Tiede nyt: Suuret suojelualueet auttavat lintuja pärjäämään muuttuvassa ilmastossa
Lapintiainen on esimerkki pohjoisesta lajista, jota suuret suojelualueet auttavat pieniä paremmin. Kuva: Anja Vest / Vastavalo
Suuret suojelualueet auttavat lintuja pärjäämään muuttuvassa ilmastossa pieniä alueita paremmin.
Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät lintujen linjalaskenta-aineiston perusteella, mikä vaikutus suojelualueiden koolla on niiden tehoon linnuston suojelussa.
Tutkimuksessa selvisi, että pienet ja hajallaan olevat suojelualueet, kuten monet etenkin Etelä-Suomen suojelualueista ovat, eivät ole riittäviä auttamaan kylmiin oloihin sopeutuneita lintulajeja ilmaston kuumetessa. Tutkimuksen perusteella tällaisia lajeja ovat esimerkiksi monet soiden kahlaajat ja varpuslinnut sekä pohjoisten metsien lajit, kuten järripeipot ja lapintiaiset.
Pohjoisten lajien kannat ovat taantuneet pienillä alueilla selvästi voimakkaammin kuin suurilla alueilla.
Riittävän suuret alueet pystyvät puskuroimaan ilmastonmuutoksen sekä yhdessä sen kanssa tapahtuvien muiden ympäristönmuutosten vaikutuksia. Esimerkiksi maankäytön vaikutukset eivät ulotu suurille suojelualueille yhtä dramaattisina kuin pienemmille.

Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.