Puutarhaliikkeiden ovet käyvät tiuhaan keväällä, mutta syksy on useimmille monivuotisille kasveille parasta istutusaikaa.

Maa on kosteaa ja ilman kosteus korkeampi eikä aurinko kuumuudellaan enää koettele kasveja. Taimia pitää kuitenkin kastella syksylläkin, jos syyssateissa on pitkä tauko. Kasvi pääsee keväällä vauhtiin heti kasvukauden alettua ja tuottaa kukintoja ja satoa.

Syysistutuksessa on otettava samat asiat huomioon kuin keväälläkin, mutta peruslannoituksena on syytä käyttää niukkatyppistä ravinnetta.

Kukkasipuleita voi istuttaa vielä myöhään syksyllä.

Astiataimia, erityisesti perennoja ja koristepensaita voi istuttaa pitkälle syksyyn aina maan jäätymiseen saakka. Nyrkkisääntönä istutuksissa on, että keväällä kukkivat lajit istutetaan syksyllä ja syksyllä kukkivat keväällä.

Kukkasipuleita voi myös istuttaa vielä myöhään syksyllä. Tulppaanit ja narsissit ehtivät juurtua marras–joulukuussakin. Sipulit pitää istuttaa 3–4 sipulin mitan syvyyteen. Keski- ja Pohjois-Suomessa vieläkin syvemmälle, 10–20 sentin syvyyteen.

Taimien ja sipulien lisäksi nyt voi istuttaa myös siemeniä. Kylmää hyvin kestäviä lajeja ovat esimerkiksi mustajuuri, porkkana ja palsternakka sekä tilli ja persilja. Myös valkosipulin kynsiä voi istuttaa syksyiseen maahan.

Lue myös:

Tilaajille| Arjen valinnat

Korttelit kukkimaan – miten parantaa kerrostalon pihaluonnon monimuotoisuutta?

Huoli luontokadosta kalvaa mieliä. Mitä yksittäinen asukas voi kerrostalossa tehdä luonnon monimuotoisuuden eteen?

Tilaajille| Linnut

Kasvata linnuille ruokaa omassa puutarhassa

Kasvillisuudeltaan hyvin suunniteltu luontopiha on monipuolinen ruoka-aitta linnuille. Kasvivalinnoissa on hyvä ajatella sopivuutta Suomen oloihin ja kyseiselle kasvupaikalle.

Tilaajille| Kotona

Puutarhagurun vinkit: näin kasvatat luonnonkasveja omalla pihalla

Luonnonkasvit ovat kauniita, sitkeitä ja sopeutuneet ilmastoomme. Puutarhaguru Pentti Alanko kannustaa kasvattamaan niitä myös puutarhassa.

kukkasipulitsyysistutus

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.