23.6. Kilpisjärven luontokeskus – Čoahpeluoppal 7 km
Juna on puksuttanut koko yön etelästä pohjoiseen. Rovaniemellä menopeli vaihtuu bussiin. Noin kello 17.30 nousemme rinkkoinemme Kilpisjärven luontokeskuksen pysäkillä. Nostan 26-kiloisen rinkkani selkään. Kymmenen päivän ruuat painavat paljon. Lähdemme etenemään Haltin reittiä. Puuraja päättyy jo muutaman kilometrin päästä Tsahkaljärvelle ja nousemme avotunturiin.
Puuraja jää Tsahkaljärvelle.
Ilman lämpötila on kymmenisen astetta. Juuri nyt ei sada, mutta poutaa ei pitäisi kestää enää kovinkaan pitkään. Norjan ja Ruotsin sadepilvet kastelevat jo tuntureita.
Norjan puolella sataa.
Pääsemme paikkaan, jossa reitti puikahtaa Norjan puolelle, kun sade viimein tavoittaa meidät. Vaellus saa riittää tältä illalta, sillä tarkoitus ei ollut mennä tämän pidemmälle. Pystytämme teltan muutaman metrin Norjan puolelle. Järveltä kaikuu kuikan huuto.
Suomen ja Norjan rajalla.
24.6. Čoahpeluoppal – Kuonjarjoki 13 km
Keitän aamupuuron sadevaatteisiin sonnustautuneena. Sateen lisäksi riesana ovat hyttyset, jotka ovat juuri kuoriutuneet. Kesä on kuulemma viikon edellä. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Huonona puolena se, että räkkäaika on alkanut. Hyvänä puolena se, että lumi on ehtinyt sulaa ja jokien pinnat laskea. Aamutoimien jälkeen taivallamme Saarijärven tuvalle pitämään lounastaukoa suojassa. Tuvan mittari näyttää 12 lämpöastetta.
Saarijärven uusi autiotupa ja varaustupa tarjoavat suojaa räkältä ja sateelta.
Tuvalta lähdemme nousemaan polkua ylöspäin ja ylitämme lukuisia pikkupuroja sekä kauniita kukkien kirjomia niittyjä. Kävely on hidasta, sillä polku on kivikkoista. Mitä ylemmäs kipuamme, sitä harvemmaksi käy kasvillisuus. Lopulta edessämme avautuu melkoinen kivierämaa; esimakua Haltin maisemista.
900 korkeusmetristä alkaa hyvin niukkakasvinen kivierämaa.
Olemme nousseet 900 metriin merenpinnasta. Ilma tuntuu hyiseltä, eikä taukoja tee mieli pitää. Jumppaamme sadevaatteita päälle ja pois. Kävelemme lumilaikun yli, ja arvelemme, ettei se taatusti jää viimeiseksi.
Lumilaikun ylitys.
Laskeudumme takaisin vehmaaseen jokilaaksoon ja pian saavutamme Kuonjarjoen tuvan. Tämä on viimeinen paikka ennen Haltia, josta löytyy kännykälle kuuluvuutta. Lämpömittari näyttää enää viittä astetta. Sateinen keli ei houkuta jatkamaan, joten nautimme tuvan sisätiloista, mutta pystytämme teltan pihalle. Sitä paitsi kivinen maasto on saanut jalkani kivistämään.
Telttapaikka tuvan pihalla.
25.6. Kuonjarjoki – Pitsusjärvi 21 km
Matka Meekonjärven laaksoon on mukavan kumpuileva ja eilistä etappia vähäkivisempi. Jokien ja purojen ylitykset onnistuvat vaelluskengät jalassa. Sää on edelleen vaihteleva: välillä paistaa aurinko, välillä sataa tihuttaa.
Vedet ovat laskeneet, joten vaelluskengän varsi riittää jokien ylityksiin.
Meekojärven laakson avautuessa silmiemme eteen hengähdämme ihastuksesta. Jyrkät pahdat, rinteiden lumilaikut, sinisenä kimmeltävät vesistöt ja vihreänä hehkuvat laakson tunturikoivikot luovat mieleenpainuvan kokonaisuuden. Maisemasta työntyy esiin myös erikoinen jäännösvuori, Saivaara, jonka rinteet ovat kaikkialta erittäin jyrkkiä.
Meekonjärven laakson kuvaukselliset näkymät.
