Isokoskelo, yhteiset äidit

Pieniä räpylöitä vipeltää äiti-koskelon perässä kalliolla kohti rantaa. Untuvapalloja on niin monta, että laskuissa menee sekaisin. Miten yksi emo on voinut munia ja hautoa noin monta?

Vastaus on, ettei se olekaan. Isokoskeloilla äitiys on naapuruston yhteinen ponnistus, ja emo ison poikueen kanssa on tällä kertaa päivähoitovuorossa. Emo hautoo itse kymmenkunta munaa, mutta se voi haalia kokoon moninkertaisen määrän untuvikkoja.

Lapsikatraan kokoamisesta hyötyvät niin emot kuin poikasetkin. Iso parvi turvaa poikasia pedoilta, ja samalla muut emot saavat huilitauon ja aikaa kalastaa.

Isokoskelon poikasten hoivaaminen ei onneksi ole kovin vaativaa puuhaa. Untuvikot kiipeävät pesästä pian kuoriutumisensa jälkeen ja löytävät jo varhain itse ruokansa. Poikaset pysyvät kuitenkin pitkään porukassa ja seuraavat emoaan – tai varaemoaan – kuuliaisesti.

Tervapääskyt pesivät mieluusti rakennuksissa. Tämä pesäpaikka on linnuille varta vasten rakennettu. Kuva: Jochem Kühnen / Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)

Tervapääsky, sukupuolten tasa-arvo

Taivaalta kuuluvat tutut kirkaisut, kun tervapääskyjen parvi kieppuu napsimassa hyönteisiä ilmasta. Tervapääsky on syntynyt lentämään ja jopa parittelee lennossa. Vasta perheen perustaminen saa parin asettumaan hetkeksi aloilleen.

Toisensa löytäneet tervapääskyt pysyvät yhdessä niin myötä- kuin vastatuulessa, kunnes kuolema ne erottaa. Sanotaan, että aviopari muistuttaa toisiaan, ja täysin toistensa näköiset naaras ja koiras osoittavat sanonnan todeksi.

Jälkeläisten kasvatuksessa tervapääskyt luottavat tasajakoon. Poikasia kuoriutuu yhdestä neljään, ja molemmat emot hautovat ja etsivät poikasille ruokaa.

Kaikki kauniit päivät onkin käytettävä hyönteisten pyydystämiseen, jotta poikaset selviäisivät sateisempien ja koleampien säiden yli. Jos sade piiskaa eivätkä hyönteiset lennä, poikaset voivat vaipua horrokseen ja paastota jopa viikon. Vaikeat ajat hidastavat poikasten kehitystä, mutta kun säät taas selkenevät, poikaset pääsevät pian siivilleen.

Ilahduta äitiä lehtitilauksella!

Avaa ovi luontotiedon aarreaittaan

Tuulihaukkaemon (takana) hoivassa poikaset kasvavat kohisten. Kuva: Andy Morrfew / Flickr (CC BY 2.0)

Tuulihaukka, perinteiset sukupuoliroolit

Tuulihaukan perheidylli syntyy selkeästä työnjaosta. Tehtäviä ei tarvitse erikseen listata, vaan ne hoituvat linnuilta luonnostaan. Nuori pari muuttaa vaikkapa variksen vanhaan pesään tai lautapönttöön, johon naaras tuo mukanaan mieleisensä somisteet. Naaras munii keskimäärin viisi munaa ja hoitaa haudonnan, koiraan tehtävä on tuoda leipä pöytään.

Koiras kantaa kotiin herkkuja minkä ehtii. Ruokalistalta löytyy muun muassa jyrsijöitä, sammakoita ja pikkulintuja. Naaras pilkkoo ruoan valmiiksi jälkikasvulle, kunnes kohisten kasvavat poikaset ovat jo niin isoja, että ne hotkivat saaliit kokonaisina.

Kuukauden kuluessa poikaset ovat yksi toisensa jälkeen lähteneet pesästä. Silloin myös naaraan kotiäitiys päättyy ja se palaa peltojen ylle saalistelemaan.

Telkänpoikanen kasvaa untuvikosta lentokykyiseksi kahdessa kuukaudessa. Kuva: Kurt Bauschardt / Flickr (CC BY-SA 2.0)

Telkkä, yksinhuoltajaäiti

Koreasti niskojaan nakkeleva koiras saa telkkänaaraan sydämen läpättämään, mutta hetken hauskanpidon jälkeen heila on mennyt menojaan. Telkkäemo ei ole siitä moksiskaan – eihän sen pikkuruiseen yksiöön kahta asukkia mahtuisikaan!

