Karpalot ovat luontoapteekin aarteita
Kun karpaloretki tulee ajankohtaiseksi, lähden Hämeeseen ja pyydän oppaakseni Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntijan Heli Jutilan, joka on kasvitieteilijä.
”Karpalo kärsii ojituksista, ja suot ovat täällä hyvin pitkälle ojitettuja. Luonnontilaisia soita on jäljellä varsinkin Natura- ja luonnonsuojelualueilla, esimerkkeinä Heinisuo, Raimansuo, Seitsemänlamminsuo, Peurasuo ja Janakkalan Suurisuo”, hän kertoo.
”Monilla rauhoitetuilla soillakin on ojitettuja alueita, ja täysin ojittamattomat suot ovat harvinaisia ja pienialaisia.”
”Soiden lajisto on ainutlaatuista, ja monet suosammalet, putkilokasvit ja perhoset ovat uhanalaisia”, Jutila sanoo. ”Soilla on lisäksi iso merkitys lintujen ruokailu- ja pesimäalueina.”
Arvomarjat karpalo ja lakka ovat monesti ihmisille tärkein syy hakeutua suolle. Jutilan mukaan soita arvostetaan enemmän kuin ennen, mutta esimerkiksi suon tärkeää tehtävää hiilivarastona ja ilmaston lämpenemisen hidastajana ei kunnolla ymmärretä.
Luonto tilastoina: Marjojen hyvä kemia
”Soihin on sitoutunut valtavasti hiiltä, joka vapautuu ilmakehään ojituksen ja turvetuotannon seurauksena. Kun tuhansien vuosien kuluessa syntynyt turve poltetaan, hiilidioksidia vapautuu lyhyessä ajassa paljon.”
Mieli rauhoittuu, ja suolla voi palkita itsensä avarilla näkymillä.
Suuntaamme ensin varmaan karpalopaikkaan – Hauhon Jylhänsuolle. Punaiset pullukat houkuttelevat maistamaan, mutta miten kovia ja happamia ne ovatkaan. Karpalot ovat vielä hieman raakoja. Viileä kevät ja alkukesä ovat viivyttäneet karpaloidenkin kypsymistä.
Suolle saapastelu ei silti ole turhaa. Luonnontilaiset suot ovat lumoavan kauniita, ja vaikka ollaan jo syksyssä, suopursu levittää vienosti hurmaavaa tuoksuansa.
”Karpalo viihtyy juuri tällaisilla karuhkoilla ja vetisillä soilla ja suosii puutonta nevapintaa”, Jutila sanoo.
Kuva: Harri Nurminen
Marja kerrallaan
Karpaloita on hauska poimia ensimmäisten pakkasten jälkeen. Kohmeinen suo kannattelee poimijaa ja marjatkin ovat ehtineet jalostua. Pakkasen puraisu lisää niihin makeutta.
Marjat myös säilyvät hyvin, sillä niissä on paljon bentsoehappoa. Niitä voi huoletta pitää esimerkiksi parvekkeella kevääseen asti.
Karpaloita on kaksi lajia, pikkukarpalo (Vaccinium microcarpum) ja isokarpalo (Vaccinium oxycoccos). Lajit erottaa kukintavaiheessa kukkaperästä ja kukkien määrästä. Isokarpalolla kukkia on kahdesta neljään, ja kukkaperä on karvainen. Pikkukarpalolla kukkia on yleensä vain yksi ja sen kukkaperä on kalju. Myös marjoissa on kokoero: isokarpalon marjat ovat selvästi pikkukarpalon marjoja suurempia. Isokarpalo on valtalajina Etelä-Suomessa, pikkukarpalo pohjoisessa.
Nimensä mukaisesti pikkukarpalo on isokarpaloa pienempi ja hennompi. Koon lisäksi lajit voi erottaa kukkaperästä, joka pikkukarpalolla on kalju ja isokarpalolla karvainen. Pikkukarpalo on pohjoinen laji, ja sitä voi poimia pohjoisinta Lappia myöten, etelässä se on harvinaisempi. Pikkukarpalon marjat ovat puolukan kokoisia ja samanmakuisia kuin isokarpalotkin. Kuva: Henry Väre
Hyvillä kasvupaikoilla karpalo on satoisa. Tuotto on jopa 150 kiloa hehtaarilta. Marjat kelpaavat ihmisten lisäksi ketulle, mäyrälle ja pikkunisäkkäille. Myös linnut kuten kurki, metso, kuovit ja kapustarinta syövät karpaloita.
Karpaloiden poimiminen on melko hidasta, sillä marjat on noukittava yksitellen sammalpatjalta. Ehkä se onkin tässä hienointa. Mieli rauhoittuu, ja suolla voi palkita itsensä avarilla näkymillä ja rahkasammalien monimuotoisuutta ihmettelemällä. Niiden kirjo sykähdyttää.
Karpalot kelpaavat ihmisten lisäksi ketulle, mäyrälle ja pikkunisäkkäille.
