Kaarinan Kuusiston saaren komeaa, punamultaista kartanorakennusta ympäröivät jalopuut. Kartano valmistui vuonna 1738 ja se on yksi Suomen vanhimmista puurakennuksista. Kesäaikaan sen suojissa on esillä aikalaistaidetta. Kartanon vanhassa kirsikka- ja omenatarhassa on ympäri vuoden puuveistoksia.
Vuoteen 2012 asti Kuusiston kartano oli Museoviraston ylläpitämä museo. Se suljettiin säästösyistä. Merja Markkula sai neuvoteltua itselleen vuokrasopimuksen ja jo seuraavana kesänä ovet avautuivat Taidekartanoon.
”Korkeissa huoneissa on vapaat näkymät merelle, puutarhaan ja rehevään luontoon”, Markkula kehuu. Hän on myös kuratoinut suurimman osan taidenäyttelyistä.”Historiallisessa ympäristössä lähellä luontoa teoksiin saa uusia, yllättäviä näkökulmia.”
Markkula alkoi pitää osana taidekokonaisuutta myös pientä kahvilaa ja leipoi tarjottavan kotikeittiössään.
🌍 Luotettavaa ja tutkittua tietoa luonnosta ja ympäristöstä Palkittua ja asiantuntevaa luontojournalismia. 🔓 Tilaajana opit tuntemaan luontoa ja eri lajeja ja saat syvällistä tietoa muuttuvasta ympäristöstämme Tilaukseen sisältyy rajaton pääsy digiarkistoon.
🌿 Tilaamalla Suomen Luonnon tuet luonnonsuojelutyötä. Tuottomme käytetään Suomen luonnonsuojeluliiton työhön.
📌 Tilaa nyt – ensimmäinen kuukausi vain 1 €!
Lehti + Digitilaus sisältää
10 painetun lehden numeroa vuodessa.
lehtiartikkelit lisämateriaaleineen (videoita, ääniä, lisäkuvia) helposti verkossa luettavassa muodossa.
Kuvanveistäjä Saara-Maria Karirannan ja valokuvataiteilija Pekka Niittyvirran Fifth Wall/Viides seinä -ääni-installaatio on palkittu Vuoden 2013 ympäristötaideteos -kunniakirjalla.