Kaksi vuosikymmentä osoittaa: Tunturiylänkö on arktisille pesimälinnuille turvapaikka, jonka kuumeneva ilmasto uhkaa muuttaa täysin
Tunturikihut pesivät Suomen karuimmilla paljakoilla. Kuva: Heikki Eriksson
Aivan 2000-luvun alussa joukko biologiaa opiskelevia ystävyksiä suuntasi vaeltamaan tunturiylängölle Kilpisjärvellä pidetyn kenttäkurssin jälkeen. Reissun mielenkiintoiset pesimälintuhavainnot jäivät pohdituttamaan, joten vuonna 2005 he kokosivat lähipiiristään ryhmän rengastajia ja lintuharrastajia kartoittamaan tunturiylängöllä pesivää lajistoa.
”Se on aivan käsittämättömän upea paikka. Pienellä kävelyllä saavutettava tunturiylänkö”, kertoo ryhmän perustajajäsen Kaisa Välimäki.
Pienen kävelyn määritelmä lienee suhteellinen, sillä toisen perustajan, Petteri Lehikoisen, mukaan ryhmä kävelee ensimmäiseen leiripaikkaan varusteitaan kantaen kahdeksan kilometriä ja myöhemmin toiseen leiriin vielä kahdeksan lisää. Perusleireistä käsin he tekevät 10–20 kilometrin päiväretkiä.
”Ilman rinkkaahan sitä jaksaa tasaista jänkää kävellä vaikka maailman tappiin saakka. Se vapaan kävelemisen määrä on minulle ollut siinä ehkä kaikista ihaninta”, Välimäki vakuuttaa.
Nyt seurantaa on takana kaksi vuosikymmentä, ja osa on tuonut jo jälkikasvuaankin mukaan tunturiin.
”Kaikki tämähän on lähtöisin siitä, että Aksu [Aleksi Lehikoinen] on niin hyvä innostamaan ja sitouttamaan ihmisiä mukaan. Hän johtaa työtä, ja kaikki löytävät paikkansa siinä yhteisössä”, hän kehuu.
Pitkäjänteinen seuranta paljastaa, miten ilmastonmuutos on vaikuttanut paljakan pesimälinnustoon
Ryhmä on kartoittanut vesi- ja rantalintureviirit samoilta paikoilta 43 neliökilometrin laajuiselta alueelta. Monien lajien kohdalla on kertynyt jo niin paljon tietoa, että sen perusteella voidaan arvioida pidemmän aikavälin kehitystä.
Myös lintujen rengastuksessa työn pitkäjänteisyys ja rengaslöydöistä saadut uudet tiedot ovat työn perusta. Renkaiden avulla ryhmä kerryttää muun muassa tietoa eri lintulajien pesimätavoista.
Välimäki kertoo, että pyydystäminen vaikuttaa lintuihin väkisinkin. Rengastajalla on vastuu siitä, ettei mitään tehdä turhaan.
”Maailma tuntuu hirveän isolta, kun pitää pientä elämän alkua kädellä ja miettii, miten paljon vaaroja sen elämässä on edessä. Sitä toivoo, että se selviää, mutta seuraavana yönä saattaakin sataa vaikka lunta.”
Sateisella tai kylmällä säällä poikasia ei rengasteta ollenkaan, etteivät ne joudu kylmettymisvaaraan, Petteri Lehikoinen kertoo.
”Silloin tyydymme kartoittamaan reviirit ja annamme emojen huolehtia poikasista keskeyttämättä.”
Kahden vuosikymmenen aikana ilmastonmuutos on vaikuttanut tunturiylängön elämään selvästi. Osa sen seurauksista tuntuu suoraan lintujen nahoissa. Osa taas vaikuttaa viiveellä, tunturiylängön elinympäristön ja sen koko eliöyhteisön kautta.
Kesät kuumenevat vauhdilla, ja kasvukausi on pidentynyt. Karulla paljakalla se saattaa ensi alkuun tarkoittaa yltäkylläisyyttä.
”Meidän alueellamme monet lajit tuntuvat hyötyvän ilmastonmuutoksesta. Jotkut niistä runsastuvat, mikä saattaakin kertoa siitä, että ne vetäytyvät alempaa tunturista ylängölle, eivätkä oikeasti runsastu”, Lehikoinen kertoo.
