Tutkija, joka selvittää, miten ilmastonmuutoksen kurittamia lintulajeja voisi auttaa. Kansalainen, joka omia vaivojaan säästämättä yrittää turvata lintujen pesinnän. Olen kevään kuluessa kirjoittanut artikkelia ilmastonmuutoksen linnustovaikutuksista Suomen Luonnon tuoreeseen 4/2018 numeroon. Taustatyötä tehdessäni olen törmännyt moniin ihmisiin, jotka koettavat lievittää ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja. Näiden ihmisten tekemät pienet tärkeät teot ovat saaneet minut hieman häpeämään.

Olen helposti ilmastoahdistuvaa sorttia. Suuren ja pelottavan ilmiön edessä ihminen tuntee itsensä niin voimattomaksi. Mutta teenkö minä muuta kuin ahdistun? Ahdistuisinko vähemmän, jos tekisin enemmän?

Viime aikoina on puhuttu paljon ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ahdistuksesta. Ilmastoahdistusta puidaan niin televisiossa kuin yliopistojen keskusteluilloissakin. Esimerkiksi Aalto-yliopisto järjestää opiskelijoilleen terapiakeskusteluja aiheesta.

Ahdistuksesta on tärkeää puhua, ja tämänkaltainen keskustelu on todella tarpeen.

Eräs ystäväni kommentoi keskustelua toteamalla, että eikö ongelmaa juuri esimerkiksi Aalto-yliopiston kaltaisessa paikassa voisi lähestyä myös toisin. Talo on täynnä nuoria, innokkaita, innovatiivisia ihmisiä. Eikö se olisi paikka, josta voisi ahdistuksen sijaan kummuta pieniä konkreettisia tekoja, uusia ideoita ja teknologioita ongelman ratkaisemiseksi? Aalto-yliopiston opintopsykologi Sanni Saarimäki kertoo Ylen artikkelissa: ”Jos opiskelija kokee, että omalla alalla ei puhuta ilmastonmuutoksesta tai tulevaisuuden haasteista eikä ihminen voi tehdä omien arvojensa mukaisia valintoja, ahdistus voi olla suurempaa”.

Usein eniten ahdistuvat ne, jotka tekevät jo paljon. Mutta monesti ahdistus kumpuaa myös avuttomuuden tunteesta. Siitä ettei tiedä, mitä voisi tehdä. Ahdistuksesta puhumisen lisäksi pitäisi löytää myös väyliä, joiden avulla sen voisi kanavoida toiminnaksi. Puhuminen ei tietenkään estä tekoja. Tehkäämme siis molempia. Puhutaan, ja puhutaan lisää. Ei lakaista ahdistusta maton alle, ja olla niin kuin ongelmaa ei olisi olemassakaan. Mutta koetetaan samalla nähdä ne kohdat, joissa puheesta voi siirtyä tekoihin. Niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin.

Helsingin yliopiston Tiedekulmassa järjestettiin taannoin ympäristöahdistuksen terapiailta. Puhujien vinkit olivat yksinkertaisia: ”syö vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia, liiku jalan tai pyörällä, karsi lentäminen nollaan ja siirry lähimatkailuun, tee edes pieniä askelia parempaan omissa kulutusvalinnoissasi.”

Suomalaiset ovat tutkitusti erittäin huolissaan ilmastonmuutoksesta. Tuoreen Suomen Luonnon ja Taloustutkimuksen kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista kannattaa lentoveroa. Samankaltaisen tuloksen sai Helsingin Sanomat teettämässään gallupissa. Helsingin Sanomien uutisessa todetaan, että harva on kuitenkaan vapaaehtoisesti vähentänyt lentämistä päästöjen pienentämiseksi.

Tahtoa siis löytyy. Nyt tarvitsee enää toimia. Ei väheksytä pieniä tekoja eikä unohdeta suuria.