Mihin kasvimme kelpaavat?
Villivihannekset elävät renessanssia. Muodikas horta on löytänyt tiensä kaupunkilaisten lautasille ja trendilehtien palstoille. Mutta osattiin sitä ennenkin.
Löysin kirpputorilta aarteen 1940-luvulta: Toivo Rautavaaran kaksiosaisen Mihin kasvimme kelpaavat -kirjan. Siinä kerrotaan, miten kasvejamme voi käyttää: ”Leivän lisänä, ruoan aineksina, mausteina, kahvin ja teen korvikkeina, lääkkeinä, rehuna sekä teknillisiin tarkoituksiin.”
Kirjasta löytyvät edelleen suositut voikukka, nokkonen, suolaheinä ja ruusunmarja resepteineen, mutta oletko kokeillut koiranputkimuhennosta tai juolavehnäkaljaa?
Viipurilaissyntyinen professori Toivo Rautavaara (1905– 1987) oli hyötykasvitutkija, kansanvalistaja ja maatalous- ja metsätieteiden tohtori. Hän oli edelläkävijä luonnonmukaisen viljelyn, ympäristöä kunnioittavien elämäntapojen sekä luonnon monimuotoisuuden puolesta puhujana.
Sotien aikana elintarvikkeiden säännöstely kiristyi. Tuonti pysähtyi ja siemenistä sekä lannoitteista oli puute. Jatkosodan alun jälkeen varastojen loputtua ja muutaman huonon satovuoden jäljiltä pula-aika vaihtui miltei nälänhädäksi. Kansanhuoltoministeriö tilasi Rautavaaralta kirjan helpottamaan nälkää ja kannusta- maan kauppa- ja ravitsemusliikkeitä ottamaan luonnon antimia valikoimiinsa. Ensimmäinen osa, Kevään ja alkukesän kasveja, julkaistiin 1942.
Rautavaara kirjoittaa saatteessa: ”Nykypolven elämän lihavat vuodet, jotka vain lyhyt nälkä-aika 1918–19 keskeytti, ovat houkutelleet unohtamaan esi-isien kokemukset ja ohjanneet ruokataloutemme yhä suuremmassa määrin käyttämään helposti saatavissa olevia ulkomaalaisia tuotteita.” Kuulostaa tutulta tänäkin päivänä.
Kirja paneutuu aiheeseensa pula-ajan pieteetillä. Vaikka jauhetusta lumpeenjuurakosta saisi varmasti hyviä leipäjauhoja ja sananjalasta maukasta kahvinkorviketta, löytyy kirjasta vinkkejä nykypäiväänkin. Voisiko saponiinipitoinen suopayrtti korvata luonnonmukaisen tai allergisen pyykkääjän kaukaa tuodut pesupähkinät?
Toinen osa, Kesän ja syksyn kasvit, julkaistiin vasta 1943. Rautavaara kertoo syyn: ”Sen piti valmistua kesäkuussa 1942, mutta silloin rintamalta saamani loma riitti vain I osan painokuntoon saattamiseen.”
Julkaisemme kesän mittaa otteita kirjasta: