Linja-auton ikkunastakin sen jo näkee. Matkalla Helsingin keskustasta Viikkiin, Helsingin yliopiston kampukselle, saa silmä levätä monissa pienissä puistikoissa
 ja jopa joen varren rehevyydessä.
”Maamme kaupunkien viherympäristöt ovat vähintäänkin tyydyttävässä tilassa”, myöntää tutkija Kati Vierikko Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitokselta.
”Isoissakin kaupungeissamme on paikoin aivan huikea biodiversiteetti eli luonnonkirjo. Esimerkiksi Helsingissä tavataan puolet kaikista maamme putkilokasvilajeista ja lähes puolet kaikista lintulajeistamme.”

Kaupungit voivat tarjota monille lajeille elinmahdollisuuden, jos vain niiden tarpeet otetaan huomioon kaavoituksessa ja luonnonhoidossa.
Luonnon ja kaupunkirakenteen tulee olla tasapainossa, jotta ihminenkin voi ympäristössään hyvin.
”Kaupunkiympäristön pitää olla asujansa mittainen ja muodostaa ihmiselle hallittavia tilakokonaisuuksia. Tärkeintä on, että siihen pystyy juurtumaan. Jopa yksittäiset puutkin ovat tasapainon luonnissa tärkeitä”, Vierikko sanoo.

Jos tasapaino toimii, se näkyy ihmisessä – sekä fyysisesti että psyykkisesti. Luonnon elvyttävä vaikutus on todistettu jo tieteellisissä kokeissa. Jo kahdenkymmenen minuutin oleskelu vihreässä ympäristössä parantaa keskittymiskykyä sekä laskee verenpainetta ja stressihormonin tasoa, vaikka emme varsinaisesti tuntisikaan elpymistä.
”Ylivilkkailla lapsilla on huomattu keskittymiskyvyn paranevan, kun he saavat leikkiä vapaasti metsässä. Siellä on oma dynamiikkansa, jossa ei tarvitse keskittyä yksityiskohtiin”, Vierikko kertoo.

Asfaltti-ilmiöstä allergiaa
Kaupungissa pyritään tietysti helppohoitoisuuteen ja kadut ja muut kulkuväylät katetaan. Niin sanottu asfaltti-ilmiökin liittyy ihmisen terveyteen: kun asfaltoidun pinta-alan määrä kasvaa, myös allergioiden määrä kasvaa.
”Sekin on jo tieteellisesti osoitettu, että monimuotoinen, alkuperäinen maaperä mikrobilajistoineen vahvistaa fysiologista hyvinvointia ja stimuloi elvyttäviä tekijöitä.”
Ihannekaupunkiympäristössä luonto olisi lähellä ja helposti saavutettavissa jokaiselle asukkaalle.

Vierikko on mukana parhaillaan käynnissä olevassa Euroopan unionin neljävuotisessa Green Surge -hankkeessa, jossa tutkitaan miten ihmiset kokevat erilaiset viheralueet ja niiden monimuotoisuuden viidessä Euroopan kaupungissa.
Mukana ovat Italian Bari, Slovenian Ljubljana, Saksan Berliini, Ruotsin Malmö ja Skotlannin Edinburgh. Tutkimuksessa oli mukana 3000 henkilöä, joille näytettiin kuvia puistoista, metsistä, joutomaista ja katuvihreästä.

”Kaikissa kaupungeissa metsät saivat korkeimmat arvosanat suhteessa muihin viheralueisiin. Myös viheralueiden hyvinvointivaikutukset nousivat vastauksissa selkeästi esiin. Osallistujia valittaessa haluttiin saavuttaa myös maahanmuuttajat ja heidän mielipiteensä. Siinäkin tutkimuksesta saatiin kiva tulos. Luonnon arvostus on globaalia, eikä se ole sidoksissa siihen, mistä on kotoisin”, Vierikko sanoo.

Vieraantunut ihminen
Vaikka esimerkiksi Helsingissä asukkaat saavat nauttia melko monimuotoisesta kaupunkiluonnosta, runsas lajien kirjo ei yksistään stimuloi ihmisen kokemuksellista hyvinvointia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jos tietty luontoympäristö on ihmiselle tärkeä, hän kokee rauhoittuvansa ja tulkitsee alueen luonnon monimuotoiseksi.
Helsingissä viherpinta-alaa on asukasta kohti noin 120 neliötä. Metsät ja kalliot peittävät merkittävän osan viherrakennetta. Luku on esimerkiksi Keski-Euroopassa yleisiin 20–80 neliöön verrattuna hyvä, mutta osaako kaupunkilainen enää arvostaa alkuperäisluontoa ja sen monimuotoisuutta?

”Ihminen on kaupungistumisen myötä vähitellen vieraantunut luonnosta. Kyky ymmärtää sitä ja ottaa vastaan viestejä ympäristöstä on heikentynyt. Luonnon tarkkailu tai hiljentyminen eivät ole välttämättä se tapa, jolla luonnosta nautitaan. Silloin ei myöskään synny herkkyyttä tulkita luonnon lähettämiä viestejä”, Vierikko kertoo.
Tutkijana hän näkee, että erilaiset pop up -tapahtumat puistoissa, joissa luonto on ikään kuin olohuoneen jatkeena, voivat erkaannuttaa ihmisiä yhä kauemmas luonnon ymmärtämisestä kohti luontoa kuluttavaa ja hyödyntävää käyttöä.
Jos ihminen kokee luonnon monimuotoisuuden merkityksettömänä, hän alkaa vieraantua siitä, tuntea sen jopa uhkaksi.
”Kaupungissa on se vaara, ettei tunnista enää esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelua. Kun maaperä on katettu, ei näe ja haista syksyisten lehtien hajoamista. Jos ei ymmärrä luonnon kiertokulkua, ei pysty näkemään, että on itse osa sitä.”

Myös tekniikka ja erilaiset virtuaaliympäristöt haukkaavat yhä suuremman osan ihmisen ajasta ja ajattelusta. Niiden pitkän aikavälin vaikutuksia esimerkiksi ihmisen aivojen kehitykseen voidaan nyt vain arvailla.
”Evolutiivisessa mielessä on vähän pelottavaakin ajatella, mitä meille tulevaisuudessa lajina tapahtuu”, Vierikko pohtii.

Lähiluonto on ykkönen
Omasta hyvinvoinnistaan ei voi kuitenkaan kukaan muu huolehtia paremmin kuin ihminen itse.
”Lähiluonto nousee ihmisen hyvinvointia ajatellen ykköseksi. Luontoalueen pinta-alallakaan ei ole niin suurta merkitystä kuin sen läheisyydellä. Pienikin metsikkö voi olla kävijälleen se tärkein paikka.”

Kati Vierikko asuu Helsingin kantakaupungissa ja tutkijan mieltymykset osoittavat edellä esitetyn väitteen todeksi.
”Töölönlahti, Hietaniemi ja Seurasaari”, hän nimeää mielipaikkojaan. ”Seurasaaressa ihmettelen joka kerta, miten upeaa siellä onkaan: metsää ja merenrantaa miltei kaupungin sydämessä.”