Suomi on soiden maa. Etelässä laajimmat suot kohoavat keidassoina, jotka ovat upeita luonnonmuodostumia kuvamme Kurikan (ennen kuntaliitosta Jurvan) Korkianevan tapaan.

Avosuot ovat kuin saaria mineraalimaiden keskellä. Keidassuot ovat keskiosissaan hyvin itsenäisiä ekosysteemejä, sillä ne saavat ravinteensa sadeveden mukana. Tuhansien vuosien aikana on kertynyt melkoinen turvepatja. Se sitoo hyvin vettä ja kosteikot houkuttelevat kahlaajalintuja suon asukkaiksi. Viimeistään syksyllä myös ihmiset löytävät soiden antimet.

Soilla on ollut ihmiselle myös muuta käyttöä. Hyvin suuri osa niistä on ojitettu. Se ei aina merkitse kohosoilla suon tuhoutumista, sillä niillä on ojia usein vain laidoilla. Korkianevan reunaosat ovat peltoa, mutta se on yhä suo, jolla esimerkiksi liro ja kapustarinta ovat pesineet. Turpeenkaivu sen sijaan hävittää suon täysin.

Suot ovat olennainen osa Suomen pintaa. Niiden suojelu on vielä keskeneräistä, ja edellisen hallituksen aikana tehty hieno suojeluohjelma on merkillisesti kuivumassa kokoon.