Toukokuun 24. päivä norjalainen kiljuhanhikoiras varustettiin gsm-lähettimellä juuri ennen pesimäkauden alkua. Lintu sai nimen Mr. Blue, vasemman jalan kahden sinisen värirenkaan mukaan. Kesän hanhikoiras vietti pesimäalueella, missä tarkkailijat näkivätkin sen.

Havaintojen mukaan lintu ei pesinyt, joten yllätys oli melkoinen, kun koiras saapui Norjan Porsanginvuonolle 16. elokuuta puolison ja kolmen poikasen kanssa! Elo-syyskuussa kiljuhanhia saapui Porsangin rantaniityille yhteensä 89. Siellä linnut tankkaavat ennen syysmuutolle lähtöä.

Muutto eteni ennätysvauhtia

Myöhään illalla 17. syyskuuta Mr. Blue lähti muutolle. Ensimmäinen paikannus saatiin 18.9. aamulla Rovaniemen Vikajärveltä, kun lintu oli lennossa.

Liikkeelle lähdettyään koiraan muutto eteni hämmästyttävän nopeasti. Vuorokauden kuluessa tämä kiljuhanhi oli Suomenlahdella, Pietarin länsipuolella 20 kilometriä Viron rajasta. Puolilta päivin se oli Etelä-Virossa, ja vuorokauden vaihtuessa jo Valkovenäjällä. Nyt Mr. Blue oli lentänyt paikannusten perusteella ainakin 2093 kilometriä alle kahdessa vuorokaudessa.

Valkovenäjältä kiljuhanhen matka jatkui määrätietoisesti edelleen kohti etelää: Yli Ukrainan, Serbian ja Bulgarian rajaseuduilla kohti Pohjois-Kreikan Kerkini-järveä. Yllättävää oli, että hanhikoiras ei pysähtyneet Unkarin Hortobágyssa, missä on kiljuhanhien perinteinen levähdys- ja tankkausalue.

Mr. Blue lensi 3455 kilometriä alle kolmessa ja puolessa vuorokaudessa. Aamulla 21.9. se oli perillä talvehtimisalueellaan Kreikassa. Paikalliset kiljuhanhitarkkailijat näkivät hanhet lepäilemässä Kerkini-järven jokisuulla vielä samana päivänä. Mr. Blue ei siis ollut liikkeellä yksin, vaan kiljuhanhia oli kolmisenkymmentä. Voimakas lämpöväreily esti hanhien tarkemman laskemisen.

Seuraavana aamu ilma oli kirkas. Kreikkalaiset laskivat 20 vanhaa ja 17 nuorta kiljuhanhea, niiden joukossa Mr. Blue. Norjasta lähtenyt kiljuhanhiparvi on siis hajaantunut. 52 lintua on vielä jossakin matkalla kohti Kreikkaa.

Kiljuhanhen muutossa vielä selvitettävää

Uhanalaisten kiljuhanhien muuttoa on aikaisemminkin tutkittu lähettimien avulla. Silloin satelliittilähettimien avulla selvisi, että hanhet muuttivat Luoteis-Venäjän Kaninin niemimaan, Itä-Karjalan ja Unkarin kautta Kreikan talvehtimisalueille.

Nyt norjalaistutkijat varustivat yhden koirashanhen gsm-lähettimellä. Se lähettää hanhen sijaintitiedon pari kolme kertaa vuorokaudessa, mutta vain silloin, jos lintu on kännykkäverkon kantaman sisällä. Jos kenttää ei ole, tiedot saadaan vasta, kun hanhi lentää kuuluvuusalueelle.

Mr. Bluen lähetin voi vielä paljastaa parikin kiljuhanhen muuttoon liittyvää mysteeriä.

Ankarina talvina kiljuhanhet ovat kadonneet Kreikan talvehtimisalueilta, Kerkiniltä ja Evros-joen suistosta, mutta kukaan ei tiedä minne ne ovat menneet. Sen lisäksi kiljuhanhet ovat olleet kateissa kevätmuutolla, jossakin Unkarin ja Perämeren välillä. Aikaisemmin ne pysähtyivät Virossa Matsalun lahden alueella, mutta viime vuosina kiljuhanhien pääjoukkoja ei ole siellä näkynyt.

Ehkä Mr. Blue keväällä paljastaa, missä ne lymyilevät.

Mr. Bluen muuttoreitti Pohjois-Norjasta Kreikkaan. Kartta: Birdlife Norway

kiljuhanhen muuttokiljuhanhilintujen muuttoTutkimus

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.