Keltaverkkoperhosen kohtalonhetket
Huhtikuun puoliväli lähestyy. Kevät on edennyt nihkeästi ja kylmä pohjoistuuli käy luihin ja ytimiin, mutta aurinko pilkahtelee sopivasti pilvien lomasta. Seuraan Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin tutkija Juha Jantusta jokakeväiselle laskentakierrokselle, jonka kohteena ovat keltaverkkoperhosen talvehtineet toukkapesyeet Lappeenrannan Korvenkylässä.
Venäjä ei ole kaukana, sillä Svetogorskin tehtaiden punavalkoiset piiput siintävät horisontissa. Imatralle on matkaa kolmisen ja Lappeenrantaan vajaa kolmekymmentä kilometriä.
Metsässä on vielä lunta, mutta voimalinjan alta lumipeite on juuri kaikonnut. Ojat ja painanteet tulvivat vettä, penkoilla ruskistunut kasvillisuus on vielä elottoman oloista. Purtojuuren ylitalviset lehdet ovat käpristyneet, mutta uutta kasvua on jo näkyvissä. Joissakin lehdissä on reikiä. Juuri sellaisia etsimme.