Muuttuvat vuodenajat koettelevat koko tunturiylängön eliöyhteisöä
Tunturien keväät ovat aikaistuneet. Kun ryhmä ehtii tunturiin, sulamisvesien kasvattamat purot ja lutakot ovat jo alkaneet kuivua.
”Meidän perusleiristämme oli aikaisemmin vähän vaikea hakea juomavettä. Siinä menee pieni sulamavesien valumapuro, ja ennen sinne oli vaikeaa mennä muilla kuin saappailla. Nykyään sinne pääsee vaikka sukkasillaan”, kertoo Lehikoinen.
Kuivuus voi vähentää hyönteisten määrää lintujen pesinnän aikaan, jolloin poikasille on vähemmän ravintoa tarjolla.
Vuodenaikojen muutos voi myös tehdä vesilinnuista ja kahlaajista toisten lajien hätäravintoa. Ylängön petolintujen ja -nisäkkäiden pääravintoa ovat tunturisopulit, joiden määrä vaihtelee aaltomaisesti useamman vuoden pituisissa sykleissä. Sopuliaallon pohjassa kärppien, kettujen, piekanoiden ja muiden petojen saalistuspaine osuu kaikista kovimmin lintujen poikasiin.
Syklisyys katosi 1980–1990-luvuilla, mutta on jossain määrin alkanut palautua. Suurimmat huiput ovat kuitenkin jääneet vielä väliin.
Oikutteleva talvi saattaa nitistää tuloillaan olevan sopulihuipun. Syksyt ovat aiempaa märempiä, ja talvet tulevat vähitellen. Vuorotellen sulaa ja pakastaa. Sopulit elävät hangen alla, joten jos kallion pintaa peittää jää, niiden on vaikea löytää ruokaa. Silloin niiden talvenaikainen lisääntyminen ei onnistu.
Monet petoeläimet jättävät kokonaan lisääntymättä sopulikatokesinä.
”Kerran ylängöllä oli pesivältä vaikuttavia tunturikihuja, mutta löysimme vain yhden poikasen. Poikaset joskus oksentavat rengastaessa juuri syömänsä ruoan, mutta tämä oksensi vain mustikan kukkasia. Se oli syönyt niitä pahimpaan nälkään, kun sopulimäärät olivat romahtaneet ilmeisesti kesken pesimäkauden”, Lehikoinen sanoo.
Hitain muutos tapahtuu maisemassa. Ennen pitkää ylängön varvikoituminen vaikuttaa myös lintujen elinmahdollisuuksiin.
”Dramaattisin maiseman muutos on palsasoiden sulaminen. Palsat, jotka olivat vielä ehjiä silloin, kun aloitimme, ovat nyt kaikki halkeilleet. Jos ne sulavat, häviävät varmaankin myös niitä ympäröivät lammikot, jotka ovat tärkeitä vesilintupoikueille.”
Palsojen katoaminen poistaa ylängöltä alueet, joihin petoeläimet eivät helposti pääse. Eivätkä rengastajat, Lehikoinen huomauttaa.
Ryhmän jäsenet esittelevät neljä Suomen arktisimpiin kuuluvaa pesimälintulajia ja kertovat, mitä niistä on saatu selville.
Ketterä tunturikihu hurmaa ja päihittää rengastajat
Daniel Burgas ja hänen tyttärensä Taiga Burgas
Tunturikihu
Tuntomerkit: Pienen lokin kokoinen. Tuhkanharmaa ruumis, vaalea kaula ja rinta, päälaki musta. Kapeat siivet ja vanhalla linnulla pitkät pyrstöjouhet.
Ravinto: Sopulit ja myyrät. Katovuosina voi hyödyntää monenlaista ravintoa marjoihin ja haaskoihin asti.
Lisääntyminen: Pesä vain syvennys maassa. Munia yleensä kaksi tai yksi. Molemmat emot hautovat.
Levinneisyys ja runsaus: Pesii arktisella paljakalla. Talvehtii valtameren ulapalla Atlantilla ja Tyynellämerellä. Suomen kanta vaihtelee 100 ja 2000 parin välillä sopulisyklin mukaan.
Uhanalaisuusluokka: Silmälläpidettävä.
Tiesitkö? Suomessa pesii kaksi kihulajia, tunturikihu ja merikihu.
