Matka saarelle
Yhteysalus aloittaa matkansa kohti ulkosaaristoa juuri silloin, kun nouseva aurinko kurkistaa metsän takaa. Merenpinta lepää täysin tyynenä usvanrippeiden sinnitellessä suojaisissa lahdenpohjukoissa. Lounais-saariston ensimmäinen aamupakkanen jää suurten saarten sydämiin, sillä meri on vielä kymmenasteista ja lämmittää ilmaa.
Tyyni keli ja usva luovat maagisen tunnelman lähtöaamuna.
Edessä on noin neljän tunnin merimatka ulommas saaristoon. Matkalla alus piipahtaa viehättävissä Nötön ja Aspön kyläsatamissa. Itse jään pois vasta yhtä pysähdystä ennen Utön majakkasaarta, Jurmossa.
Aspön satama.
Auringonlaskuja ja -nousuja
Jurmon satamasta suuntaan rinkka selässä kohti Moringharunin telttapaikkaa. Aion viettää kaksi yötä omassa majoitteessani ja kaksi tuvassa. Syynä tähän on se, ettei kansallispuiston telttailualueella saisi viettää enempää perättäisiä öitä, mutta haluan viipyä saarella pidempään. Lisäksi muutaman päivän päästä tuuli tulee voimistumaan eikä avoin telttapaikka tarjoa suojaa puuskilta.
Telttapaikka Moringharulla illan valossa.
Nautin suuresti illalla siitä, kun saan seurata aitiopaikalta auringonlaskua. Ilta alkaa pastellinsävyisenä ja värit tummuvat auringon painuessa mailleen. Horisontti hehkuu väreissä vielä pitkään sen jälkeen, kun aurinko on jo painunut näkymättömiin. Hämärä tummuu tähtikirkkaaksi yöksi.
Auringonlaskun jäljiltä hohkaa taivaanrannassa keltaoranssi rantu.
Yöt eivät kalpene päivänvalolle. Kuun valo on niin kirkas, että se lähes peittää Linnunradan näkyvistä. Siitä huolimatta tähtikirkkaat yöt ovat tunnelmaa täynnä. Ulkosaaristossa valosaaste on vähäistä, joten taivaan yksityiskohdat pääsevät esiin aivan eri tavalla kuin taajamien keinovalojen maailmassa.
Jurmon kappelin hautausmaalla loistaa yöaikaan kaksi lyhtyä.
Aamut alkavat taivaanrannan syvän oranssina rantuna ja pian maisema kylpee auringon kultaisessa valossa.
Aamuaurinko kultaa maiseman.
Kivenmurkuloita
Päivät kuluvat saaren rantoja ja keskiosia kolutessa. Päivät ovat aurinkoa täynnä.
Jurmon nummi kylpee aamuauringon valossa.
Veden pyöreäksi hiomat kivet muljahtelevat jalkojen alla ja jokseenkin tasaisesta maastosta huolimatta kävely on raskasta. Jurmo on jääkauden ja meren muovaama, osa kolmannen Salpausselän muodostumaa. Siksi saarelle riittää kaiken kokoista kiveä, jotka ovat lajittuneet maa-aineksen koon mukaan. Toisaalla on hiekkarantoja, toisaalla taas lähes päänkokoista murkulaa.
Rantojen kivikot saavat päiväretkien jälkeen jalat kivistämään.
Saari on edelleen muutoksessa, sillä maan nouseminen kasvattaa maapinta-alaa. Viereiset riutat kasvavat vähitellen kiinni saareen ja uusia riuttoja paljastuu meren alta. Lisäksi vesimassat ja jää siirtävät hiekkaa, soraa ja isompiakin kivenmurikoita, ja se vaikuttaa saaren muotoon.
Saaren keskellä kohoaa myös kalliopaljastuma, Högberget. Sen laelle johtaa viitoitettu polku. Kalliolta kelpaa ihailla maisemia.
Näköala Högbergetiltä.
Satamassa on yöpynyt yksi purjevene, lintuasema on miehitetty ja osa vuokratuvista asutettu. Saarella on siitä huolimatta hyvin rauhallista. Valtaosa noin 10 000 vierailijasta käy saarella kesäaikaan.
Satamassa yöpyy vain yksi purjevene.
Tuulipäiviä
Kun tuuli muutaman päivän päästä nousee, siirryn telttamajoituksestani tupaan. Sen suojissa kelpaa kuunnella tuulen ulvontaa takan hormissa. Puuskat ravisuttavat katajia, meri muuttuu valkeaksi vaahtopäistä. Maisema näyttää uudenlaiselta erilaisen valon vuoksi.
Koska saarella on hyvin vähän metsää, tuuli pääsee riepottelemaan nummen kasvillisuutta ja retkeilijöitä.
Pilvet verhoavat taivaan ja ripsauttavat hieman vettäkin, mutta se ei haittaa retkisuunnitelmia ja Jurmon kuuluisiin kivikehiin sekä vanhoihin kappelinpaikkoihin tutustumista. Kivikehät ovat halkaisijaltaan noin kymmenen metriä. 1700-luvun kirjallisten lähteiden mukaan Kökarin fransiskaanimunkit löysivät kehät. Niiden arvellaan olevan muinaisten kalastajien ja hylkeenpyytäjien kausiasumusten jäänteitä, mutta varmuutta tästä ei ole. Villimpiäkin tarinoita kulkee kehistä, ja niitä on pidetty Ruotsin itärajan valvontaan liittyvinä asumuksina tai muinaisina auringonpalvontaan liittyvinä kulttipaikkoina.
Yksi Jurmon mystisistä kivikehistä.
Jurmolla on erityinen paikka sydämessäni. Vuonna 2002 saavuin ensimmäisen kerran saarelle ja opintoihin liittyen muutaman yön teltassa linturetkellä. Sen jälkeen näin unessani vanhan kumaran naisen, joka etsi saarelta jotakin. Tiesin, että palaan Jurmoon vielä takaisin. Ja niin olen tehnyt jo monta kertaa. Uskon, että löysin sen, mitä nainen etsi: oman mielenmaisemani ja rakkauteni saaristoa kohtaan.
Tuuli pärskii aaltoja kiviä vasten.
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.