Telkkä perustaa pesän muuttovalmiiseen palokärjen hakkaamaan koloon tai nykyään yhä useammin ihmisen rakentamaan trendikkääseen minitaloon. Munia se saattaa pyöräyttää jopa täyden tusinan ja asettuu sitten hautomaan.

Kuukauden kuluttua, aika tarkalleen yhtä aikaa, munista kuoriutuu joukko ihmelapsia. Untuva on vasta hädin tuskin ehtinyt kuivua, kun poikaset ensin kiipeävät pöntön suulle ja sitten hyppäävät muitta mutkitta alas kimmoisina kuin superpallot. Tässä vaiheessa tuoreen äidin tehtävänä on enää johdattaa poikaset veteen ja pitää parvea silmällä. Poikaset etsivät ravintonsa pitkälti itse ja häipyvät omille teilleen jo ennen kuin siivet alkavat kantaa.

Vesipääskynaaras on koirasta kirkasvärisempi. Kuva: Ómar Runólfsson / Wikimedia Commons (CC BY 2.0)

Vesipääsky, vapaa sielu

Tunturisoiden tuivertamaa vesipääskynaarasta ei machomies kiinnosta. Se iskee silmänsä hoivaviettiä uhkuvaan koiraaseen ja laittaa peliin kaiken vetovoimansa. Roihuava rakkaus kestää kuitenkin vain munimiseen asti, kun tie jo kutsuu naarasta.

Poikueen haudonta ja katraan kaitsenta ovat koiraalla verissä. Kuoriutumisen jälkeen poikaset alkavat etsiä ruokaa varsin itsenäisesti, mikä helpottaa koiraan yksinhuoltajuutta. Lapissa kesä on lyhyt ja intensiivinen, eikä kestä kolmea viikkoakaan kun poikaset ovat jo siivillään.

Tällä välin naaras on jo viilettänyt takaisin etelään, tai jos matkan varrelta on löytynyt toinen sopiva isäkandidaatti, naaras on saattanut intoutua vielä toiseenkin kesäromanssiin.

Käkinaaras munii aina saman isäntälajin pesään. Kuva: Nick Goodrum / Flickr (CC BY 2.0)

Käki, jälkikasvu adoptioon

Käkinaaras haluaa jälkikasvulleen parhaan mahdollisen kasvatuksen, muttei koe itse kutsumusta äitiyteen. Sen ratkaisu onkin kiikuttaa poikaset adoptioperheeseen jo munintavaiheessa. Käki on kasvanut itsekin sijaisvanhempien hoivissa ja valitsee jälkikasvulleen mieluusti yhtä hyvät vanhemmat, kuten leppälintuparin.

Käki-äiti on päämäärätietoinen ja periksiantamaton, eikä adoptioperheelle useinkaan jää muuta vaihtoehtoa. Onnistuneen pakko-adoption jälkeen käkiemo suuntaa etsimään perhettä seuraavalle, pian tulossa olevalle munalle.

Äitinsä lapsena myös käen poikasella riittää päättäväisyyttä. Se osaa vaatia omansa eikä halua jakaa uusien vanhempiensa huomiota sisarusten kanssa. Siispä heti kuoriuduttuaan, yhä kaljuna ja sokeana, se punnertaa selässään pesän muut munat tai poikaset yli laidan. Poikasen äänekäs ruoankerjuu pitää adoptiovanhemmat kiireisinä, eivätkä ne hoksaa mitään erikoista olevan tekeillä.

Ruuhkaviikot alkavat. Kun leppälintujen oma jälkikasvu olisi jo muuttamassa omilleen, käki on kasvanut yhä kovaäänisemmäksi teininroikaleeksi. Vielä pesästä lähdettyäänkin nuori käki vaatii vanhempiaan kiikuttamaan ruokaa tasaiseen tahtiin. Tunnollisten vanhempiensa hoivassa se kasvaa niitä moninkertaisesti suuremmaksi ja lähtee lopulta omille teilleen.

Parasta äitiyttä

Lintuäitiyttä on moneen lähtöön. Osa tämän jutun esimerkeistä voi ihmiskorviin kuulostaa erikoisilta ratkaisuilta, mutta kunkin lajin äitiys on muotoutunut luonnonvalinnan paineen alla. Kaikki ne ovat siis parhaita mahdollisia tapoja olla äiti.

Tee hyvää luonnolle ja ilahduta äitiä lehtitilauksella!