Kuva: Heikki Eriksson
Daniel: Heti, kun pääsemme sinne ylös ja kuulen tunturikihun äänen, tulee tosi hyvä mieli. Se on semmoinen laji, jota ei joka vuosi välttämättä näe. Ääni tarkoittaa, että siellä on jyrsijöitä, mikä tarkoittaa myös, että siellä on paljon muitakin lintulajeja. Jos on hyvä myyrä- tai sopulivuosi, siellä voi pesiä kymmeniä pareja. Mutta kun jyrsijäkanta on matala, ne ovat käyneet siellä tarkistamassa tilanteen jo ennen kuin me menemme tunturiin. Jos siellä ei ole mitään syömistä, ne jatkavat matkaa johonkin muualle. Koko Suomen pesimäkannassa on myös valtava haarukka. Minimimäärä oli muistaakseni sata paria ja maksimi useita tuhansia. Tunturikihu on niin riippuvainen jyrsijöistä ja erityisesti sopuleista.
Taiga: Muistan, kun olin ensimmäistä kertaa mukana ja näin tunturikihuja. Ajattelin, että vau, voiko tuollaisia lintuja oikeasti olla. Olin ihan rakastunut.
Daniel: Ne ovat niin komeita, ja koko olemus on elegantti. Ne ovat kiehtovia lintuja.
Taiga: Kihu ei näytä lokilta eikä haukaltakaan, vaan sellaiselta oudolta välimuodolta. Ne ovat kunnon dinosauruksia, tai lohikäärmeitä.
Taiga: En ole itse rengastanut tunturikihun poikasia, mutta kun etsimme niitä maastosta, kihu-vanhemmat saattavat jopa syöksyä päin ja yrittää häätää pois. Minuun ei ole kuitenkaan ikinä osunut.
Daniel: Joskus kihu jäi seisomaan Pepen [Petteri Lehikoinen] pään päälle. Kuitenkin ne huomaavat, jos yrität ottaa niitä kiinni. Tunturikihut ovat todella nopeita, ketteriä ja taitavia, uskomattomia olentoja. Emoja on joskus yritetty pyydystää, mutta se on kyllä todella vaikeaa. Ne huomaavat, jos jotain epäilyttävää tapahtuu.
Taiga: Ne eivät yleensä mene ihmisten välistä, jos niitä yrittäisi pyytää verkolla. Ne tulevat ylhäältä, semmoinen pieni dippaus.
Daniel: Jos olisi enemmän aikaa, voisi kokeilla eri tapoja. Mutta se vaatisi lisää välineistöä.
Taiga: Ehkä sinne ei aleta raahaamaan mitään ylimääräistä.
Daniel: No ei, siinä on muutenkin tarpeeksi roudaamista.
Daniel: Olisi todella kiinnostavaa saada aikuisia rengastettua, koska ne ovat aika paikkauskollisia. Poikaset eivät välttämättä palaa takaisin, mutta emot käyvät toistuvasti samalla paikalla, missä ne ovat aiemmin pesineet. Mutta se vaatisi aikaa ja panostusta. Pitäisi mennä pelkästään pyydystämään kihuja, kun kuitenkin se pääasia on kartoittaa reviirejä ja nähdä se kokonaisuus, miten vesilintukannat vaihtelevat.
Daniel: Välillä on ollut yllättävän vaikeaa löytää tunturikihujen poikasia, koska ne maastoutuvat todella hyvin. Ne menevät johonkin vaivaiskoivujen alle pusikkoon ja voivat kävellä aika pitkän matkan päähän pesästä.
Taiga: Välillä siellä on aika pieniä poikasia, mutta kerran oli jo niin iso, että sille oli kasvanut jo siipisulkiakin. Se yritti juosta ja lentää pakoon, muttei kuitenkaan pystynyt vielä lentämään. Se oli aika vaikea saada kiinni.
Daniel: Vuosien välinen vaihtelu on niin valtavaa, että luulen, ettei Kilpisjärven tunturikihujen tilannetta pysty arvioimaan. Ennustaa tietysti voi. Olemme huomanneet, että alempana tutkimusalueella alkaa kasvaa pajua, eli paljakka-alue kutistuu. Se tarkoittaa, että tulevaisuudessa on vähemmän tilaa myös kihuille. Ne metsästävät jyrsijöitä näkönsä avulla, ja jos saaliseläimet ovat puskassa, ne eivät löydy yhtä helposti. Lisäksi ne pesivät paikoissa, joissa ei ole yhtään tai on todella vähän kasvillisuutta.
