Viron retkiraportin kaksi aiempaa osaa ovat käsitelleet Tallinnan länsipuolisen rannikkoalueen omatoimista tutkimista. Tällä kertaa hyönteisten etsiminen jatkuu yhdessä muiden Suomen Hyönteisseuran retkeläisten kanssa.
Lauantaiaamuna oli aika hyvästellä Murasten majoituspaikka ja suunnata kohti Tallinnan Nõmmen kaupunginosaa. Siellä sijaitsi Tähetornin hotelli, joka toimi Hyönteisseuran retkikunnan yöpymispaikkana.
Ajatus oli lähteä liikkeelle aikaisin, jotta matkan varrelta voisi bongata sopivia habitaatteja hyönteisten havainnointiin. Arvioimme matka-ajan jälleen todellista pidemmäksi, mistä syystä saavuimme hotellille huomattavasti aiemmin kuin laivalla Suomesta tulevat. Toisin kuin oli ajateltu, reitin varrelle ei osunut sellaisia maastoja, jotka olisivat vaatineet välipysähdyksiä tai joiden yhteydessä olisi löytynyt helposti pysäköintipaikka.
Kartta paljasti, että vähän matkan päässä sijaitsi kahvila. Se oli kuitenkin avautumassa vasta hetkeä myöhemmin. Odotellessa kävelimme läheisessä metsässä. Päivä oli vasta lämpenemässä, eikä mitään ihmeempää osunut silmiin. Kukissa kiipeilevät pyjamaluteet ja ilmassa pörisevät kultakuoriaiset lupasivat hyvää, koska havainnot tarkoittivat, että hyönteisiä olisi päivän aikana varmasti liikkeellä. Kahvien jälkeen menimme hotelliin ja saimme lunastettua huoneen etuajassa. Sen jälkeen ei tarvinnut kovin kauaa odotella, ennen kuin hotellin parkkipaikalle kurvasi kulkuvälineitä, joista purkautui haavein varustautuneita ihmisiä.
Kun muut olivat saaneet lunastettua huoneensa, kokoonnuimme hotellin sisäpihalle esittäytymään. Retkelle osallistui hieman yli 20 hyönteisharrastajaa. Vetäjänä toimi edellisvuosien retkien tapaan Juho Paukkunen. Sää alkoi olla suorastaan helteinen, mikä oli tervetullut muutos edellispäivien olosuhteisiin.
Tähetornin hotelli on arkkitehtuuriltaan persoonallinen punatiilirakennus, jonka tornit, monitasoiset ratkaisut ja kulmikkaat muodot tekevät siitä varsin erikoisen kokonaisuuden. Kuva: Tähetorni Hotell.
Juho oli sopinut opastuksesta Urmas Jüriveten kanssa. Urmas on virolainen entomologi, joka on erikoistunut perhosiin ja pistiäisiin. Hän on tunnettu virolaisissa medioissa myös ainutlaatuisesta hyönteisystävällisestä pihastaan, josta mies onkin ansaitusti ylpeä. Koska Urmas asuu aivan hotellin naapurissa, siirtyminen hänen luokseen sujui muutamissa minuuteissa. Näin saimme etuoikeuden päästä tutustumaan kuuluisaan pihaan heti yhteisen retkemme alkajaisiksi.
Urmaksen tontti on poikkeuksellinen luonnon keidas, joka on suunniteltu yksinomaan hyönteisten, erityisesti perhosten ja pistiäisten ehdoilla. Ohjaavana ajatuksena on luoda tila, jossa jokainen istutettu kasvi toimii jonkin hyönteislajin ravinnonlähteenä. Kokonaisuudesta on muodostunut sokkeloinen ja monimuotoinen biotooppi runsaine kasvilajistoineen ja hyönteisille soveltuvine pesäpaikkoineen. Varsinkin pistiäiset on otettu huomioon tarjoamalla niille riittävästi lahopuuta, johon ne voivat kaivaa pesäkolonsa. Ensisilmäys ei paljasta kaikkea, vaan kasvillisuuden uumeniin täytyy astua syvemmälle, jotta yksityiskohdat avautuvat. Muuten esimerkiksi tontin takarajaa kehystävässä muurissa soliseva pieni vesiputous jäisi kokonaan huomaamatta.
Urmaksen piha on ollut esillä esimerkiksi Viron Yleisradion Osoon-luonto-ohjelmassa.
Urmaksen pihalla on pieni allas, jossa uiskenteli sammakko. Aiemmin lammikossa oli kaloja, jotka viettivät talvet sisällä akvaariossa. Jokin peto oli kuitenkin löytänyt apajan ja napannut kalat ravinnokseen.
Urmas esittelemässä pihalleen pystyttämäänsä kelorunkoa, joka tarjoaa pistiäisille sopivia pesäkoloja. Lämpimänä päivänä hyönteisiä olikin jo runsaasti liikkeellä.
Vesielementissä on hyödynnetty pihan takaosan muuria kekseliäällä tavalla. Harmi, ettei kuvaan tallentunut rauhoittavaa solinaa.
Puutarhansa esiteltyään Urmas johdatti meidät lähistöllä sijaitsevalle Astangun puisto- ja viheralueelle. Paikka on yksi Tallinnan alueen kiehtovimmista ja monimuotoisimmista luontokohteista. Se tunnetaan poikkeuksellisena yhdistelmänä sotahistoriaa, jyrkkiä kalkkikivitöyräitä ja rikasta luontoa.