Saivaara on helppo tunnistaa sen erikoisesta profiilistaan.
Laskeudumme rinnettä alaspäin ja ylitämme siltaa pitkin Bierfejohkan kuohuvan kosken. Saavumme laaksoon, jonne aurinko paahtaa taivaan täydeltä, ja jonne ei tuuli osu lainkaan. Hiki valuu selkää pitkin, mutta hyttyspaljouden vuoksi emme voi vähentää vaatetusta. Lisäksi maasto on rakkakivikkoa: hyttysverkot päässä hypimme lohkareikkoisella osuudella varovasti kiveltä toiselle. Helpotusta eli pientä tuulenvirettä samme vasta, kun pääsemme seuraavalle sillalle. Sen jälkeen löydämme myös sopivan kalliorantaisen uimapaikan, jossa virkistäytyä. Nousemme korkeuskäyriä ylöspäin ja ihastelemme hetken Pihtsuskönkään komeaa vesiputousta.
Pitsuskönkään putous.
Putouksen jälkeen matka alkaa madella ja kilometrit venyä. Olimme ajatelleet jäävämme yöksi jonnekin järven rannalle ennen seuraavaa tupaa, mutta päätämme patikoida tuvalle saakka, jotta vessassa käynti on helpompaa. Vasta pienen ikuisuuden jälkeen saavutamme Pitsusjärven tuvan. Sen pihapiiristä on hankala löytää telttapaikkaa, mutta emme anna pienen kaltevuuden haitata. Pulahdan jo toisen kerran päivän aikana jääkylmään järveen, mutta tällä kertaa allien laulun saattelemana.
Pitsusjärven autio- ja varaustupa.
26.6. Pitsusjärvi – Halti 15 km
Moni tuvalla yöpyjistä on tekemässä Haltin huiputuksen Pitsusjärven tuvalta päivätretkenä. Me jatkamme matkaa rinkat selässä. Meillä ei ole kiire, ja haluamme viettää yön Haltin juurella.
Alkuun matkanteko on helppoa, mutta lähemmäs Haltia päästyämme alkavat laajat rakkakivikot. On oltava varovainen. Lohkareelta toiselle taiteilu painavan rinkan kanssa vie aikansa. Ihmettelen, miten porot selviävät sorkillaan tästä. Ilma käy kirpeämmäksi ja lumilaikut ympärillä kasvavat. Kasvillisuus käy vähiin. Maisema on karun kaunis.
Haltia lähestyttäessä rakkaiset polkuosuudet kasvavat.
Suuntaamme ennen huiputusta Haltin autiotuvalle, jossa tyhjennämme toisen rinkoista päivärepuksi. On turha kiivetä laelle painavien kantamusten kanssa, kun on vaihtoehtona kevyt reppu. Polku Haltin huipulle meneekin yllättävän kevyesti, eikä nousu ole lainkaan niin vaativa kuin etukäteen pelkäsimme. Toki kivikkoa on, mutta vaikeammalta tuntui viimeinen etappi Haltin tuvalle.
Haltille kulkeva kivikkoinen reitti.
Saavutamme huipun, kirjaamme nimemme Haltin vieraskirjaan, ja jäämme hetkeksi ihailemme maisemaa eväitä napostellen. Arktinen viima vaatii kevytuntuvatakin vetämistä päälle. Vain pari päivää sitten huipulla satoi lunta.
Suomen korkein kohta saavutettu!
Huipulta löytyy vieraskirja, johon kirjaamme käyntimme.
Alaspäin meno kivikossa on hankalampaa. Hyödynnämme reitin viereisiä lumilaikkuja. Matka alas taittuu nopeammin lumilaikkuja pitkin lipsutellen.
Lumilaikut helpottavat alaspäin menoa.
Telttalle ei löydy tasaista paikkaa tuvan pihapiiristä, joten vietämme yön tuvassa. Varaustuvan puolella yötä viettää kaksi vaeltajaa. Vähän matkan päässä Haltin vanhalla tuvalla yöpyy yksin liikkeellä oleva kanadalainen retkeilijä. Yön Haltin uuden autiotuvan puolella saamme viettää tyystin kaksin.
Haltin uusi autiotupa ja varaustupa sijaitsevat Haltin juurella rakan keskellä. Vanha tupa tönöttää muutaman sadan metrin päästä, ja sille päästäkseen on ylitettävä virta.