Kilpisjärven vesipääskyt saivat mukaansa valopaikantimet
Petteri Lehikoinen
Vesipääsky
Phalaropus lobatus
Tuntomerkit: Juhlapuvussa kontrastikkaan tumma päälaki ja valkoinen kurkku. Naaras on kookkaampi ja koreilevampi kuin koiras. Niskassa ja kaulassa ruosteenpunainen laikku.
Ravinto: Selkärangattomat eläimet.
Lisääntyminen: Pesä kosteassa mättäässä. Naaras munii 3–4 munaa, jättää koiraan hautomaan ja suuntaa syysmuutolle. Voi munia pesueen vielä toisellekin koiraalle.
Levinneisyys ja runsaus: Suomen kanta pesii enimmäkseen tuntureilla ja tundralla. Talvehtii Arabianmeren ulapalla. Pesivien parien määrä on keskimäärin 5000 ja vähenee.
Uhanalaisuusluokka: Uhanalainen, vaarantunut.
Tiesitkö? Etsii ravintoa uimalla pientä ympyrää. Veden pyörteily ajaa saaliseläimet liikkeelle.
Kuva: Heikki Eriksson
Vesipääsky on niin sanottu pohjoinen laji, joka on pitkälti muualta kuin Tunturi-Lapista Suomessa kadonnut. Tuolla meidän alueella sillä vaikuttaa kuitenkin menevän ihan hyvin, vaikka se muualla onkin taantunut. Veikkaisin, että ilmastonmuutos on siinä iso tekijä.
Kilpisjärven kanta on pysynyt aika vakaana, 30 parin molemmin puolin. Myyrähuippuina parimäärät ovat pompanneet kuuteenkymmeneen, kun ne ovat saaneet pesiä petoeläimiltä rauhassa. Linnut ovat lämpiminä vuosina paremmassa kunnossa, joten voi olla, että tuolla ne vielä hyötyvät lämpötilojen noususta. Jossain vaiheessa, kun lämpenee tarpeeksi, se varmaankin alkaa kääntyä niitä vastaan.
Vesipääsky on henkilökohtaisesti iso osa syytä, miksi rupesimme Kilpisjärvellä ramppaamaan. Kun ensimmäistä kertaa olimme siellä isolla porukalla, löysimme niiden poikueita. Silloin niitä ei ollut paljoa Suomessa rengastettukaan. Se oli jotain täysin uutta ja motivoi palaamaan tulevina vuosina.
Vesipääskyjen rengastaminen on todella aikariippuvaista. Meillä kävi ensimmäisenä vuonna iso onni, kun satuimme olemaan ylängöllä juuri silloin, kuin poikaset alkoivat kuoriutua. Silloin varmasti rengastimme enemmän vesipääskyjä kuin koskaan sen jälkeen.
Se oli minulle tosi iso ahaa-elämys, että miltä vesipääsky näyttää ja miten niitä voi löytää. Lajina se on tosi kiehtova, muista kahlaajista niin erilainen voimakkaan käänteisine sukupuolirooleineen ja vesilintumaisine elintapoineen.
Jos on liian aikaisessa, vesipääskyjä ei välttämättä juurikaan havaitse, koska koiraat ovat hautomassa ja naaraat ovat lähteneet jo sulkimisalueille. Jos poikaset taas ehtivät kasvaa isoiksi, ne uivat syvässä vedessä, eivätkä emot enää reagoi.
Kun poikaset ovat pieniä, ne ovat lähellä kuivaa maata ja emot reagoivat poikasten piiskutusääneen, eli ne voi saada kiinni.
Emo lämmittää vielä pieniä poikasia, joten ne löytyvät yleensä aika helposti siitä, mistä emo ensimmäisen kerran pomppaa. Usein poikaset myös alkavat jossain vaiheessa kutsua emoa, vaikka emo varoittaa, että olkaa hiljaa. Piipityksestä ne on helppo löytää.
Nykyään, jos kelit ovat kohdallaan, ne voi löytää myös lämpökameralla. Aurinkoisella säällä se ei oikein toimi, koska kaikki kuivat kasvinosat ja kivet ja muut hohkaavat lämpimänä.
