Aamupäivä on paahteinen, kun poljemme Kuressaaresta Roomassaaren satamaan ja talutamme pyörät vuoroveneen kannelle. Matka Abrukan saarelle kestää vain puoli tuntia, mutta saarelle saapuessa tuntuu kuin olisimme siirtyneet kokonaan toiseen maailmaan. Kontrasti Kuressaaren kesähulinan ja jokseenkin uneliaan Abruka kylän välillä on suuri.
Vuorovene vie Abrukaan.
Rantauduttuamme suuntaamme pyörät ensimmäiseksi saaren eteläkärkeen. Poljemme kylän poikki pitkin hiekkatietä ja saavumme pian saaren ylpeyteen, sen vihreään sydämeen. Keskiosassa saarta kasvaa vuonna 1937 suojeltu luonnontilainen jalopuumetsä. Abruka on tuulahdus Keski-Eurooppaa Itämeren keskellä. Sanotaan, että saaren metsä on Keski-Eurooppalaisen lehtimetsävyöhykkeen pohjoisin esiintymä. Vankat muraattien peittämät tammien ja lehmusten rungot luovat sadunomaisen tunnelman. Lehtikatteen varjossa kiemurteleva hiekkatie sopii erinomaisesti pyöräilyyn kesäkuumalla.
Jalopuumetsässä on mukavan varjoista pyöräillä kuumalla kelillä.
Kun saavutamme saaren eteläkärjen, tulemme kukkealle rantalaitumelle, jossa käyskentelee ylämaankarjaa. Kissankellot, keltamatarat, ahdekaunokit, rantatädykkeet, maarianverijuuret ja verikurjenpolvet ovat täydessä kukassa. Huomion herättävät kukkien värikylläisyyden lisäksi koreat punamustat perhoset, virnapunatäplät, joita tuntuu olevan runsaasti kaikkialla.
Ylämaankarja laiduntaa saaren eteläosaa.
Niityn kukkaloistoa.
Virnapunatäplä.
Palaamme samaa tietä takaisin ja lähdemme toista tietä pitkin saaren lounaisosaan. Tie muuttuu pian laidunalueeksi, ja lukitsemme pyörät jatkaaksemme jalan. Olen lukenut etukäteen, että lounaisrannalta lähtee merkitty kahluureitti matalan veden yli viereiselle saarelle, jonka nimi on Vahase saar. Löydämme helposti paikan ja riisumme kenkämme.
On aika jättää pyörät parkkiin, kun saavumme laidunalueelle.
Alun lyhyt ruovikko-osuus on paljain jaloin haastavin, sillä pohjassa on teräviä ruo’on pätkiä. Heti ruovikon jälkeen alkaa hiekkapohja, jota pitkin kelpaa tallustella. Enimmillään vettä on reisien puoliväliin. 300 metrin vesiosuus on hellepäivälle virkistävää vaihtelua.
Kahluuosuus alkaa ruovikolla.
Enimmillään kahluuosuuden vesi yltää reiteen saakka.
Vahasen saarta emme ehdi kiertää kokonaan läpi, mutta ensivaikutelma saaresta ei ole niin vaikuttava kuin Abrukalla. Saaren nähtävyydet, kaksi valtavaa siirtolohkaretta, sentään näemme. Virossa siirtolohkareet ovat poikkeuksetta nähtävyys, ja usein niiden päälle johtavat tikapuut. Niin myös toiselle näistä lohkareista.
Vahase saaresta ehdimme näkemään vain pienen osan.
Siirtolohkareelle pääsee kipuamaan tikapuita pitkin.
Paluumatka on käsillä, ja kahlattuamme takaisin Abrukalle ja pyöräiltyämme kylälle, piipahdamme vielä saaren majakalla. Itse Abrukan kylä on pieni käsittäen muutamia kymmeniä taloja. Majoitustakin löytyisi, jos saarelle haluaisi jäädä pidemmäksi aikaa. Saarella sijaitsee myös pieni museo, joka kertoo Abrukan historiasta, kalastuksesta ja elämästä näissä olosuhteissa.
Abrukan majakka.
Vaikka Abruka on pieni, noin kahdeksan neliökilometrin kokoinen saari, nähtävää riittää aivan koko päiväksi tai jopa kahdeksi. Meiltä aika loppuu auttamattomasti kesken, joten tänne on ehdottomasti palattava vielä uudestaan!
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.