Vaka vanha siankärsämö
Viherlude siankärsämön kukalla. Kuva: Johanna Mehtola
Siankärsämö
Achillea millefolium
Heimo: Asterikasvit
Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.
Koko: 20–70 senttiä.
Varsi: Vankka, pysty ja vaihtelevan pehmeäkarvainen.
Lehdet: 5–20 senttiä pitkiä, kierteisesti varren ympärillä. Lehtilapa on 2–3 kertaa pariliuskainen, liuskapareja tavallisesti yli 15.
Kukka: Kukinto tiheä, huiskilomainen mykeröstö. Mykerön laitakukat valkoisia, kehräkukat vaaleita ja torvimaisia.
Kukinta: Kesä–syyskuu.
Levinneisyys: Koko maassa yleinen, Pohjois-Lapissa harvinaisempi.
Siankärsämön koko verso tuoksuu voimakkaasti ryytimäiselle. Voimakkuus pätee myös makuun, joten pienet annokset kasvin kukkia tai lehtiä riittävät maustamaan esimerkiksi teen, salaatin, kastikkeen, keiton tai muhennoksen. Kukat kannattaa kerätä, kun ne ovat juuri puhkeamassa tai puhjenneet. Lehdet ovat maukkaimmillaan nuorina ja ne sopivat erinomaisesti maustamaan esimerkiksi voita tai muuta levitettä. Siankärsämön käytössä täytyy kuitenkin olla varovainen, sillä liiallinen syönti saattaa aiheuttaa huimausta, päänsärkyä tai ihottumaa.
Suomen Luonnon Villivihannekset-mobiilisovellus
Siankärsämö on vanhimpia ja eniten käytettyjä lääkekasvejamme. Sitä on käytetty muun muassa haavojen hoitoon ja lihaskouristuksiin. Sen on todettu myös estävän verenvuotoa ja lievittävän esimerkiksi hiertymien ärsytystä. Siankärsämön vaikuttavia aineita ovat muun muassa eteerinen öljy, karvasaineet, kumariinit, parkkiaineet ja fenoliset hapot.
Pitkät perinteet kansanlääkinnässä ovat taanneet siankärsämölle aimo joukon muitakin nimityksiä: nenäruoho, tuhatlatva, hurstinkukka, aivastusjuuri, akantupakki, kaljakukkanen ja ojapöllö.