Haukeen, loheen tai vaikkapa ankeriaaseen verrattuna mateesta on jutusteltu niukasti. Kalevalassa made on mainittu ohimennen kerran Manalan kalana. Made on näköpiirissämme talvella, ja muina aikoina tuo kalojen mörkö ei saisi edes näyttäytyä. Syksyiseen nuottaan eksyneen mateen on ajateltu ennen muinoin tuovan huonoa onnea, pilaavaan koko nuotan. Sellainen made on pitänyt naulata puuhun varoitukseksi.

Ei sen nimeäkään ole väännelty kummemmin, mae, mares, matikka… Loppasuuksi sitä on nimitetty oletetun ahneuden takia.

Miljoonan poikasenalun äiti

Made on sukua turskalle. Se on puolensataa lajia käsittävästä turskakalojen heimosta ainoa laji, joka on sopeutunut elämään makeassa vedessä. Made on yleisimpiä kalojamme hauen ja ahvenen jälkeen ja kilpailee kolmannesta sijasta särjen kanssa. Sitä on tunturijärviltä rannikkovesiin. Maapallonkin mitassa mateella on erikoisen laaja esiintymisalue; hauen tapaan se elää koko pohjoisella pallonpuoliskolla.

Erikoisinta on tietysti kuteminen talven keskellä. Talvella lisääntyviä kalojamme on joukko muitakin kuten kivinilkka, teisti, elaska ja härkäsimppu, jotka ovat kaikki outoja pieniä pohjakaloja. Muikkukin kutee talvella joissakin järvissä, mutta isokokoinen made on silti ehdottomasti huomiota herättävin talvilisääntyjä.

Mateet kutevat sydäntalvella, pääosin helmikuussa. Silloin kutupaikalle kerääntyy isoja parvia ja parit muodostuvat. Mätimateella on muiden turskakalojen tapaan valtavasti mätimunia; yhdessä ainoassa kilon kokoisessa naaraassa niitä on miljoona. Siinä made tekee kirkkaan ennätyksen, johon muut järvikalamme eivät yllä.

Mateen suuntimavälineet pimeässä maailmassa ovat haju- ja tuntoaisti. Tuntoelimenä sillä on leuan alla viiksisäie.

Parimilliset poikaset kuoriutuvat jäiden lähdön aikaan, jolloin niitä ajelehtii hujan hajan aaltojen mukana rannoille. Ensimmäisen kesän aikana matikanpoikasista tulee yöaktiivisia. Ensimmäiseen talveen tultaessa poikasilla on mittaa vajaan vaaksan verran.

Nuori made elää parisen vuotta matalissa rantavesissä. Sitten se menee syvälle pimeään pakoon kesäaurinkoa ja lämpöä.

Aivan pienissä järvissä mateet eivät viihdy, koska vedet lämpenevät liikaa kesällä. Made onkin ainoa kokoluokkansa eläjä syvänteissä, joihin ei eri vuodenaikoina vaihteleva lämpö ja valo ulotu.

Made mataa pohjaa pitkin. Sen suuntimavälineet pimeässä maailmassa ovat haju- ja tuntoaisti. Tuntoelimenä sillä on leuan alla viiksisäie.

Aikuinen made elää pimeydessä, jossa sokeuskaan ei haittaa. Monella matikalla silmä tai silmät ovat sokeat, vaalean sameat. Syynä on imumadon (Diplostomum spathaceum) aiheuttama loiskaihi. Loisen pääisäntinä ovat kalaa syövät linnut. Ihmiselle otuksesta ei ole haittaa.

Kalojen kutuajat

Luonto tilastoina: Koska kalat kutevat?

Kovin isoja saaliita made ei pysty ottamaan, ja hammaskalustokin on sillä vaatimaton. Aktiivisimmin made etsii ravintoa syystalvella, ja sille maistuvat myös kuolleet kalat. Keväällä ja syksyllä made ahmii innokkaasti muiden kalojen mätiä, ja sillä onkin huono maine mätirosvona.

”Uusi keho, jos niin saa sanoa, tuntui pahuksen voimakkaalta ja notkealta. Kylmä vesi siveli miellyttävästi limaista nahkaa ja rukkasen kokoista pyrstöevää. Lähestyvät ja etääntyvät kalat saattoi aistia ja vainuta, vaikka synkkä pimeys vallitsikin”, luonnehti tuntojaan Leevi Sytky, sielunvaelluksellaan matikankin eloa kokeillut veikko Huovisen novellihenkilö.

Made Kuva: Photo Researchers / SKOY

Pahanilman kala

Made on ainoa kala, jota pyydetään vain jäältä. Parhaan sesongin sanotaan olevan Heikinpäivästä (19.1.) Mattiin (24.2.). Sitkeisiin uskomuksiin kuuluu, että kesällä made maistuu pahalta tai että siinä olisi kesällä ”matoja”. Huhut eivät pidä paikkaansa. Verestettynä ja tuoreena syötynä made on kesällä yhtä maukas kuin talvella.

Maamme vuosittaiset madesaaliit olivat joitain vuosikymmeniä sitten kahdesta kolmeen miljoonaa kiloa. Nyt saaliit ovat miljoonan kilon tuntu-massa, mutta viime vuosina kun jäätä ei ole juuri ollut, saalis on jäänyt reilusti vähäisemmäksi. Yhdeksän kymmenestä ruokapöytään kannetusta mateesta on vapaa-ajankalastajien ottamia.

