Arkiluonnon aarteita: Lomattoman lähiluontoretki pihanurmelle
Haaveiletko sinäkin siitä, että kesän ajan voisi elää kuin Ronja Ryövärintytär konsanaan? Ollapa jossakin aarnimetsässä tai vähintään mökillä.
Kaikilla meillä ei kuitenkaan ole mökkiä tai edes lomaa. Suurin osa kesästä menee kerrostalon pihaa tallatessa, eikä ryöväriruhtinaiden maille karkaaminen onnistu tuosta vaan…
Onneksi luonto tulviikin vastaan jo heti kotipihalla!
Asfalttikallioilla
Asfaltti muistuttaa elinympäristönä avokalliota, ja monet kalliolle sopeutuneista lajeista livahtavat mieluusti myös pihoillemme.
Jopa suoraan asfaltin päällä, ja vanhempien talojen betonirappusten ja kivijalkojen pinnoilla, kasvaa jäkäliä ja sammalia. Seinäsammal ja kivikynsisammal kertovat jo nimillään viihtyvänsä karulla pinnalla. Ne leviävät mieluusti nurmikoillekin, ja pidättävät sinne kosteutta, joka houkuttelee yhä uusia lajeja liittymään joukkoon.
Jos olet niin onnekas, että pihallasi on hyvinvoiva sammalikko, kannattaa varustautua suurennuslasilla tai luupilla mikroskooppiselle tutkimusmatkalle. Näissä pihan varjoisissa kulmauksissa elelee eri sammalien lisäksi jos jonkunlaista pikkuötökkää hyppyhäntäisistä tuhatjalkaisiin ja karhukaisiin.
Asfaltin rakosista puskee muitakin sitkeitä kasveja, kuten maksaruohoja. Kuivuutta sietävinä niitä istutetaan myös viherkatoille. Isomaksaruoho ja keltamaksaruoho ovat monen kasvinsyöjäötökän suosikkiravintoa, ja kukkivat runsaasti mesipistiäisiä houkutellen.
Pistiäisten leikkikenttä
Erakkoampiaiset ja -mehiläiset, kuin myös monet muut pistiäiset, viihtyvät kuivissa hiekkamaissa, joissa ne sekä talvehtivat että pesivät. Niiden paras tarkkailupaikka onkin hiekkalaatikon reunus.
Maamehiläinen, joita Suomessa on nelisenkymmentä lajia, hautaa kaivamaansa koloon monta sylillistä siitepölyä ennen kuin munii sinne. Mehiläishukka raahaa hiekkakoloihin pyydystämiään tarhamehiläisiä toukkiensa ravinnoksi.
Monivuotisia tuttavia voi saada sokerimuurahaisista, jotka pesivät pihakiveysten alla ja nurmikon reunamilla. Samaa pesää voi käydä moikkaamassa vuodesta toiseen: pesän uumenissa elävä kuningatar saavuttaa jopa viidentoista vuoden iän. Työläiset sen sijaan ovat joka kesä uusia. Keskikesällä saattaa havaita siivekkäitä pikku koiraita tai pulleita prinsessoja.
Villi nurminiitty
Voikukkia vastaan vimmaisesti taisteleva talonmies on monen tarinan tuttu sivuhahmo. Voikukka on kuitenkin mitä ihmeellisin kasvi, jonka riemukas elo kaupungin nurmikoilla ei voi jäädä huomaamatta.
Voikukka houkuttelee paljon pölyttäjähyönteisiä: perhosia, kovakuoriaisia, kimalaisia – vaikka oikeasti se ei edes tarvitsisi pölyttäjää. Se voi näes lisääntyä ihan itsekseenkin. Tämän takia moni voikukan sukulinja on vähän omanlaisensa pikkulaji, joiden monimuotoisuutta voi hämmästellä loputtomiin.
Parhaimmillaan kerrostalopihan nurmi voi olla mitä upein niitty. Keväisin sillä heijailee meri keto-orvokkeja. Keskikesän kuumuudessa kukkivat valkoapila, maahumala, piharatamo, rönsyleinikki ja siankärsämö, kuin vihreinä saarina kuumuudessa kellastuvan nurmen lomassa.
Jo lyhytkin nurmiretki – joka kannattaa suorittaa mahallaan viltillä makoillen – paljastaa minikokoisen viidakon täynnä elämää. Kiiltäväntummat siemenkiitäjäiset nakertelevat piharatamon siemeniä.
Monenmoiset kirvat, kempit ja luteet imuttelevat kasvien nesteitä. Pihakorennon toukat, petopunkit ja hämähäkit metsästävät niitä.
Sateen jälkeen siro- ja kartiokotiloiden joukot puskevat esiin varjoista, ja kastemadot kiskovat heinänkorsia maan alle.
Illan tullen nurmelta nousee lentoon upouusia, vasta kuoriutuneita vaaksiaisia. Niiden toukat elivät aivan maanpinnan alla, syömässä ruohokasvien juuria. Aikuisten pitkät hoikat jalat ja hyttysmäisen kapeat siivet saattavat kammottaa, mutta nämä hauraat otukset eivät ime verta.
Ne saattavat lentää vain tämän yhden illan.
Kirjoitus on osa juttusarjaa Arkiluonnon aarteita.