Suomen Luonto oli lokakuun alussa mukana Marlin-projektin syyssiivousvisiitillä Pihlajasaaressa. Kohtasimme hämmästyttävän näyn. Rannalle on kertynyt järkyttävän suuret määrät lasikuitusilppua ja panoslankaa.

”Se tässä lasikuidussa on niin lohdutonta, ettei tätä saa merestä enää ikinä pois”, toteaa Hanna Haaksi, Pidä saaristo siistinä ry:n Marlin-projektipäällikkö. Alamme haravoida sadan metrin mittaista rantakaistaletta. Tavoitteena on kerätä alueen kaikki roskat, laskea niiden tarkka luku ja kirjata määrät ylös.

Tällä kertaa roskaa on kuitenkin niin paljon, ettei sen laskeminen paikan päällä tule onnistumaan. Lastaamme rantakaistaleen epämiellyttävän lasikuitusilpun, panoslangat ja muut roskat jätesäkkeihin. Jätesäkit viedään PSS ry:n toimistolle, jossa roskat lopulta lasketaan. Kaiken kaikkiaan keräämme sadan metrin rantakaistaleelta 18 jätesäkillistä roskaa. Nämä roskat ovat kertyneet rannalle viimeisen kuukauden aikana.

Siivousurakan jälkeen alan selvittää, mistä jätteet ovat peräisin. Panoslangan alkuperä selviää helposti.

”Panoslanka on ajautunut Jätkäsaaresta Länsisataman laajennustyömaan meritäytöistä, jossa hyödynnetään länsimetron työmaan louheita”, kertoo Mikko Suominen Helsingin kaupungin rakennusvirastosta. Panoslanka on kelluvaa ja karkaa turvaverkoista huolimatta työmaalta mereen. Lasikuitusilpun alkuperä on Suomiselle täysi mysteeri, hän ei usko sen tulevan Jätkäsaaren maantäytöstä.

Silpun alkuperän selvittäminen osoittautuukin vaikeammaksi hommaksi.

Soitan Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelu-, rakennus- ja liikuntavirastoon, mutta kukaan ei tiedä lasikuidun alkuperää.

Timo Laitinen Helsingin kaupunginsuunnitteluvirastosta arvelee jätteen olevan peräisin viimekesäisistä Suomen Vesityö Oy:n räjäytyksistä Hernesaaren ja Sirpalesaaren edustalla. Rannalta ruopattiin ja louhittiin matala vesialue purjehduskisojen tieltä.

”Emme käyttäneet työmaalla lasikuitua vaan ihan dynamiittia, ja omat panoslankammekin keräsimme alueelta pois”, valaisee Suomen Vesityö Oy:n ruoppausvastaava Ari Laavainen.

Mutta jos panoslangat on peräisin länsimetrosta, voisiko myös lasikuitu olla sieltä? Soitan länsimetroon ja yritän selvittää asiaa. Vastausta ei kuitenkaan ala kuulua, joten otan yhteyttä ympäristökeskuksen roskaantumisesta vastaavaan Jukka Puttoseen.

Myös Puttonen toteaa panoslangan olevan peräisin Länsisataman laajennustyömaan täyttömaasta. Toisin kuin päivän Metro-lehti (4.10.2013) antaa ymmärtää, Puttonen ei kuitenkaan tiedä lasikuitusilpun alkuperää eikä usko sen tulevan länsimetron työmaasta. Hänkin arvelee sen olevan pikemminkin peräisin parin vuoden takaisista merenalaisista räjäytystöistä.

”Tämä lasikuitusilppu on minulle ihan uusi juttu. Meidän pitää mennä paikan päälle ja ottaa näytteitä, jotta asia saadaan selvitettyä”, Puttonen sanoo. ”Merenalaisissa räjäytyksissä syntyvän jätteen pitäisi jäädä pohjaan, mutta tässä kohtaa saattaa olla niin kovat potkurivirtaukset, että jätettä on päässyt nousemaan”, hän miettii.

Viimein saan vastauksia myös länsimetron suunnasta. Länsimetron vuorovaikutusinsinööri Kati Vesikallion mukaan lasikuitu ei ole peräisin länsimetron louhintatyömailta. Myös Jätkäsaaren päässä louhoksen läjityksestä vastaava Paavo Lyytinen vakuuttaa, ettei lasikuitusilppua ole louheessa.

Lasikuitusilpun mysteeri jää siis vielä auki. Nyt ei auta kuin odottaa ympäristökeskuksen tutkimustuloksia. Suomen Luonto jää seuraamaan tilannetta, palaamme asiaan!

Kuva: Susanna Kekkonen

Marlin-projektissa tutkitaan Itämeren roskaantumista Suomen, Ruotsin, Viron ja Latvian alueella. Pihlajasaaren lisäksi Pidä saaristo siistinä ry on seurannut roskatilannetta Kotkan Lehmäsaaressa, Raaseporin Jussarössä, Paraisten Utössä, Björkössä ja Mustfinnessä, Kaarinan Hovirinnassa ja Turun Ruissalossa kohta kahden vuoden ajan.

Projekti alkaa olla loppusuoralla, eivätkä tulokset ole Suomen kannalta imartelevia. Suomen kohderannoilta on löytynyt muita tutkimusmaita huomattavasti suuremmat määrät roskaa.