33/2025

Tavi on ainoa metsäsorsa. Se on Suomen metsälampien, pienten järvien, suolampareiden ja kaikenlaisten pientenkin kosteikkojen lintu. Aivan erityinen! Sen pesä on metsässä, maassa varpujen tai puunvesan suojassa.

Muuttomatkalla tavi viihtyy isoissakin parvissa aukeilla rannoilla ja luhdilla ja nähtävissä hyvin lintutorneista. Syksyllä tavi muuttaa Länsi- ja Etelä-Eurooppaan pääosin jo elokuussa.

Tavi on pieni, siro ja kaunisvärinen lintu, pienin suomen sorsista. Ainoana metsäsorsana se luo metsälammille ja pienille kosteikoille aivan erityisen tunnelmansa. Tavin paino on vain noin 340–450 grammaa. Linnun pituus on noin 35 senttiä.

Yleisin puolisukeltajasorsa Suomessa on sinisorsa eli heinäsorsa. Sitä on Suomessa noin 200 000 paria, yli tai alle. Tavi ei jää parimäärässä paljoa jälkeen. Molempia saa metsästää elokuun 20 päivänä alkavasta sorsastuksesta vuoden vaihteeseen. Sinisorsa on painoltaan noin nelinkertainen taviin verrattuna. Se on metsästäjien suosima, tavi ei – mm. pienen kokonsa vuoksi.

Tavin kauniit värit ja olemus korostuvat, kun sattuu näkemään sen esimerkiksi metsälammelle hiljaa saapuessaan sopivassa valossa läheltä. Tavi kun ei ole kovin arka. Pää, posken erityinen vihreä alue, samoin kaunis kauniin vihreä ja valkoinen siipipeili, keltainen viiru kyljellä ja pallomainen laikku takana kyljessä, kaunista harmaata kirjoa lisäksi rinnan höyhenistössä, kaikki ovat kauniin hillityssä tasapainossa.

Tavin ääni, herkkä, hento mutta kantava krik, krik, krik, jota lintu toistaa usein lentoon lähdössä, kuuluu metsälampien ja metsien pienten kosteikkojen tunnusääniin. Tavin lento on nopeaa ja taitavasti kääntyilevää, siipi on siron kapea. Tavin olemus on suorastaan kahlaajamaisen ketterä, mutta lento nopeampaa. Usein tavi räpsähtää lentoon rantakasvullisuuden kätköistä vasta, kun kulkija on jo ihan lähellä. Silloin mm. vihreän sävyn hienouksia jää ihmettelemään!

Kun toivottavasti joskus ja ennen sukupuuttoja saadaan Suomessa aikaan monien erilaisten ja vahvasti uhanalaisten vesilintulajien rauhoitus, sopisi samalla hyvin arvioida, tuottaako tavi kaikille metsissä ja metsälammilla, lampareilla ja erilaisilla pikkukosteikkolaikuilla itseisarvonsa lisäksi suurimman ilon, kun se entistä useammin ilmestyisi kulkijalle huutelemaan herkkää toistuvaa krik krik krik -ääntään ja näyttämään koreaa olemustaan ja ketterää lentoaan.

Varmasti tuottaa, eikä ainoastaan luontoharrastajien vaan myös luontoa harrastavien hyvin monien metsästäjien, metsästäjien suuren hiljaisen enemmistön, kannalta paras nautinto olisi rauhoitetun tavin kohtaamisessa ja metsään ja lammille synnyttämässä hienossa tunnelmassa. Tavi on aikamoisen suomalainen lintu, noin joka 10:s maailman taveista pesii Suomessa. Meillä on iso vastuu tavista.

Tavin tulisi siis olla kokonaan rauhoitettu. Jokainen metsästäjä voi tehdä rauhoituksen jo nyt osaltaan omalla päätöksellään.

Blogin ensimmäinen kuva tavista on otettu Lieksassa alkukesän aamuvalossa ja -kasteessa Uuronlammen rannalta. Kaksi muuta kuvaa ovat Repoveden erämaana pikkuisilta metsälammilta.

Aamu-usvan sävyt lammen metsäniityllä kertovat luonnollisesta kohtaamisesta tavin kanssa. Tavi metsäsorsana luo metsiin ja metsälammille aivan erityistä tunnelmaa – suojeltuna vielä enemmän ja useammin – ja ilman vähäisintäkään vahinkoa kenellekään!

metsäsorsarauhoitustavivuosi luonnossa

Tilaa Suomen Luonto

Opi tuntemaan luontosi ja tue sen suojelua!
Suomen Luonto digitilauksen ensimmäinen kuukausi nyt 1 €!