27.6. Halti – Vuomakasjärvi 14,5 km
Heräämme aamulla siihen, että rankkasade ropisee tuvan kattoon ja navakka tuuli kumisuttaa hormia. Ilman lämpötila on kolme astetta. Mikä onni on herätä tässä säässä tuvan sisältä.
Tuvan sisällä kelpaa odotella sään paranemista.
Odottelemme kelin paranemista, ennen kuin lähdemme paluumatkalle. Suojaudumme jäätävältä viimalta pipoin ja hanskoin. Porot sen sijaan ovat hakeutuneet tuulen tuivertamaan laaksoon räkkää pakoon.
Lämpötila nousee sitä mukaa, kun laskeudumme korkeuskäyriä alaspäin, mutta kylmä viima ei hellitä koko päivänä. Meillä on aikaa runsaasti, joten suuntaamme kulkumme Pitsuskönkään alapuoliselle kahlaamolle. Haaveilemme paluumatkasta Urtasjokilaaksoa pitkin. Sateiden jälkeen virta näyttää villiltä ja syvältä. Kahluu olisi pitkä; ainakin 90 metriä. Siinä ehtisi tässä viimassa kylmettyä kunnolla. Olosuhteet torppaavat aikeemme, joten jäämme leiriin Vuomakasjärven riippusillan pieleen.
Leiripaikka.
28.6. Vuomakasjärvi – Kuonjarjoki 19 km
Ympäri vuorokauden paistava aurinko tekee tepposet. Vaikka lämpöasteita on aamuvarhaisella tuskin kymmentä, aurinko paahtaa telttamme saunaksi. Ei auta kuin herätä kello viisi.
Käymme katsomassa toisen mahdollisen kahluupaikan saavuttaaksemme Urtasjokilaakson polut, mutta emme vieläkään löydä sopivaa ylityspaikkaa. Jatkamme Meekonvaaran länsikautta kiertäen ja mönkijäuraa myötäillen. Näin vältymme Meekonjärven kuumalta rakka- ja hyttyshelvetiltä, vaikka matkaa tulee muutamia kilometrejä lisää. Kiertotie palkitaan upeilla avaran Bierfejohkan jokilaakson maisemilla.
Urtasjokilaakson vaellus jää haaveeksi, joten nousemme Meekonvaaran rinnettä ylöspäin.
Bierfejohkan vehmas jokilaakso.
Yöksi jäämme tuttuun paikkaan Kuonjarjoen tuvan pihapiiriin, jossa tällä kertaa on lisäksemme viisi muutakin telttaa. Olimme saaneet kilpisjärveläiseltä valokuvaajalta vinkin, että alueen vyörysorarinteillä tavtaan tunturiarnikkia. Lähden etsimään tuota rauhoitettua kasviharvinaisuutta. Löydänkin muutaman yksilön; ne loistavat tummasta kivikosta kuin pienet keltaiset auringot. Lisäksi löydän uhanalaisia jääleinikkejä.
Tunturiarnikit loistavat kuin pienet auringot.
Uhanalainen jääleinikki.
29.6. Kuonjarjoki – Saanajärvi 19 km
Paluu Haltin reittiä pitkin etenee nyt nopeasti, kun rinkka on keventynyt ruokalastista ja matka on alamäkivoittoista. Pohdimme, että vaikka reitti on merkitty, on paikoin merkinnät huonosti havaittavissa. Etenkin sumuisella kelillä rakkaosuuksilla eksymisriski on suuri. Lisäksi vaellus on ollut vaativa kivikkoisuuden vuoksi. Oman haasteensa voi tuoda kahluut, mikäli vedenpinnat ovat korkealla. Aloitteleville vaeltajille reittiä en suosittelisi, vaikka tupien suojaan pääseekin noin kymmenen kilometrin välein.
Vaikka reitti on merkitty puutolpin, rakkaosuuksilla piilee eksymisvaara.
Ohitamme tutut maisemat ja tutut linnut. Saarijärven tuvalla kapustarinnalla on selvästi pesä jossain lähellä: se yrittää hämätä meitä seuraamaan itseään, jotta johdattaisi meidät pois pesän lähistöltä. Tunturikihuja on ollut runsaina joukkoina koko matkan ajan. Lapinsirkut hyppelevät lähelle makupalojen toivossa.
Tunturikihuja on runsaasti.