Vesipääskyt pesivät usein aika tismalleen samoilla paikoilla kuin edellisinä vuosina. Myös ne linnut, jotka olemme poikasena rengastaneet ja emoina kontrolloineet [lukeneet renkaan uudelleen], tuntuvat olevan jopa samalla paikalla, missä ne on poikasena rengastettu. Vanhin kontrolloimamme vesipääsky oli kahdeksanvuotias.
Yhtenä vuonna laitoimme vesipääskyille valopaikantimia. Se alkoi, kun Briteissä paikantimet osoittivat, että linnut menevät Atlantin yli ja Panaman kanavasta Tyynellemerelle talvehtimaan. Aiemmin oli ajateltu, että eurooppalaiset linnut menisivät Intian valtamerelle. Sen jälkeen vuonna 2014 aloitimme yhteistutkimukset, joissa paikantimia laitettiin Islannissa, Skotlannissa, Norjassa ja Suomessa tuolla meidän alueellamme.
Saimme yhden omistamme takaisin. Paikannin oli toiminut vain syysmuuton talvialueelle, eikä tallentanut enää kevätmuuttoa.
Näimme linnun menomatkalla uimassa, mutta sen poikaset eivät olleet vielä kuoriutuneet. Näytti, että sillä on reppu selässä, koska sen höyhenet olivat epäjärjestyksessä. Olimme liian aikaisessa, emmekä jääneet väkisin yrittämään sen pyydystämistä, mutta takaisin tullessa poikaset olivat kuoriutuneet ja emo oli todella helppo saada kiinni.
Tutkimus osoitti, että Brittien linnut menevät Tyynellemerelle, ja sitten taas Fennoskandian linnut muuttavat Intian valtamerelle.
Lippurengastus auttaa saamaan enemmän tietoa suosirristä
Aleksi Lehikoinen
Suosirri
Calidris alpina
Tuntomerkit: Näkyvin tuntomerkki juhlapuvun musta vatsa. Kyljet vaaleat ja selkäpuoli ruskeankirjava.
Ravinto: Selkärangattomat eläimet.
Lisääntyminen: Pesä kuivilla kasvinosilla pehmustettu kuoppa maassa. Munii 3–4 munaa. Molemmat emot hautovat.
Levinneisyys ja runsaus: Pesii karuilla tunturiylängöillä. Talvehtii Etelä- ja Länsi-Euroopassa sekä päiväntasaajan pohjoispuoleisessa Afrikassa. Pesimäkanta alle 1000 paria.
Uhanalaisuusluokka: Silmälläpidettävä.
Tiesitkö? Suosirrin länsirannikolla pesivä alalaji etelänsuosirri on erittäin uhanalainen. Koko Suomessa pesii alle 50 paria. Alalajin kantaa pyritään kasvattamaan monin keinoin.
Kuva lippurengastetusta suosirristä: Petteri Lehikoinen
Suosirri on alueen runsaimpia ellei runsain kahlaaja. Aloimme laittaa niille pienellä lipulla varustettuja lukurenkaita, koska siitä kertyy enemmän aineistoa. Rengaslöytöjä tulee helpommin myös alueemme ulkopuolelta.
Saamme nykyisin kontrolloitua vuosittain kymmenkunta omaa rengastusta, ja se antaa tietoa niiden paikkauskollisuudesta ja hengissäsäilyvyydestä.
Monet suosirrit ovat aika paikkauskollisia. Liikuttavan moni niistä palaa samalle paikalle, missä ne ovat pesineet edellisen kerran.
Reviiri on yleensä helppo löytää, jos siellä on poikaset. Silloin emo rupeaa varoittelemaan, ja se kuuluu kauas, tyynessä olosuhteessa jopa satoja metrejä.
Emolinnut ovat helpoimmin saatavissa kiinni, kun niillä on hyvin pienet poikaset. Silloin ne reagoivat poikasten piipitysääneen, jota joko vihellämme tai soitamme kännykästä. Emolintu lentää läheltä, jolloin voimme laittaa verkon niin, että se lentää sitä päin.
Jos taas poikaset ovat isoja, emo toteaa, että tämä piipittäjä ei ole minun poikaseni, eikä siihen tarvitse reagoida.
Jos on munapesä, emot yrittävät olla mahdollisimman salakähmäisiä, eivätkä pidä itsestään meteliä.
