Punaiseen kirjaan merkityn merikotkan yleistyminen on iskenyt ikävästi uhanalaiseen haahkaan, joka on taantunut nopeasti. Onko merikotkia jo liikaa? Tutkijat Mikael Kilpi ja Aleksi Lehikoinen vastaavat Suomen Luonnon kysymyksiin.

Tutkija Mikael Kilpi Novia-ammattikorkeakoulusta, merikotkan yleistymisen tiedetään olevan osasyy haahkan ahdinkoon. Onko tilanne vakava?

Lyhyt vastaus: On.

Olin keväällä laskemassa haahkaluotoja Gotlannissa, jossa pesi Ruotsin lintutieteellisen yhdistyksen arvion mukaan vielä 2000-luvun alussa 15 000 haahkaa. Nyt siellä on jäljellä alle kymmenesosa tuosta lintumäärästä. Samalla metsästävien merikotkaparien määrä on kohonnut 50:een.

Suomessa on tietysti aivan sama tilanne. Pahin alue on Utö–Jurmo-väli.

Merikotka oli 1970-luvulla erittäin uhanalainen ympäristömyrkkyjen takia ja pelastui vain aktiivisella talviruokinnalla. Olet harmitellut julkisuudessa, ettei talviruokintaa älytty lopettaa aiemmin. Olisiko merikotkia nyt jo aihetta harventaakin?

En minä sitä sano, mutta asiaan kannattaisi suhtautua vakavasti. Osa asiantuntijoista ajattelee, että luonto hoitaa tilanteen, mutta tilanne on oikeastaan perua talviruokinnasta, jolla autettiin erittäin paljon nuorten kotkien selviytymistä.

Eikö merikotka kuitenkin kuulu Suomen alkuperäislajistoon?

Totta kai, mutta on vaikea sanoa, millainen tilanne oli ennen kuin ihminen alkoi manipuloida sitä. Millainen oli merikotkakannan rakenne? Veikkaan, ettei vajaaikäisiä lintuja ollut yhtä paljon.

Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta, onko merikotkan saalistus nykyisin luontaisella tasolla?

Sitä on mahdotonta sanoa. Emme tiedä, mikä kannan tila oli ennen kuin ihminen alkoi siihen vaikuttaa. Saaristossa ei ole ollut vuosisatoihin tällaista tilannetta. 

Tiedetään, että pahimmillaan merimetsoyhdyskunnassa voi olla nyt parikymmentä merikotkaa saalistamassa, mutta kaikki pitävät sitä vain hyvänä asiana. Harmaalokkeihin kohdistuvaan saalistukseen suhtaudutaan neutraalimmin. Jos merikotka hyökkää taas haahkan tai räyskän kimppuun, sitä pidetään pahana.

Tämä on mielenkiintoinen suojelubiologinen ongelma, johon on vaikea suhtautua ilman tunteita.