Madetta pilkitään öisin ja hirmuisten lumimyräköiden aikana. Tämän perinteen on sanottu sopineen erityisen hyvin muutaman vuosikymmenen takaisiin aikoihin, jolloin pilkkiminen ei vielä kuulunut jokamiehenoikeuksiin. Pyry peitti sopivasti jäljet.

Madepilkki ei tarvitse välttämättä erillistä syöttiä, sillä jo pelkkä liike houkuttelee kutumateita. Madetta otetaan myös letkalla koukkuja, madeharalla, johon kala tarttuu kyljestään.

Saattaa olla, etteivät suurimmatkaan mateet juuri ylitä kymmentä kiloa. Suomen 2000-luvun suurin vonkale, 8,05 kiloa, nousi tammikuussa 2008 Pulkkilasta pilkillä. Yli seitsemänkiloisia mateita ilmoitetaan suurkalarekisteriin lähes vuosittain. Suomen ennätykseksi mainitaan kalakirjoissakin Oulankajärvestä sata vuotta sitten saatu 15-kiloinen made.

Se olisi myös maailmanennätys. Amerikasta näet ilmoitetaan, että Manitoba-järvestä olisi saatu 1994 maailmanennätysmade, joka oli vain kymmenkiloinen. Ruotsin suurin dokumentoitu made on 8,5 kiloa. Erikoissuuret yksilöt ovat naaraita, mutta kokoero sukupuolten välillä ei ole niin iso kuin hauella. Isoimmat kalat tulevat pohjoisesta. Siellä made syö ja on aktiivinen pidempään, kun vesistöt ovat kylmiä suurimman osan vuodesta.

Tornionjoen Kukkolankoskella mateita pyydetään vanhaan tapaan. Pyyntimenetelmään kuuluu pato, jonka aukkoon merta asetellaan. Saaliin säilytykseen käytetään maitotonkasta tehtyä sumppua.

Mateen voi kolkata jään läpi

Joinain syksyinä rannoille tulee peilijäätä, jonka läpi voi katsella kaloja. Kalan voi myös kolkata jään läpi kuten pälkäneläinen Olli Klemola tekee. Hänen mielestään kolkkakalastus on kalastustavoista hienoin. Sillä tavalla Klemola on saanut elämässään kymmeniä kaloja. Tosin mataliin rantavesiin nou-sevat alkutalven kolkkamateet ovat yleensä pieniä, harvoin kilon kokoisia.

Nuija, jolla jäähän lyödään, tulee olla läpimitaltaan riittävän leveä pölkky. Isku aiheuttaa paine-aallon, joka pökerryttää kalan. Jää ei saa rikkoutua.

Kun kala on hetken tainnuksissa, jäähän tehdään nopeasti reikä, josta kala otetaan pois. Paineaalto syntyy vain riittävän matalassa vedessä. ”Missään muussa kalastustavassa kala ja kalastaja eivät ole niin lähellä toisiaan”, Klemola sanoo. ”Siinä homman hienous.”

Avannosta laskettavat, pystyasennossa seisovat pienet rysät tai madesuppilot ovat myös tehokkaita. Pyydyksen lyhyt aita makaa pohjassa, ja mateet nousevat sitä pitkin ylös rysään. Made nousee kutemaan myös virtaaviin vesiin. Tornionjoen Kukkolankoskella mateita pyydetään merroilla. Juhani Hannun madesaalis on joitain satoja kiloja talvessa. ”Lohi keväällä, siian lippoaminen kesällä, nahkiaismerrat syksyllä ja made talvella. Jokaiselle on aikansa. Made on keskitalvella ainoa saaliskala”, hän luettelee.

Monissa vesistöissä mateen maksassa on valkeita pilkkuja, jotka aiheuttaa haukimatoloinen. Haitta on esteettinen.

Tornionjoella madeaika alkaa varhain joulukuussa, jos vain jokeen tulee jäätä.

Torniojoella matikanpyynnissä.

Made on lähiruokaa

Madekantamme on hiljattain luokiteltu elinvoimaisiksi. Paikoin kalat ovat kärsineet vesistöjen happamoitumisesta. Ilmaston lämpenemisen vuoksi mateet voivat hävitä pienistä järvistä, joista ei enää löydy kesällä tarpeeksi kylmää vettä.

Uhanalaisempi voikin olla mateen kalastaja. Talvien lauhtuminen vaarantaa jääkalastuksen ja koko madekulttuurin.

”Kalanmyynti on talvella aivan turhaa, jos madetta ei ole saatavilla”, kertoo Jan Sallinen Helsingin Hakaniemen torin kojustaan. ”Made on kalamyyjän talvihitti. Mätimateen hinta nousee aina 25 euroon kilolta, ylemmäksikin, siis reilusti yli kuhan hinnan. Made on kokenut paljon arvonnousua vuosikymmenien mittaan. Mätiäkin myydään, ja kilohinta on kolminumeroinen.”

Made on todellista lähiruokaa, varma eettinen valinta niin kuin järvikalamme aina. Mateen voi nylkeä tuppeen sovinnaiseen tapaan, mutta kokemuksesta tiedän, että nahka on mateen maukkain osa.

Kuten keittokirjat sanovat, maksa ja maitipussit tulee myös käyttää. Lapamatoa made voi kantaa, niin kuin kaikki järvien petokalat, mikä on otettava mädin syömisessä huomioon.