Poistumme reitiltä hieman ennen Tsahkaljärveä ja oikaisemme polutonta taipaletta Saanajärven kodalle. Olemme Saarijärvelle laskeuduttua päässeet jällleen kuuluvuuksien äärelle ja tarkistamme sääennusteen. Yöksi on luvattu rankkasateita, joten tarvittaessa voimme evakuoida itsemme kodan suojiin. Sade alkaa kello 10 illalla ja pitää meitä hereillä pitkään.
30.6. Saanajärvi – kolmen valtakunnan rajapyykki 11 km
Kello kolmelta yöllä en ole vielä nukkunut kunnolla lainkaan. Rankkasade kumisee telttakankaaseen rummun lailla. Teltan jalkopään saumoista vesi pisaroi sisään, mutta onneksi se ei noru sisäteltasta läpi. Teltan pohja on läpimärkä, mutta onneksi meillä on paksut ilmatäytteiset makuualustat, joten makuupussimme pysyvät kuivina.
Ropina laantuu vasta aamulla. Yön aikana on kertynyt 39 millimetriä sadetta. Tunturikangas muistuttaa purojen verkostoa. Varusteemme ovat telttaa ja makuualustoja lukuun ottamatta pysyneet kuivina. Kuivattelemme aamupalan ajan varusteita kodassa tulen äärellä. Savu alkaa työntyä hormin liepeiden alta kotaan sisään, joten tulisteluhetki jää lyhyeksi.
Varusteiden kuivattelua kodassa.
Patikoimme Saanan itäpuoleista polkua pitkin. Paikoin kahlaamme nilkkoja myöten vedessä polulla. Mielessä käy ajatus, mitenköhän muilla telttailijoilla on mennyt viime yö. Vedet ovat puroissa varmasti nousseen, joten kahluut tuskin onnistuvat enää kengät jalassa. Vielä iltapäivänkin aikana saamme sadekuuroja päällemme.
Kierrämme Saanan sen itäpuolitse.
Olemme orientoituneet sisäyöhön Kilpisjärven retkeilykeskuksella, mutta sinne päästyämme saamme kuulla paikan olevan täynnä. Emme halua jäädä telttaan keskuksen pihalle. Muutamme suunnitelmia lennosta ja otamme laivan Kilpisjärven yli kolmen valtakunnan rajapyykille.
Vene vie Kipisjärven yli lähelle kolmen valtakunnan rajapyykkiä.
Kolmen valtakunnan rajapyykki: edustalla Suomi, oikealla Norja ja vasemmalla ruotsi.
Käymme kurkistamassa Mallan luonnonpuiston puolella sijaitsevaan autiotupaan todetaksemme, että hyttysiä on enemmän tuvan sisällä kuin sen ulkopuolella. Maasto on pihapiirissä epätasaista teltalle, joten hakeudumme Norjan puolelle telttailemaan.
1.7. Kolmen valtakunnan rajapyykki – Kilpisjärvi 13,5 km
Vaikka Norjan puolen lumihuiput ja niiden väliset laaksot vetävät puoleensa, aika on loppumassa. Viimeinen patikkapäivä johtaa Mallan luonnonpuiston läpi sadekuurojen saattelemana. Alku matkastsa kulkee tunturikoivikon läpi. Sen jälkeen nousemme avotunturiin.
Mallan reitiltä löytyy sekä tunturikoivikkoa, rinnesoita että avotunturiosuuksia.
Pitkokset vievät rinnesoiden yli.
Kitsiputous ryöppyää vahvana ja komeana sateiden jäljiltä. Pidämme sen äärellä tauon. Edessä on vielä Mallan reitin vaativin osuus, Haltin reitiltä jo tutuksi tullutta rakkaa. Onneksi rakkainen osuus on lyhyt ja sen jälkeen kulku muuttuu jälleen helpommaksi.
Tauko Kitsiputouksella.
Mallan rinteen kivikkoinen osuus.
Saavumme iltapäivästä retkeilykeskukseen ja tällä kertaa pääsemme sisämajoitukseen. Nyt on aika lepuuttaa hetki jalkoja ja ihmetellä, miten upea reissu takana onkaan. Mieli tosin haluaisi vielä jatkaa. Onneksi huomenna ehtii käymään vielä Saanan ja Salmivaaran huipuilla ennen kotimatkaa!
Tämän vaelluksen muistoihin palataan vielä monta kertaa! Yhteiskuva Saarijärven tuvalta noustessa.
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.