Kokemusta on kertynyt paljon, mutta välillä linnut jekuttavat meitä silti. Aina siellä on yksilöitä, jotka toimivat vähän eri tavalla.
Kun suosirri on kerran pyydetty, sitä on vaikeampi pyydystää uudestaan. Jos niillä oli vain metallirengas, se piti kuvata kameralla useammasta eri suunnasta, että näimme renkaan koodin kokonaan. Lippurenkaissa numero on isommalla, ja riittää, että sen kuvaa yhdestä suunnasta. Se nopeuttaa ihan valtavasti lintujen kontrollointia.
Muovinen lippu laitetaan jalkaan metallisella työkalulla, jota kutsutaan lusikaksi. Siihen laitetaan pieni tippa pikaliimaa ja aktivaattoria, ja parissa sekunnissa se on kiinni.
Meillä on vuonna viime vuosina ollut siellä yksi norjalainen lintu, jonka renkaan olemme saaneet luettua kameran avulla. Kertaakaan emme ole saaneet sitä kiinni, se on niin nokkela.
Luulen, että osittain linnut muistavat, että tämä olikin tämmöinen tapaus, tänäkin vuonna ne kaverit tulevat tänne. Monilla lintulajeille ensimmäinen pyynti on paljon helpompi kuin uudelleenpyynti sen jälkeen.
Viime vuonna laskin, että aineiston perusteella noin 70 prosenttia vanhoista suosirreistä säilyy hengissä seuraavaan vuoteen. Vesipääskyllä sama analyysi antoi 57 prosenttia, eli ne ovat selkeästi lyhytikäisempiä. Se kertoo, että suosirrillä on eri tyyppinen strategia. Sillä pitkäikäisyys on kannalle tärkeää, ja vesipääskyllä taas vuosittaisella poikastuotolla on suurempi merkitys.
Suosirri on runsastunut seuranta-alueella selkeästi. Olemme myös huomanneet, että uudet reviiripaikat ovat usein ylempänä tunturiylängöllä. Olen laskenut aineistostamme, että reviirien painopiste on siirtynyt noin metrin vuodessa kohti tuntureiden lakia. Tämä vastaa nopeutta, joka on havaittu useissa kansainvälisissä vuoristolintuartikkeleissa. Eli suosirri suinkaan ole lisääntynyt hirveästi siellä alavilla mailla. Ihan viime vuosina olemme havainneet, että ihan tuntureiden lakialueillakin, lähempänä 900 metriä, alkaa olla suosirrejä.
Tällä hetkellä suosirrin tilanne näyttää hyvältä, mutta ilmastonmuutos voi tuoda uhkakuvia tulevaisuudessa, jos paljakka rupeaa pensoittumaan. Suosirri pesii nimensä mukaisesti tunturisoilla, järvien rannoilla ja kosteilla painanteilla. Nämä voivat hyvin olla semmoisia aluieita, missä rupeaa kasvamaan pajupensaita ja muuta varvikkoa.
Hätkähdin itse tänä vuonna ensimmäisen kerran siihen, että hetkonen, onko tässä kohtaa ollut tämmöistä näin korkeaa pajupensaikkoa. Ei se tietenkään ole vuodessa voinut siihen kasvaa, mutta nyt kiinnitin siihen huomiota.
Toinen testi suosirreille on se, että jos kuivat jaksot lisääntyvät, niin sehän tietysti heikentää niiden ruokailumahdollisuuksia.
Ilmastonmuutos myös heikentää sopulisykliä niin, että katovuodet seuraavat toisiaan. Silloin siellä on pedoille vähemmän ravintoa, ja ne saalistavat enemmän lintuja ja niiden munia.
Jos pesinnät tuhoutuvat monena vuonna, niin linnut eivät saa jälkeläisiä. Jos ajattelee sitä 70 prosentin hengissäsäilyvyyttä, niin kuitenkin jonkin verran jälkeläisiä tarvitsee tuottaa, että sitä kuolleisuutta pystytään kompensoimaan.
Alli muuttaa luonnettaan, kun se siirtyy talviparvesta pesimään
Kaisa Välimäki
Alli
Clangula hyemalis
Tuntomerkit: Ruskean-, mustan- ja valkoisenkirjava sorsa, jonka puku vaihtelee vuoden mittaan. Koiraan juhlapukuun kuuluu pitkä pyrstöjouhi.
Ravinto: Selkärangattomat eläimet.
