Kalamaailman talvea värittävät kosiomenot ja kutuasut
Kalat ovat kuin me ihmiset: talven tullen jotkut ovat pirteitä ja paljon liikkeessä, toiset taas vajoavat pohjamutiin möllöttämään.
”Kaloilla talviset erot aktiivisuudessa johtuvat pääasiassa aineenvaihdunnan tasosta. Kylmän veden kalat kuten lohikalat, made ja monet merikalat ovat talvella aktiivisia”, sanoo kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopistosta.
Toisessa ääripäässä ovat esimerkiksi ruutana ja suutari, jotka vain makaavat pohjassa eivätkä juuri liiku.
”Ne pystyvät hajottamaan maksaan varastoimansa glykogeenin energiaksi ja alkoholiksi, joiden turvin ne pärjäävät syömättä pitkiäkin aikoja. Tosin niiden alkoholipitoisuus voi lähennellä kymmentä promillea. Ne ovat siis oikeita kännikaloja”, Lehtonen naurahtaa.
Nokkakala on Suomessa elävistä lajeista ainoa muuttokala. Piirros: Sakke Yrjölä.
Kokonaan maisemaa vaihtaa Suomen ainoa muuttokala, nokkakala, joka painelee vesien kylmennyttyä Britteinsaarten länsipuolelle talvehtimaan. Tällä merten pintavesien liitäjällä on vihreät ruodot ja sen suuosa muistuttaa linnun nokkaa.
Talvi ei kuitenkaan ole kalamaailmassakaan pelkästään seisahtanutta aikaa. Jääkannen alla löydetään kutukumppaneita ja lisäännytään.
Kaloistamme talvikutuisia ovat made, mereiset simput kuten piikkisimppu, isosimppu ja härkäsimppu, elaska, teisti sekä imukala.
Jokaisessa mateen mätimunassa on pieni pöljypisara, joka kelluttaa mätiä juuri pohjan yläpuolella. Piirros: Sakke Yrjölä.
Pohja vetää talvella kutevaa
Talvikutuisia kaloja yhdistää se, että ne kutevat vesistöjen pohjalle.
Made kutee melko matalaan, tavallisesti yhdestä kolmeen metriin syvään veteen.
”Jokaisessa mateen mätimunassa on pieni öljypisara, joka kelluttaa mätiä juuri pohjan yläpuolella. Yksi made laskee satojatuhansia, jopa miljoonia mätimunia, joista vain pieni osa jää henkiin”, Lehtonen kertoo.
Meressä elävien, tammikuussa kutevien elaskan ja teistin kutumenoja ei juurikaan ole selvitetty Suomessa, sillä näitä kaloja on vähän ja ne ovat hankalia tutkia.
Elaska on Suomessa todella harvinainen laji. Piirros: Sakke Yrjölä.
”Elaska on meillä todella harvinainen; siitä on tehty vain muutama havainto 2000-luvulla. Teisti taas on yökyöpeli, ja sitä pääsevät näkemään lähinnä sukeltajat.”
Myös merissä elävää imukalaa on tutkittu melko vähän, mutta se tiedetään, että kutuaika on tammi–maaliskuussa.
Imukala voi kiinnittyä imukupillaan vaikkapa kiveen turvaan kovalta aallokolta. Piirros: Sakke Yrjölä.
Sen sijaan piikkisimpun, isosimpun ja härkäsimpun kudusta on tietoja.
”Simput kutevat tammi–maaliskuussa avoimelle paikalle itse kaivamaansa laakeaan pesäkuoppaan tai kallion rakoon, johon naaras laskee tuhansia mätimunia ja koiras maidin. Isäkala jää hedelmöitetyn mädin viereen vartioon, kun naaras lähtee omille teilleen.”
Piikikäs isosimppu on suurikokoisin simppulajimme. Suurimmat yksilöt painavat yli kilon. Piirros: Sakke Yrjölä.
Kutuaika onkin erityisen raskasta vartioiville koiralle.
Simppukoiraan vahtivuoro voi kestää pari, kolmekin kuukautta, aina jäiden lähtöön saakka, jolloin poikaset kuoriutuvat.
”Koiraat riutuvat tuona aikana, sillä ne eivät poistu edes syömään.”
Syys- ja talvikutuisten kalojen poikaset kuoriutuvat samaan aikaan keväällä heti jäiden lähdettyä.
”Planktonia ei tuolloin ole vielä paljon tarjolla, mutta poikaset sinnittelevät ruskuaispussinsa turvin kevään alun.”
Kutuasu vie naaraalta evät alta
Osa kaloista on parikutuisia, osa taas kutee parvissa. Kaikki talvella kutevat lajit hoitavat asian pareittain.