Rahkasammalien määrittäminen on maastossa vaikeaa. Lajituntomerkkejä on etsittävä kärkisilmusta ja varren haaroista, ja varmaan tunnistukseen tarvitaan mikroskooppia. Jylhänsuoltakin löytyy kymmenkunta rahkasammallajia, joukossa muun muassa korpirahkasammal (Sphagnum girgensohnii), rämerahkasammal (S. capillifolium), punarahkasammal (S. magellanicum) ja ruskorahkakasammal (S. fuscum).
Rahkasammalien ohella Jylhänsuota luonnehtivat juolukka, suokukka, tupasvilla, raate, suopursu, maariankämmekkä, sarat kuten riippa-, muta-, jouhi- ja pullosara sekä variksenmarja.
Kasvituntemusta tarvitaan etenkin, jos suo pitää tyypittää. Jutila antaa yksinkertaisen esimerkin: Jos tupasvillaa olisi enemmän, määritys olisi lyhytkorsineva, mutta suon saraisuus viittaa saranevaan.
”Toisaalta tämä on myös tyypillinen rantaluhta”, Jutila pohtii, mutta päätyy saranevaan. ”Määrittely ei ole helppoa, sillä suotyyppejä on satakunta.”
Heli Jutila saapastelee
Hauhon Jylhänsuolla. Kuva: Harri Nurminen
Poutunsuo oli ennen järvi
Käymme vielä läheisellä Poutunsuolla, jolla on mielenkiintoinen syntyhistoria. Kun Jylhänsuolla järven pinnanmyötäinen umpeenkasvu on vielä kesken, Poutunsuolla järvi on jo kadonnut turvepatjan alle. Monet allikot muistuttavat vielä suon alkuvaiheista. Hetteikön alla ei ole syvä vesi vaan vesitila on täyttynyt turpeella, jonka suurin paksuus on peräti 9,6 metriä – sen verran muinaisella järvellä on siis ollut syvyyttä.
”27 hehtaarin kokoinen Poutunsuo on ojittamaton keidassuo, joka on ostettu valtiolle suojelutarkoituksiin, mutta luonnonsuojelualueeksi sitä ei ole vielä muodostettu”, Jutila sanoo. ”Poutunsuolta löytyy koko joukko kasvillisuustyyppejä muun muassa ravinteikasta lyhytkorsinevaa ja keidasrämettä.”
Kirpeää karpaloa - poimi täältä reseptit!
Yhtäkkiä on hämärää, joten karpaloon emme Poutunsuolla pääse. Jutila ehtii vielä pikaisesti esitellä täältä löytämänsä aarteen, pikkuruisen kämmekkäkasvin suovalkun (Hammarbya paludosa). Täällä kasvi kukoistaa, mutta ojitus on vienyt sen monilta muilta soilta. Nyttemmin suovalkku onkin rauhoitettu.
Suovalkun lisäksi sammalten lomassa pilkistelee kihokkeja.
Retkipäivän jälkeen olemme rättiväsyneitä. Turpeen kyky imaista saapasjalka otteeseensa verottaa voimia. Poimin karpaloita tällä kertaa vain suuhun, mutta arvioin poimimisnopeuden. Noin kahdessa minuutissa kokoon saa kourallisen karpaloita.
Suokasvit hoitavat
Kansanlääkintä tuntee karpalon virtsatieinfektioita ehkäisevän vaikutuksen, mutta marjojen teho on todistettu myös tieteellisesti useissa tutkimuksissa. Kokeita on Itä-Suomen yliopiston keräämien tietojen perusteella tehty lähinnä amerikkalaisella viljellyllä pensaskarpalolla (Vaccinium macrocarpon).
Virtsatieinfektio syntyy, kun ulosteperäiset Eshericia coli -bakteerit päätyvät virtsateihin. Toistuvat virtsatieinfektiot vaivaavat etenkin naisia, sillä naisen virtsaputki on lyhyt. Karpalon fenoliyhdisteet estävät bakteerien tarttumisen limakalvoille, jolloin ne huuhtoutuvat virtsan mukana elimistöstä.
Antibioottien keksimisen jälkeen karpalo lähes unohdettiin, mutta löydettiin uudestaan, kun antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja alkoi kehittyä. Nyttemmin on todettu karpalon tehoavan myös näihin superbakteereihin.
Karpalolla voi vähentää myös sydän- ja verisuonitautien riskiä, ja sen on havaittu tehoavan ientulehduksiin ja hammasmätään.
Suopursun tuoksu tuntuu helpottavan hengitystä eukalyptuksen tavoin. Suopursusta erittyykin muun muassa ledumkamferiksi kutsuttua aromaattista öljyä, ja kasvia on käytetty rohtona muun muassa yskään. Suopursulla on myös maustettu olutta, torjuttu syöpäläisiä ja vahvistettu seksuaalisia haluja. Kasvin käyttöä sisäisesti ei enää suositella, sillä se on myrkyllinen. Suopursua kerätään homeopaattisiin lääkkeisiin ja kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin.
Rahkasammalet ovat antiseptisiä. Niillä on hoidettu haavoja sodan aikana sammaleen sisältämien bakteerien ja sienten kasvua ehkäisevien ainesosien ansiosta. Rahkasammalia ja turvetta voi käyttää myös jäteveden puhdistuksessa, maanparannusaineena sekä eristysmateriaalina.