Lisääntyminen: Untuvilla vuorattu pesä rannassa. Munii 6–8 munaa, naaras hautoo ja huolehtii poikasista.
Levinneisyys ja runsaus: Pesii Tunturi-Lapissa vesistöjen rannoilla ja talvehtii Itämerellä. Suomen pesimäkanta 1500–2000 paria.
Uhanalaisuusluokka: Silmälläpidettävä.
Tiesitkö? Saanut nimensä laulustaan ”a-al-li”.
Kuva: Petteri Lehikoinen
Usein alleja näkee täällä Etelä-Suomessa talviaikaan tai keväällä. Vietän paljon aikaa Hangon lintuasemalla, ja siellä kuuluu allin laulua. Ne ovat isoja ja valtavia lauttoja. Se muuttokin, arktika [arktisten lintujen massamuutto] on todella näyttävä.
Mutta sitten kun ne ovat pesimäalueella, siellä lammella onkin yksi alli, vähän niin kuin ujosti. Ne muuttavat vähän luonnettaan. Siellä on paljon kiviä ja välillä jäätäkin vielä, niin jäänreunan lintuna alli maastoutuu sinne aika hyvin.
Allit ovat uskomattoman kauniita ja sympaattisia otuksia, ja niitä on ihana seurailla. Tunturilammella niiden eleganttius pääsee esiin ihan eri tavalla kuin merellä.
Allin poikanen on ihan taivaallisen kaunis, samoin kuin kaikki kahlaajan poikaset. En halua antaa sellaista kuvaa, että arvostaisin luontoa vain söpöyden takia, mutta siellä sitä ylenpalttista suloisuutta on niin paljon, että sitä on vaikea kestää välillä. Mutta seurannan funktio ei ole se, että me käpälöisimme kaikkia ihania elämiä siellä, vaan se tulee siinä bonuksena.
Emme pyydystä tai rengasta alleja, mutta olen käynyt aina jonkun kanssa kiertämässä joukon rengastuksellisesti vähemmän kiinnostavia lampia, joista lasken vesilinnut, esimerkiksi juuri allit.
Tutkimusalueella alli on säilynyt aika vakaana, mutta siinä näkyy myyräsyklin vaihe. Kun myyrien määrä romahtaa, petoeläimet siirtyvät vaihtoehtoiseen ravintoon. Silloin allin poikastuotto heikkenee tai ne jättävät pesinnät väliin.
Vaikka olen puhunut lintujen runsaudesta, totuushan on se, että ne lammet ovat todella karuja. Kaksi poikuetta mahtuu kyllä samalle lammelle, mutta ei siellä ole sillä tavalla monilajisia kuin kosteikot jossain Etelä-Suomessa. Lintujen määrä on suhteellista siihen karuun ympäristöön nähden. Jossain lehtijutussa sanottiin, että allit viihtyvät tiirayhdyskunnissa, mutta sellaisesta minulla ei ole mitään mielikuvaa. Kyllä siellä niitä tiiroja on, mutta ei mitään yhdyskuntia.
Kun vertailee atlas-kartoituksia, allin pesimäkannan painopiste vetäytyy kohti pohjoista. Alli on taantunut todella voimakkaasti, mutta se on Itämeren talvipopulaatio, joka taantuu. On ajateltu, että se voisi johtua siitä, että siellä on niin paljon öljyvuotoja ja muita ongelmia. Kilpisjärven allit taas saattavat itse asiassa olla sellaista kantaa, joka menee Norjan rannikolle talvehtimaan.
Runsaat sateet voivat vaikeuttaa allien pesintöjä. Pesimäkausi on siellä niin lyhyt, että se, mitä tapahtuu siinä lyhyessä ajassa, on todella kriittistä. Nyt ilmastonmuutoksen mukana ovat vielä tulleet äärimmäiset helteet.
Muutos on ollut niin nopea ja valtava, että luulen, ettemme oikein itsekään vielä ymmärrä, miten paljon se vaikuttaa. Jos on paljon hellepäiviä, vedet lämpenevät. Miten se vaikuttaa niiden vesien eliöyhteisöihin? Miten ne toipuvat sellaisesta lämpöshokista?
Elämä pohjoisilla rajoillaan – ääriolosuhteiden lajit kestävät muuttuvia olosuhteita, mutta kuinka kauan?
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.