. Ensimmäinen kolumni ilmestyy tammikuun numerossa. ****
Jouni Tikkanen

Kultarinta väikkyy kauas
Erään perheen tarina 1900-luvun alun Suomessa toimii kehyksenä Anni Kytömäen esikoisteoksessa Kultarinta (Gummerus 2014). Kansa jakautuu punaisiin ja valkoisiin – ja metsäläisiin. Kirjan yksi päähenkilö, varakkaan metsänomistajan poika Erik Stenfors, lähtee kansaa jakavan railon tieltä pohjoiseen metsänvartijaksi. Kun hän palaa, mikään ei ole ennallaan.
Finlandia-palkintoehdokkaana ollut Kultarinta on sukupolviromaani, sillä oman tarinansa kertoo myös Erikin tytär Malla. Hän joutuu äidin kuoltua vieraaseen perheeseen oudolle seudulle, jossa lohtua suovat vain isältä saadut opit luonnon ihmeellisyyksistä – ja saappaat, jotka tarjoavat ihmiselle vapauden kulkea.
Kytömäen kieli on pikkutarkkaa ja kaunista. Se jää mieleen väikkymään vielä kirjan lukemisen jälkeenkin. Luonto on yhtenä henkilönä läsnä ja hengittävänä jokaisella sivulla. Tekisi mieli verrata häntä Ingmar Bergmanin kuvailevaan ja tarkkaan tyyliin, mutta kulkekoon Kytömäki mieluummin omia hienoja polkujaan: ”Paljonko maksaa pilven korkuinen kuusi? Palokärki? Korpiluppo? Hiljaisuus? Niin paljon, ettei kukaan pysty ostamaan niitä, varsinkaan kun niitä ei voi siirtää sieltä missä ne ovat.”
Kytömäki onkin mitä oivallisin valinta Suomen Luonnon kolumnistiksi. Ensimmäisen kolumnin voit lukea helmikuun numerosta. *****
Johanna Mehtola