”Koiras valtaa aluksi reviirin ja alkaa houkutella naaraita tietyillä kosiomenoilla ja erityisellä kutuasulla, jota naaras ei voi vastustaa. Esimerkiksi simpuista tulee todella koreita: niissä on punaista ja valkoista ja vaikka mitä värejä erityisesti vatsapuolella”, Lehtonen kuvailee.
Mateen kutukarkelot tunnetaan melko hyvin. Made ei vaihda kutuasua, vaan se luottaa tiettyihin houkutteluliikkeisiin. Huippuhetkellä naaras ja koiras tanssivat vatsat vastakkain ja laskevat mädin ja maidin veteen.
”Yleensä kaloilla on kudulla enemmän mätiä kuin maitia, mutta mateella koiras laskee maitia melkein yhtä paljon kuin naaras mätiä. Se on aika poikkeuksellista kalamaailmassa.”
Madenaaraat kuten mereiset simputkin ovat sukukypsiä keskimäärin neljä–viisivuotiaina, madekoiraat taas kolme–neljävuotiaina. Teisti ja elaska saavuttavat sukukypsyyden kaksi–kolmevuotiaina.
”On toki kaloja, jotka saattavat olla sukukypsiä jo puolen vuoden, vuoden iässä. Tällainen on esimerkiksi syksyllä kuteva muikku. Samanlainen on myös kesäkutuinen vaskikala, joka kutee vuoden ikäisenä, vartioi pesueensa turvallisille vesille ja sen jälkeen kuolee.”
Kesäkutuinen vaskikala kutee vuoden iässä, vartioi pesuettaan ja kuolee. Piirros: Sakke Yrjölä.
Ihmisen kanssa suurin piirtein samanlaisen elämänkaaren elää sampi, joka on sukukypsä vasta yli kymmenvuotiaana, siis teini-iässä, ja se voi elää yli satavuotiaaksi.
Kaikilla kaloilla kudun käynnistäviä tekijöitä ovat – hormonien lisäksi – veden lämpötila ja valon määrä.
Lajikoulu: Opi tunnistamaan syvän veden simppukalat
”Jään alla ei ole koskaan paljon valoa, mutta silti kutu alkaa aina suunnilleen samaan aikaan.”
Kalat käyttävät veden alla näkö-, tunto-, maku- ja hajuaistiaan sekä kylkiviiva-aistiaan, jolla ne tunnistavat veden paineen muutokset.
”Monissa maamme järvissä lähes kaikki mateet ovat sokeutuneet silmään tulleen Diplostomum-loisen vuoksi. Ne pystyvät kuitenkin korvaamaan näön menetyksen muilla aisteillaan ja ovat yhtä hyväkuntoisia kuin näkevät lajitoverinsa.”
Kivinilkka synnyttää poikasensa
Jään suojassa syntyy myös kalanpoikasia. Kivinilkka on maamme kaloista ainoa, joka synnyttää elävät poikaset tammi–helmikuussa.
”Kivinilkat parittelevat jo syksyllä, jonka jälkeen poikaset kuoriutuvat ja kehittyvät emonsa sisällä saaden ravintoa sen verenkierrosta. Emokala synnyttää muutamia satoja noin neljän sentin mittaisia poikasia juuri näihin aikoihin”, Lehtonen sanoo.
Poikasille on etua syntyä talvella, koska silloin petokaloja ei ole niin paljon liikkeellä ja vihollisten ruokahalukin on pienempi.
Vedessä vaanivien vaarojen lisäksi myös lauhat talvet voivat olla kohtalokkaita syys- ja talvikutuisille kaloille ja etenkin niiden poikasille. Jos vesi on avoimena koko talven, varhaisvaiheen kuolleisuus on suurempi kuin jääpeitteen suojatessa.
Härkäsimppukoiraan kutuasu on värikäs. Piirros: Sakke Yrjölä.
”Jää on kuin turvakansi, jonka alla olot ovat vakaat ja rauhalliset mätimunien kehittyä.”
Kalojen hiljainen maailma on kiehtova ja se kätkee vielä monta salaisuutta.
”Aina on hienoa päästä näkemään vesillämme harvinaisempia kaloja kuten vaskikaloja.”
Taloudellisesti arvokkaat eväkkäät tunnetaan jo hyvin, mutta muita lajeja on tutkittu aika vähän.
”Minua ihmetyttää esimerkiksi se, missä kaikki nuoret sulkavat viettävät aikaansa. Ja missä salakat talvehtivat? Jonnekin ne häviävät talveksi”, Lehtonen pohtii.
Teisti on erityisesti lounaisrannikolla polskiva yökyöpeli. Piirros: Sakke Yrjölä.