Aluksi kuljimme Kuusiku-metsän siimekseen kapeita polkuja pitkin. Reilun puolen kilometrin kävelemisen ja muutaman puron ylittämisen jälkeen eteemme avautui avoimempi ympäristö. Vähän matkan päässä häämötti silmänkantamattomiin levittäytyvä niittymaisema.
Sitä ennen Urmas pysähtyi esittelemään polun vieressä olevaa suurta kivenlohkaretta. Kyseessä oli toinen historiallisista Õpiringi kivid -rapakivistä, jotka saivat nimensä jo vuonna 1935 paikallisen koululaisryhmän kartoituksista. Osittain luhtametsän suojassa nököttävä viborgiittijärkäle on biologisesti melkoinen aarre. Sen mureneva, rakoileva pinta ja viistomainen katto keräävät kasteen ja sadeveden. Lopputuloksesna kivelle on syntynyt oma nihkeä mikroilmastonsa. Ehkä sen halkeamista olisi löytynyt mielenkiintoista elämääkin, ellei olisi jo ollut kiire päästä heiluttelemaan haavia niityille.
Mutta mitä tapahtuu, jos parisenkymmentä hyönteisharrastajaa yrittää edetä suhteellisen reipastahtisen oppaan perässä? Joukko tietysti hajaantuu, kun matkan varrella sattuu löytymään mielenkiintoista tutkailtavaa. Näin meillekin kävi ja hyvä jos edes puolet olivat enää kasassa saavuttuamme niitylle.
Sotahistoriaan tutustuminen ei kuulunut ohjelmistoon, mutta alue tunnetaan Pietari Suuren merilinnoituksen yli satavuotiaista miinojen, ammusten ja torpedoiden varastointipaikkoina käytetyistä tunneleista. Mahtipontiset rakennustyöt vain jäivät aikoinaan kesken. Nykyisin pimeät ja kosteat kiviluolat toimivat muun muassa lepakoiden talvehtimispaikkoina.
Vanhat rautatiet kulkevat Mäekülan 15 metriä korkean kalkkikiviklintin luokse. Ratapenkereet tarjoavat runsaasti paahdeympäristöjä. Lämpimät, etelään tai länteen avautuvat kalkkikiviseinämät ja niiden paahdeniityt ovat niinikään kuumuutta rakastavien pistiäisten ja muiden hyönteisten sekä erikoisten kasvien hot-spotteja.
Joukkomme oli vielä hyvin kasassa, kun astuimme Kuusiku-metsän vehreille poluille…
…myöhemmin ihmiset olivat jakautuneet pienempiin ryhmiin. Keskellä kuvassa näkyy retkemme vetäjänä toiminut Juho Paukkunen. Kalkkikivijyrkänne sijaitsi vasemmalla, oikealla puolestaan on isokokoinen monttu – todellisuudessa aika on rapauttanut kalkkikiveä sen verran, että montusta johtaa tunneli jyrkänteelle. Polulla kävellessään ei edes tajunnut, että maata on vain ohut suikale jalkojen alla.
Astangulla eteen tuli mm. muurahaispääkköpariskunta (Clytra quadripunctata).
Coriomeris scabricornis -palkoludelaji oli mukava yllätys. Laji on jaettu kahdeksi alalajiksi, joista Suomessa elää lapponicus. Tämä Virosta löytynyt on kuitenkin alalajia scabricornis.
Hietaseppä (Agrypnus murinus) on Suomessa varsin harvinainen ilmestys, mutta Virossa lajia näytti esiintyvän runsaasti.
Lenkopoikkolude (Charagochilus spiralifer) on siitä erikoinen laji, että se on esiintynyt maassamme jo pidempään, mutta opittiin erottamaan tavallisesta poikkoluteesta vasta vuonna 2025. Itselläni kaikki aiemmin kuvatut poikkoluteet olivat tavallista versiota, mutta Virosta tuli löytyi yksilö, jonka tuntomerkit vahvistivat lenkopoikkoluteeksi.
Tähetornin hotelli on varsin erikoinen kompleksi, se muistuttaa hieman sokkeloista linnaa. Päästäkseen ravintosaliin, jossa meitä odotti illallinen, täytyi kulkea muutaman eri portaikon kautta.
Illalla vietimme aikaa kattotasanteella, jonne näki huoneestamme, mutta kulkureitin etsiminen olikin huomattavasti hankalampi tehtävä. Sitkeimmät viihtyivät pitkälle yöhön ja juuri tämäntyyppiset vapaamuotoiset oleskelut mahdollistavat toisiin tutustumisen huomattavasti paremmin kuin kenttäolosuhteissa jutustelut, koska silloin keskitytään hyönteisten etsimiseen ja puheenaiheetkin liittyvät yksinomaan hyönteisiin. Tosin illanvietonkin aikana tuli tehtyä yksi hyönteishavainto, kun pöydälle sattui laskeutumaan pieni sukeltajakuoriainen, joka osoittautui Hydroporus incognitus -kääpiösukeltajalajiksi (kuva kirjoituksen lopussa).
Vielä on kertomatta, mitä kaikkea viimeinen retkipäivä toi tullessaan, kun lähdimme seuraamaan Suomalaisen Eläin- ja Kasvitieteellisen Seura Vanamon vuoden 1926 historiallisen Viron-retken polkuja.
Kiitos, että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: @hyonteismies – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tai esittää lisäkysymyksiä tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.