Koskikara, saukon naapuri
Koskikara laulelee jo talvella koskien partailla viserteleviä tarinoitaan.
Koskikara laulelee jo talvella koskien partailla viserteleviä tarinoitaan.
Koskikara on hyvin taitava liikkumaan ja sukeltelemaan virtaavassa vedessä. Kuvat: Samuli Haapasalo
Samoissa koskissa kuin saukko ruokailee myös koskikara. Koskikara on siitä erikoinen, että se ei ole vesilintu tai kahlaaja, vaan kottaraisen kokoinen varpuslintu, mutta saa melkein koko ruokansa vedestä.
Poikkeuksellista Suomessa on myös, että koskikaraa on näin talvisaikaan aivan oleellisesti enemmän kuin kesällä. Koskikara muuttaa talveksi esim. ylhäältä Skandeilta ja Kuolasta jokien ja purojen sulapaikkoihin. Kylmä ei koskikaraa vaivaa, mutta sulaa, virtaavaa vettä se tarvitsee ravinnon löytämiseen.
Koskikara laulelee jo talvella koskien partailla viserteleviä tarinoitaan. Voimakas vrsit ääni toistuu lennossa veden pinnassa.
Koskikaraa voi etsiä tällä hetkellä kaikkialta maasta sopivilta jokien ja purojen sulapaikoilta. Jos pakkaset sulkevat pienempiä koskia, saattaa koskikaroja kerääntyä enemmänkin auki pysyviin suliin, vaikka ne eivät muodosta parvia. Koskikara on Norjan kansallislintu. Viroksi sen nimi on vesipapp.
Saukko ei tuumi ”lintu vai kala”, vaikka koskikara pian varovaisuuttaan lentääkin etäämmäksi saukon lähestyessä karan valitsemaa jään reunaa.