Toukokuu on kevään voimakkainta aikaa Itämeren saaristoissa. Saaristo täyttyy linnuista ja niiden äänistä ja kuohuu ikiaikaista elämänvoimaa. Hylkeet ovat esillä, kun ne vaihtavat karvaansa. Tuhannet ja taas tuhannet luodot ovat jälleen lintujen pesimäkallioita ja tyhjinä velloneet matalikot ruokailu- ja soidinvesiä.

Sain kuun puolivälissä harvinaisen tilaisuuden kiertää Ahvenanmaan lintusaaristoja muutaman päivän ajan. Tarkoitus oli etsiä itämerennorppia lähinnä paikoilta, joilla niitä on nähty vain harvoin. Kun samalla oltiin saaristolintujen mailla, kirjasin muistiin linnut. Muuttaviakin lintuja oli liikkeellä, kuten merisirrejä ja valkoposkihanhia, ja eräällä saarella lepäili neljä sepelhanhea.

Pesimälinnut ovat varmasti kiinnostavimpia, ja niistä näimme Timo Salmen kanssa esimerkiksi:

5500 ruokkia
1700 pilkkasiipeä
1300 haahkaa
1300 lapintiiraa
1300 kalalokkia
1300 riskilää
170 selkälokkia
150 harmaalokkia
130 räyskää
44 karikukkoa
35 merilokkia
jo melkoisesti merikihuja

Kävimme katsomassa myös Ahvenanmaan ainoan ison räyskäkolonian tilanteen kuvaten jättiläistiirojen luodon hyvin etäältä supertelellä ja laskien linnut kuvasta. Noin puolet EU:n räyskistä pesii Suomessa. Kuva Antti Halkka

Listaa katsova saaristolintujen tuntija huomaa heti, että harmaa- ja merilokkeja on todella vähän siihen nähden, että koko Ahvenanmaa kierrettiin ja matkaakin kertyi nelisensataa kilometriä. Ei ihme, että kaikki isot lokkilajit ovat Suomessa uhanalaisia. Havainto on sama kuin Panu ja Sanna-Mari Kuntun melontamatkalla, josta he kertovat kirjassaan Kaikki luodon linnut. Virallisetkin lintulaskentatiedot kertovat samaa viestiä.

Haahkoja näimme vähemmän kuin pilkkasiipiä, ja ainoa haahkan pesä oli tällaisessa katoksessa. Katto suojaa merikotkan katseelta; haahka on viime vuosina vähentynyt monesta syystä, joista yksi on merikotkan saalistus. Kuva Antti Halkka

Ihmisten perinteiset majat ovat hiukan haahkan katoksen tapaisia, ja kunnostettujen tupien varustuksena on usein lämmitysmahdollisuus ja hyvä näköala. Föglö. Kuva Antti Halkka

Saaristomeremme on silti yhä linnustoltaan aarre Itämerellä, Euroopassa ja maailmassa. Mekin liikuimme eteläisen Ahvenanmaan Föglön vesien pienten saarien mosaiikissa karikukkojen ydinalueella Suomessa (Merenkurkun ohella). Tämä pieni kahlaajalintu pesii EU:ssa merkittävästi vain Suomessa ja Ruotsissa, ja Suomi on sille tärkein maa. Euroopassa jopa Islanti on sille liian eteläinen, ja suuret karikukkojoukot pesivät vasta pohjoisempana Grönlannissa.

Karikukko on todellinen tarmonpesä, joka antaa pesimäpaikallaan kyytiä merikotkallekin. Valitettavasti laji on vähentynyt Itämerellä. Syyt ovat epäselviä ja niihin kuuluvat kaiketi saarten umpeenkasvu, vieraspedot ja vaikeudet talvehtimisalueella. Tuore seurantatulos kertoo karikukkojen vähentyneen ennen kaikkea Saaristomeren sisäosasta.

Näemme useita prosentteja maamme tuhannesta karikukkoparista. Koko EU:ssakin niitä on vain parituhatta paria.

Pohjoisella Ahvenanmaalla olemme puolestaan merikihun ydinalueella. Lajia on EU:ssa vain reilut tuhat paria, ja puolet niistä Suomessa! Merikihu on lentotaituri, joka hankkii Itämerellä ravintonsa pakottamalla lokit ja tiirat luovuttamaan saaliinsa.

Merikihut kalliollaan. Kihut talvehtivat valtamerellä ja olivat juuri saapuneet Saaristomerelle. Vaalea muoto on varsin eri näköinen kuin tumma. Kuva Antti Halkka

Myös lapintiiralle olemme EU:n paras maa, kuten äskettäin Suomen Luonnon tiira-artikkelissa toin esiin. Ruokin suhteen olemme kolmosia, ja riskilän Itämeren alalajia on Suomessa eniten koko maailmassa. Pienelle luotokirvisellekin olemme EU:n neljänneksi tärkein pesimämaa.

Ruokkeja Pohjois-Ahvenanmaalla. Kuva Antti Halkka

Ruokkeja lennossa. Ahvenanmaan suurimmat koloniat ovat yli tuhatpäisiä. Toukokuun puolivälissä ruokit olivat vielä enimmäkseen parvina merellä pesimäluodon lähellä. Saltvik. Kuva Antti Halkka

Herääminen saariston aamun ääniin on osa kevään taikaa. Yövymme saariston autiotuvissa, joista myös oli juttu äskettäin lehdessämme.

Norppia ja lintujakin voi niitä häiritsemättä kartoittaa rantautumalla ja kaukoputken avulla tarkkaillen. Kumlinge. Kuva Antti Halkka

Venelaskennassa luoto kierretään ja linnut lasketaan. Tällä retkellä luotoja laskettiin vain satunnaisesti. Kuva Antti Halkka

Entäpä hylkeet? Harmaahylkeitä näemme puolen tuhatta, vaikka emme liikkuneet niiden ulkokarien tuntumassa kuin paikoin. Itämerennorppia löysimme vain sieltä, missä niitä on nähty ennenkin, ja vain 14 yksilöä. Reissu täydensi kokonaiskuvaa itämerennorpan esiintymisestä.

Harmaahylkeen karvanvaihto alkaa olla toukokuun puolivälissä huipussaan. Hylkeet ovat kuluneen näköisiä ennen kuin vanha karva on väistynyt. Kuivilla olo ja lämpö vauhdittavat uusiutumista. Kuva Antti Halkka

Kahden hyljelajin näkeminen ei muuten ole EU:ssa aivan helppoa. Välimerellä on vain yksi, suuressa osassa Euroopan rannikkoa hallin lisäksi on nähtävillä kirjohylje. Itämeren altaalla kirjohylkeitä on lähinnä Suomea Öölannin tienoilla. Mutta niin vain Itämeri on kolmella hyljelajillaan EU:n lajirikkain hyljealue. Itämeren ja saaristomme arvoa koko Euroopan linnuille ja hylkeille ei ole oikein tutkimuksen ja suojelun saralla vieläkään huomattu riittävästi.

Norppien karvanvaihto on hallia varhaisempi. Koko Saaristpmerellä on vain 200–300 norppaa, siis vain muutama prosentti hallien määrästä. Kuva Antti Halkka

Kirjoittaja on Suomen WWFn merihyljetyöryhmän puheenjohtaja. Saaristomeren itämerennorppakartoitus on osa EU:n Yhteinen saimaannorppamme Life-hanketta. Viisivuotista hanketta koordinoi Metsähallitus, ja hankekumppaneina Itämerellä toimivat WWF, Turun ammattikorkeakoulu, Luonnonvarakeskus ja Ahvenanmaan maakunnan hallitus.