Toukokuun lopulla omakotitalomme pihalle Vantaalla ilmestyi rusakon poikanen. Se istui nurmikollamme, söi ruohoa ja pesi itseään. Aamulla se meni nukkumaan kukkapenkkiin tuijan alle. Vielä joulukuun alussa rusakko pyöri meidän ja naapurimme pihoilla. Kesy se ei ollut mutta aika rohkea. Jäävätkö rusakon poikaset synnyinsijoilleen? Onko niillä reviiri?

Rusakon poikaset jäävät harvoin täsmälleen synnyinpaikalleen, koska poikueelle on edullista hajautua lähiympäristöön siten, että kukin poikanen hakee itselleen mahdollisimman suotuisan elinpiirin. Suotuisuus tarkoittaa sitä, että alue tarjoaa riittävästi ravintoa ja turvallisuutta.

Rusakko on asettunut metsäjänistä yleisemmin asumaan puistoihin ja pihojen puutarhoihin, joissa se on oppinut erottamaan turhat vaaratekijät todellisista. Piha- ja puistorusakot eivät suin päin pakene jokaista ihmistä tai koiraa, koska ne ovat oletettavasti tottuneet havaitsemaan vaikkapa koiran taluttajia vakioreiteillään. Mikäli pihapuutarhanne on rusakon elinalueeksi sopiva, todennäköisesti siitä on tullut enemmän tai vähemmän pysyvä rusakkoyksilön elinpiiri.

Rusakkoemo on synnyttänyt poikasen jossain lähistöllä. Emo ei “asu” yhdessä poikastensa kanssa, vaan käy vain kerran päivässä kokoontumispaikalla niitä imettämässä. ­Saatuaan maitoannoksensa pienokaiset palaa omalle kätkeytymispaikalleen.

Erikoinen sopeutuma lienee syntynyt petojen välttämiseksi. Alueella liikkuva kettu tai kissa ei löydä koko poikuetta yhdessä kasassa, eikä yhden yksilön kuolema johda koko poikueen tuhoutumiseen.
Jokaisella rusakkoyksilöllä on oma elinpiirinsä, joka ei kuitenkaan näytä olevan varsinainen reviiri siinä mielessä kuin reviiri-sanaa biologisessa kirjallisuudessa käytetään.

Elinpiiri muuttuu reviiriksi, kun sitä omistajan yksinoikeudella puolustetaan muita saman lajin yksilöitä vastaan. Totuuden nimissä on todettava, että eläinten käyttäytyminen luonnossa ei tunne mitään ehdotonta eroa näiden biologien hellimien käsitteiden välillä.