Puutarha-asiantuntija Pentti Alanko on jo eläkkeellä Helsingin yliopistolta, mutta hän käy edelleen miltei päivittäin yliopiston Kasvimuseolla Kaisaniemessä. Alangon löytää – ei herbaariosta – vaan emeritaariosta, eläköityneille asiantuntijoille varatusta huoneesta. Pöydät notkuvat papereita, kirjoja ja kasvilaatikoita.

Alanko liputtaa luonnonmukaisen puutarhanhoidon puolesta, mutta määritelmät ovatkin sitten hankalampia.

”Mikä on luonnonkasvi? Entä muinaistulokas tai uustulokas? Näitä asioita on monessa Keski-Euroopan maassa jo vaikea tutkia, sillä luonnonkasveja on istutettu niin paljon esimerkiksi puutarhoihin. 1600-lukua pidetään kuitenkin rajana muinaistulokkaan ja uustulokkaan välillä”, Alanko sanoo.

Jos haluaa pihalleen luonnonkasvikantoja, pitää tietenkin ottaa huomioon kasvuolot: maaperä, valoisuus, varjoisuus, kosteus sekä ravinnepitoisuus, ja mitä kasveja siellä jo luontaisesti kasvaa.

Kelta­­kurjen­miekka on rauhoitettu Oulun ja Lapin lääneissä. Kuva: Mauri Leivo

”Suomalaiset eivät ole arvostaneet kestäviä ja ilmastoomme sopeutuneita luonnonkasveja puutarhoissaan. Ne on korvattu ulkomaisilla lajeilla, jotka eivät sitten välttämättä kestä voimakkaita säävaihteluitamme.”

Alanko on työskennellyt myös pihasuunnittelijana ja nähnyt pihoja, joissa paikalla ollut kasvillisuus on jyrätty ja tilalle on tuotu paksut kerrokset multaa.

”Oman pihan laitto on hyvin arkaluontoinen asia. Eräässäkin paikassa rantakukat ja kellokukat saivat kyytiä ja tilalle haikailtiin ulkomaisia lajeja. En viitsinyt kuitenkaan ruveta haukkumaan omistajia”, Alanko naurahtaa.

Luonnonkasveja voi siirtää pieniä määriä juurineen maanomistajan luvalla, mutta ainoastaan laajoista kasvustoista. Rauhoitetut ja harvinaiset kasvit pitää jättää rauhaan.

Toinen, hitaampi tapa on kasvattaa kasveja siemenistä tai ostaa niitä taimina. Siemeniä voi jokamiehenoikeudella kerätä itse tai ostaa siemenkaupoista.

”Luonnossa kasvi kasvaa melko laihassakin maassa, joten parempaan kasvupaikkaan puutarhaan päästyään se on usein kuin toinen kasvi.”

Esimerkiksi kultapiisku kasvattaa luonnossa usein vain yhden varren, mutta puutarhassa se voi kukoistaa monivartisena ja todella runsaana.

”Ja horsma on erittäin hieno puutarhassa”, Alanko toteaa.

Kasvit kaipaavat silmälläpitoa

Kasvuolojen lisäksi on hyvä miettiä myös kukintojen ajoituksia. Kasveja kannattaa valita niin, että kukkaloistoa riittää alkukeväästä pitkälle syksyyn. Se takaa pihalle myös monimuotoisen eliömaailman.

”Ei pidä myöskään unohtaa talvea. Puutarha on olemassa vuoden ympäri, ja talvella kasvien varret ja kuivuneet kukinnot ovat koristeellisia huurteisinakin. Sarjakukkaiset ovat tyylikkäitä ympäri vuoden”, Alanko paljastaa.

Jos pihalla vaalitut luonnonkasvit saa viihtymään, ne yleensä kukoistavat kasvupaikassaan hyvin eivätkä tarvitse juuri hoitoa.

”Hoitoa? Minä puhuisin mieluummin silmälläpidosta”, Alanko sanoo. Esimerkiksi sateisena kesänä voi seurailla, mitkä lajit pitävät kosteudesta ja leviävät, mitkä taas kärvistelevät.

”Istutin kotipihalleni vuosia sitten kolme kotkansiipeä. Nyt niitä on siellä kuutisenkymmentä kappaletta. Vaimo sanookin, että eiköhän niitä voisi vähentää.”

Kotkansiivet ovat siis löytäneet paikkansa Alankojen pihalla, samoin kuin japaninruttojuuri, joka levisi aluksi heidän puutarhastaan myös naapurin puolelle.

”Mutta se ei haitannut. Naapurissa asuu poikamme perheineen. Nyt ruttojuuri on saatu hävitettyä.”

Pentti Alanko rohkaisee istuttamaan pihoille enemmän puita ja pensaita. Kuva: Pertti Nisonen

Luonto on paras opettaja

Kun katselee uusia omakotitaloalueiden pihoja, niissä on nurmikkoa sekä laatoituksia silmäänpistävän paljon.

”Se alkoi jo Egyptistä. Siellä suosittiin laatoitettuja pihamaita. Se on nyt yleistynyt”, Alanko sanoo.

”Nyt otetaan luontoa kuitenkin jo enemmän huomioon, mutta esimerkiksi helppohoitoisia puita ja pensaita voisi istuttaa enemmänkin. Niiden suojaan voi taas istuttaa varjossa viihtyviä kasveja kuten saniaisia tai käenkaalia.”

Tue monimuotoisuutta

Viisi vinkkiä puutarhan monimuotoisuuden lisäämiseen

Alanko on elävä esimerkki siitä, kuinka toiset näkevät synnynnäisesti kasvuun liittyviä asioita ja heillä on se kuuluisa vihreä peukalo.

”Äitini oli innokas puutarhaihminen. Pikkupoikana istuin monet kerrat pyöräntarakalla, kun kävimme katsomassa muiden perheiden puutarhoja. Muistan yhden puutarhan, joka oli täysin erilainen kuin muut. Sitä hoiti nuorehko isäntä, joka kertoi pitävänsä kasveista, mutta ei puutarhanhoidosta. Silti hänen pihamaansa kukoisti upeasti.”

Vaikka tekisi kuinka hyvät suunnitelmat ja pohjatyöt, lopputulos ei siltikään välttämättä onnistu.

”Luonnossa on nähtävillä hyvät vinkit kasvuoloista, mutta silti puutarhuri tekee mokia. Ei ihminen pysty aina näkemään, missä mikäkin kasvi viihtyy. Luonnonkasvit saattavat olla myös ronkelimpia kasvuun lähdössä. Luonto onkin paras opettaja.”

Saattaa käydä myös niin, että sinnikkäästä yrityksestä huolimatta jokin kasvilaji häviää puutarhasta.
”Niinhän luonnossakin voi käydä. Siinä ei ole mitään katastrofaalista”, Alanko sanoo.

Oma lempikasvikin pitkän linjan puutarha-alan ammattilaisella on.

”Kaikilla meillä on salaisia rakkauksia. Minulla ne ovat kellokukat. Niitä kasvaa maapallolla noin 300 lajia, ja Suomessakin tavataan parikymmentä – joko alkuperäisenä luonnonkasvina tai tulokkaana.”

Lue lisää:
Pentti Alanko: Luonnonkasvit puutarhassa, Tammi 1996.
Pentti Alanko: Pieni vihreä kirjani. Mietteitä puutarhanhoidosta, Tammi 2009.
Riku Cajander: Luontopiha, Minerva 2015.
Mikko Häyrynen (toim.): Metsäkukkia – Luonnonkasvit puutarhassa, Metsälehti Kustannus 1996.